Karjujen koeasematestauksen tuloksellisuudesta

The phenotype testing of highly selected boars was studied. Two groups, each of 30 boars, were tested centrally at stations for growth rate and ultrasonically measured fat thickness. According to test points, made up of a combination of these two traits, the 5 best boars, 5 average boars and the 5 poorest boars where selected for progeny evaluation. In all 26 boars and 441 progeny were tested. The progeny evaluation showed that ultrasonic measurement of the fat thickness of the boars gave a very reliable estimate of the meatiness of their progeny. Those boars, as a group, giving the poorest carcass quality could be distinguished with statistical reliability from the other groups. The correlations between sires and progeny were significant for both daily gain (period 20—88 kg) and feed efficiency. The importance of rate of growth and feed efficiency has been neglected in selection for breeding as the test points used for the selection of boars depended almost entirely on fat thickness. More than 30 % of both boars and progeny boars suffered from some form of difficulty in walking. 13 % of the boars were eliminated because of leg faults. Leg faults in progeny were mainly inherited or caused through injury. A phenotype evaluation of progeny boars accounts much more effectively for the variation in their carcass value than does a full barrow sib evaluation alone. For best results, a progeny boar phenotype evaluation should be combined with a full barrow sib evaluation.Tutkimuksen tarkoituksena on ollut selvittää, voidaanko voimakkaasti valikoidun karjuaineksen jalostusarvoerot saada karjujen yksilökokeissa luotettavasti esille. Tutkimusmateriaalina on ollut kaksi 30 karjun testausryhmää (A ja B), joista kummastakin on valittu jälkeläisarvosteluun testauspisteiden puolesta 5 parasta, 5 keskinkertaista ja 5 heikointa karjua. Karjujen poistot jalkavikojen ja hedelmällisyyshäiriöiden vuoksi ovat jossain määrin vähentäneet sekä jälkeläisarvosteltujen karjujen lukua että valintaryhmien välisiä eroja. Jälkeläisarvostelu on suoritettu 26 karjulle. Jälkeläisiä on ollut 441. 1. Jälkeläisarvostelu on osoittanut, että karjujen silavaluotaus on antanut varsin luotettavan arvion karjujen lihakkuutta periyttävästä kyvystä. Tämä on ilmennyt seuraavasti: a. Ruho-ominaisuuksiltaan heikoin valintaryhmä on kyetty erottamaan tilastollisella luotettavuudella (P < 0.05 —P < 0.001) muista ryhmistä, vaikka testauskarjujen silavanpaksuuserot ovat olleet varsin vähäisiä (äärimmäisten ryhmien keskimääräiset silavanpaksuudet ovat eronneet toisistaan A-karjuilla 3.0 mm ja B-karjuilla 5.9 mm). Paras ja keskinkertainen valintaryhmä eivät ole eronneet merkitsevästi toisistaan. Näiden silavanpaksuuserot ovat olleet erittäin pienet (keskimäärin A-karjuilla 1.1 mm ja B-karjuilla 1.2 mm). b. Isien silavaluotaustulosten (säkä, keskiselkä, pakara ja kylki) keskiarvo on korreloitunut erittäin merkitsevästi jälkeläisten keskimääräisiin ruhon paloittelutuloksiin sekä merkitsevästi tai lähes merkitsevästi jälkeläisten teurasruhosta mitattuihin silava-arvoihin. Sen sijaan isien ja jälkeläisten luotaustulosten välillä on ollut hyvin heikko yhteys (B-ryhmä). Yhteyden kiinteys on riippunut siitä luotettavuudesta, millä jälkeläisten ruhot on arvioitu. c. Isien luotaustulosten ja jälkeläisten teurasruhosta määritettyjen keskimääräisten silavamittojen välisestä isä-jälkeläisregressiosta laskettu silavan paksuuden h2 -arvio (0.44) on ollut yhtä hyvä kuin jälkeläisten puolisisarkorrelaatiosta määritetty (0.42 ± 0.18). Yksityisten silavamittojen kohdalla on kuitenkin ollut vaihteluja. 