Suomi puolustusliitossa : kansainvälisen sotilaallisen puolustusyhteistyön maksimointi

Puolustusyhteistyötä (PYT) on kansallisessa kontekstissa tutkittu vähän. Johtuen Venäjän invaasiosta Ukrainaan sekä Suomen hakeutumisesta Naton jäseneksi tutkimuksen ajankohta oli hedelmällinen. Tutkimus kuvaa puolustusyhteistyökäsitteen rakentumista suomalaisessa ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa osana integraatioteoriaa. Integraatioteoria tarjosi hyödyllisen viitekehyksen puolustusyhteistyön ymmärtämiseen sekä sen merkityksen arvioimiseen valtioiden välisessä yhteistyössä. Tutkimuksen tehtävänä oli kuvata kansantajuisesti, miten läntisen integroitumisen syiden, päämäärien sekä vaikutusten kautta puolustusyhteistyötä hyödynnetään kansallisessa kontekstissa ja voidaan maksimoida eli hyödyntää mahdollisimman hyvin ja tehokkaasti. Puolustusyhteistyön kansallinen diskurssi muodostuu Euroopan unionin ohjausdokumenttien ja valtiosopimusten lisäksi hallitusohjelmassa sekä Valtioneuvoston selonteoissa, jotka toimivat Suomen ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikan yli hallituskausien ulottuvina ohjauksen perusteina. Näiden dokumenttien systemaattisen ja kartoittavan kirjallisuuskatsauksen lisäksi tutkimuksen empiirinen osuus toteutettiin puolistrukturoiduin teemahaastatteluin puolustusyhteistyön kentällä toimiville ja toimineille sotilaille ja Puolustusvoimien ulkopuolisille vaikutusvaltaisille siviileille. Termiä puolustusyhteistyö on käytetty eri yhteyksissä pitkään, mutta termin alkuperäistä käyttöönottoa ei ole mahdollista tarkasti määrittää. Kansallisessa kehyksessä puolustusyhteistyö määritellään puolustuspoliittiseksi ja sotilaalliseksi elementiksi. Suomelle puolustusyhteistyö on ollut näppärä ulko- ja turvallisuuspolitiikan termi puhuttaessa länsi-integraatiosta ja operoinnista Naton kanssa. Edellisiä käsitteitä ei aikaisemmin ole ollut tarkoituksenmukaista korostaa johtuen Suomen rajoitetusta asemasta Venäjän naapurina. Suomen historiassa sotilaallisen liittoutumattomuuden diskurssi oli osa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan keinovalikoimaa. Puolustusyhteistyötermin alla kyettiin, valitusta turvallisuuspoliittisesta dilemmasta huolimatta, toimimaan kansainvälisillä sotilaallisilla kentillä yhdessä rakentaen verkostoja, mainetta, luottamusta ja yhteensopivuutta integroituen länsimaisiin rakenteisiin. Puolustusministeriön johtama puolustuspoliittinen ja Puolustusvoimien toteuttama sotilaallinen ulottuvuus mainitaan Suomen harjoittaman puolustusyhteistyön päämäärinä. Ulottuvuudet saavat rinnalleen tutkimuksen empiirisessä osiossa korostuneen puolustusmateriaaliyhteistyön elementin, joka nousee esiin puolustusyhteistyön vaikutuksina. Toisin kuin puolustusyhteistyön päämääriä ja vaikutuksia, syitä puolustusyhteistyölle ei juurikaan kansallisessa diskurssissa esitetä. Tutkimuksessa löydettiin puolustusyhteistyön syitä yhteensä 23, päämääriä 95 ja vaikutuksia 82 kappaletta. Vaikutusten voidaan tulkita olevan myös keinoja saavuttaa asetetut päämäärät. Tutkimuksen perusteella puolustusyhteistyön tavoite on selontekojen mukainen kansallisen puolustuskyvyn varmistaminen, johon empiirinen osio lisää edellytysten rakentamisen avun saannin mahdollisuuksista ja pidäkkeen käsitteen sekä korostaa kansallisia hyötynäkökulmia. Tutkimuksen perusteella tutkija uskoo, että puolustusyhteistyötermi tulee jäämään osaksi Suomen harjoittamaa ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa. Yhteistyöstä tulee integraatiota ja Naton myötä yhteensopivuudesta tulee yhdenmukaisuutta, mutta tutkimuksessa korostuvasta kansallisesta ”Me-diskurssista” ajattelutapana on vielä matkaa osaksi kollektiivista liittokunt