Valkoisen kuution polemiikki - tutkimus nykytaiteen tiloista

This research aims to explore the question of spatiality in contemporary art (CA) typologies and their architectural qualities. The central role of museum in the development of art is outdated, therefore fluctuating CA scene has moved out of its institutional container into heterogeneous network of spaces. The research directs attention to the typologies of CA spaces encompassing the complete organizational spectrum: museum, konsthall, commercial gallery, artist-run space and art fair. Museums usually occupy large, central spaces and as institutional organizations, they have an educational task targeted to general public. Museums essential task is to collect and preserve works of art which have significance to the society. Experience provided to the visitor has strong, sometimes even authoritative influence by means of architecture. Konsthall is usually community- or association oriented space, depending on its mission. Konsthalls with a social mission have strong presence in terms of art and atmosphere. Independent art spaces are experimental in nature and often provide unique experience for visitors. The spaces are important for the artists in developing ideas and experimenting. Art fairs are temporary events that provide primarily networking possibilities and are usually overwhelming with content and stimuli. The research attempts to question status quo of the ‘white cube’, an idiom conventionally used by institutions for modernistic, sterile and isolative approach to display of art. The method used is fieldwork, through examination for alternatives in the design of CA spaces. The fieldwork is set in a historical context by literature research, that focuses on understanding the ideological development that led to present day designs. These designs have had a major influence in the art experience for visitors. A comparative examination of the architectural qualities of the established typologies will take place, investigating the roles and contributory values of these typologies to the realm of art. Furthermore, trying to answer the question of how they fulfill various needs of the CA scene today. Fieldwork consists of visits to chosen sites representing different organizational models in Helsinki and Stockholm, interviews of the decision-makers of these spaces and in-situ spatial analysis drawings. The research concluded that the nature of typologies largely depends on the mission of each organization. Works of CA must have a connection with the context of building and the city. The architecture should not be considered as a statement, nor a ground for aesthetical experimentation in art spaces. Essentially needs of display for CA are practical, the space has to be perceived as an entity of a network. Most of times artists are capable of adapting to the architecture and changing either their art pieces or ways of working. Dematerialization, isolation and elevation of art above the ordinary life by means of architecture does not serve CA anymore.Tämä tutkimus pyrkii vastaamaan kysymykseen nykytaiteen tilatypologioista ja niiden arkkitehtonisista laatutekijöistä. Museoiden keskeinen rooli taiteen kehityksessä tiedon arkistoijina on vanhentunut. Tämän vuoksi muuttuva nykytaiteen kenttä progressiivisine haasteinen on siirtynyt pois instituutionaalisesta tilasta, ja osaksi heterogeenista tilaverkostoa. Tutkimus keskittyy nykytaidetilojen typologioihin kattaen kokonaisvaltaisesti koko taidetilojen organisaatioiden kentän: museot, taidehallit, kaupalliset galleriat, taiteilijayhteisöt ja taidemessut. Museot yleensä hallitsevat keskeisiä sijainteja ja ollessaan instituutionaalisia organisaatioita, niillä on julkisesti suunnattu koulutusrooli. Käyttäjäkokemuksen kannalta niillä on vahva, jopa autoritäärinen vaikutus taidekokemukseen, käyttäen arkkitehtonisia tehokeinoja. Taidehallit joilla on sosiaalinen missio, pyrkivät luomaan vahvemman kokemuksen taiteen merkittävyyden ja ilmapiirin kannalta. Taiteilijayhteisöiden tilat ovat kokeellisempia luonteeltaan ja perustuvat usein ainutlaatuiseen vierailijakokemukseen. Taidemessut ovat väliaikaisia tapahtumatiloja jotka tarjoavat ensisijaisesti verkostoitumismahdollisuuksia ja ovat kokemuksena ylitsevuotavia sekä ärsykerikkaita. Tutkimus pyrkii kyseenalaistamaan ’valkoisen kuution’ idiomin, jota on tavanomaisesti käytetty instituutioiden toimesta tuottamaan modernistista, steriiliä ja eristävää lähestymistä taiteen näyttämiseen. Tutkimus hyödyntää kenttätyön metodologiaa, keskittyen erityisesti vaihtoehtoisten nykytaidetilojen tutkimiseen. Kenttätyö asetetaan historialliseen kontekstiin kirjallisen tutkimuksen avulla, yrittäen ymmärtää niitä ideologisia kehityskaaria, jotka johtivat nykyisiin suunnittelutyyleihin. Vertaileva tutkimus tilojen arkkitehtonisista laatutekijöistä tehdään keskittyen tilatypologioiden rooleihin ja myötävaikutuksiin taiteen maailmassa. Kenttätyö koostuu pääasiassa valikoiduista vierailuista erilaisia organisaatiomalleja edustavien taideorganisaatioiden tiloihin, näiden tilojen tekijöiden sekä hallinnoitsijoiden haastatteluista, sekä paikan päällä tehdyistä tila-analyysipiirroksista. Tutkimuksessa selvisi, että typologioiden luonne riippuu suuresti niiden tehtävästä. Nykytaideteoksien täytyy olla kontekstissa rakennuksen ja kaupunkiympäristön kanssa. Arkkitehtuuria ei pitäisi käsitellä manifestina tai perusteena esteettiselle kokeilulle taidetiloissa. Oleellisesti näyttötarpeet nykytaiteelle ovat käytännölliset, tila pitää käsittää osana verkostoa. Useasti taiteilijat sopeutuvat arkkitehtuuriin ja voivat vaihtaa työnsä luonnetta mukautuvasti. Taiteen dematerialisointi, eristäminen ja nostatus tavallisen elämän yläpuolelle arkkitehtuurin keinoin ei palvele enää nykytaidetta