2. Karjujen kasvunopeuden ja rehunkäyttökyvyn periytymisestä ja vaikutuksesta jalostusvalintaan on todettu seuraavaa: a. Isien päiväkasvun ja jälkeläisten päiväkasvun sekä kummankin ryhmän rehunkäyttökyvyn välillä on ollut tilastollisesti luotettava yhteys (P < 0.05). Isä-jälkeläisregressiosta laskettu päiväkasvun h2-arvio on ollut jonkin verran heikompi (0.32) kuin jälkeläisten puolisisarkorrelaatiosta määritetty (0.49 ± 0.18). b. Kasvunopeus ja rehunkäyttökyky ovat jääneet jalostusvalinnassa kokonaan huomioon ottamatta. Tämä on johtunut valintaperusteina käytettyjen testauspisteiden luonteesta. Pisteet ovat muodostuneet miltei pelkästään silavan paksuuden mukaan. Kasvunopeus ja rehunkäyttökyky ovat vaikuttaneet niihin hyvin vähän. Kyseinen testauspistejärjestelmä ei sen tähden sovellu käytettäväksi koeasematestauksessa. 3. Yksilökokeen tuloksiin ovat merkitsevästi vaikuttaneet seuraavat ulkoiset tekijät: a. Eläinten ruokintataso ja rehun laatu ovat vaikuttaneet merkitsevästi kasvunopeuteen ja silavan paksuuteen. b. Alkupainon ja alkuiän vaihtelut ovat vaikuttaneet merkitsevästi kasvunopeuteen ja rehunkäyttökykyyn. Voimakkaimmin ne ovat vaikuttaneet ikäpäivien luvulla tietynpainoisena ilmaistuun kasvunopeuteen. c. Luotauspainon vaikutus silavan paksuuteen on ollut erittäin merkitsevä silloin, kun painot ovat vaihdelleet huomattavasti. Sen sijaan painon vaikutus on ollut vähäinen, jos luotaus on suoritettu viikkopunnitusten yhteydessä mahdollisimman lähellä 88 kg:n elopainoa. Luotausiän vaikutus on ollut pienempi kuin painon. 4. Liikuntahäiriöistä kärsineitä eläimiä on ollut sekä testauskarjuista että jälkeläiskarjuista yli 30 %. Testauskarjuista on jalkavikojen vuoksi poistettu 13 %. Jälkeläisissä ilmenneet jalkaviat ovat olleet pääasiassa joko perinnöllisiä tai tapaturmaisesti syntyneitä. Ruokinnan vaikutus jalkojen kestävyyteen on vaikuttanut vähäiseltä. 5. Koeasematestauksen kehittämiseksi tehdyissä selvityksissä on todettu: a. Karjujen päiväkasvu on tilastollisella luotettavuudella (P < 0.001) voitu määrittää jo kahden kuukauden kuluttua kokeen alkamisesta karjujen ollessa n. 60 kg:n painoisia. Tämä tekee mahdolliseksi karjujen esikarsinnan varhaiskasvun (20—60 kg tai 20—70 kg) perusteella. Esikarsinnassa voitaisiin ottaa huomioon myös jalkojen heikkous, koska varhaistestauksessa annettujen jalkapisteiden h2 -arviot on todettu tilastollisesti luotettaviksi. b. Jälkeläiskarjujen mittausten ja ruhon paloittelutulosten perusteella on todettu, että varmin arvio karjun lihakkuudesta on saatu, kun silavaluotaus on suoritettu säältä, keskiselältä, pakaralta ja kyljeltä (sol). Kinkun ympärysmitta on antanut merkitsevän lisäselityksen ruhon lihakkuuden vaihteluista. Teurasruhomittauksista on longissimus dorsii-lihaksen poikkileikkauspinta-ala ollut paras lihakkuusmuuntelun selittäjä. Merkitsevän lisäselityksen on antanut myös kylkipituus. c. Leikkosisarten ruhon paloittelutulokset ovat antaneet tilastollisesti erittäin merkitsevän lisäselityksen karjun ruhon arvon vaihteluista (R2 %: 3.2—9.8 %-yksikköä)