Transgressive Participation : Housing struggles, occupations and evictions in the Lisbon Metropolitan Area

In recent years, there has been a steady rise in homelessness in almost all EU countries, while forced evictions have increased in frequency, in number, and in violence throughout the world. The main housing and policy agendas have tended to rely upon the creation of market-based housing finance models, and on the commodification and financialisation of housing, with states withdrawing from direct housing production. This doctoral thesis investigates these phenomena by analysing council housing occupations and evictions from council housing in the Lisbon Metropolitan Area. Based on a 15-month study, realised in close engagement with the Habita social movement association, it combines various approaches, involving multi-sited, engaged ethnography, policy analysis, and theoretical and historical inquiry. The primary objective of the thesis is to understand the reasons for and consequences of occupations, analysing them as an experience pertaining to the everyday sphere of housing exclusions. It examines the current forms of governance of council estates, investigating the extent to which they promote housing inclusions. It explores the notion of occupations and evictions as practices of city-making, inquiring whether and how occupations could potentially (re)produce new forms of urban citizenship that could challenge the dominant capitalist and neoliberal forms of production of urban space. The study looks into the agency and subjectivities of three groups of actors involved with social housing occupations and evictions: municipal employees, social movement activists, and women who occupy to contest their housing exclusion. The analysis reveals gendered forms of subalternisation, which are also at times actively produced by the state agents. The invited forms of participation in processes of urban governance do not allow for substantial participation in housing issues, which necessitates resorting to transgressive practices. Occupations can be perceived as a transgressive form of participation that marginalised urban dwellers opt for in the case of acute and intense housing exclusion. In this sense, strong similarities in the contexts of the Global South and Global North can be identified. Engagement with social movement actors emerges as a valuable tool for contesting the framings of homelessness as a personal failure, promoting the socialisation of activism for housing rights instead. The thesis concludes by indicating that occupations have a high potential capacity to challenge housing exclusions and to contribute to transformation, yet this capacity is undermined by the stigmatisation they face due to their radical and transgressive character.Viime vuosina asunnottomuus on kasvanut tasaisesti lähes kaikissa EU-maissa. Pakkohäädöt ovat puolestaan lisääntyneet lukumäärällisesti, yleistyneet, sekä muuttuneet väkivaltaisemmiksi kaikkialla maailmassa. Tärkeimmät asuntopoliittiset ohjelmat perustuvat nykyään yleensä markkinapohjaisten asuntorahoitusmallien luomiseen sekä asuntojen hyödykkeistämiseen ja finansialisaatioon, valtioiden vetäytyessä suorasta asuntotuotannosta. Tässä globaalin kehitystutkimuksen väitöskirjassa käsitellään näitä ilmiöitä tarkastelemalla kuntien omistamien asuntojen valtauksia ja pakkohäätöjä Lissabonin pääkaupunkiseudulla. Väitöskirja perustuu 15 kuukautta kestäneeseen tutkimukseen, joka toteutettiin tiiviissä yhteistyössä Habita-kansalaisjärjestön kanssa. Ensisijaisena menetelmänä on monipaikkainen, osallistuva etnografia, jota täydennetään poliittisella asuntopolitiikkojen analyysilla sekä teoreettisella ja historiallisella selvityksellä. Väitöskirjan ensisijaisena tavoitteena on ymmärtää asuntovaltausten syitä ja seurauksia ja analysoida niitä kokemuksena, joka liittyy asunnottomuuden arkeen. Tutkimuksessa tarkastellaan kunnan omistamien asuinalueiden nykyisiä hallintotapoja ja tutkitaan, missä määrin nämä tavat estävät asunnottomuutta. Asuntovaltauksia ja häätöjä tarkastellaan kaupungin luomisen käytäntöinä kysyen, voisivatko asunnonvaltaukset tuottaa uusia urbaanin kansalaisuuden muotoja, jotka voisivat mahdollisesti haastaa vallitsevat kapitalistiset ja uusliberaalit kaupunkitilan tuotantomuodot. Tutkimuksessa tarkastellaan toimijuutta ja subjektiviteettejä kolmessa kuntien vuokra-asuntojen valtauksiin ja häätöihin osallistuvassa toimijaryhmässä. Nämä ryhmät ovat kunnan työntekijät, yhteiskunnallisten liikkeiden aktivistit, sekä yksinhuoltajanaiset, jotka valtaavat asuntoja, jotteivät perheineen jäisi asunnottomiksi. Analyysi paljastaa sukupuolittuneita alistamisen muotoja, joita myös valtion toimijat toisinaan aktiivisesti tuottavat. Sovinnaiset osallistavan kaupunkihallinnon muodot eivät mahdollista merkittävää osallistumista asuntokysymyksiin, mikä pakottaa turvautumaan rajoja rikkoviin käytäntöihin. Asunnonvaltauksia voidaan pitää sosiaalisia rajoja rikkovan osallistumisen muotona, jonka marginalisoidut kaupunkilaiset valitsevat akuutin asunnottomuuden yhteydessä. Tässä mielessä globaalin etelän ja globaalin pohjoisen konteksteissa on havaittavissa vahvoja yhtäläisyyksiä. Yhteistyö yhteiskunnallisten liikkeiden toimijoiden kanssa näyttäytyy arvokkaana välineenä kyseenalaistaa idea asunnottomuudesta henkilökohtaisena epäonnistumisena, ja edistää sen sijaan osallistumista aktivismiin asumisoikeuksien puolesta. Väitöskirjan päätteeksi todetaan, että asunnonvaltaukset voivat paikantaa ja kyseenalaistaa asumiseen liittyviä epäkohtia ja edistää muutosta, mutta tätä ominaisuutta heikentää valtauksiin kohdistuva leimautuminen, joka johtuu niiden rajoja rikkovasta luonteesta