Pötsissä tapahtuvan rehuvalkuaisen hajoavuuden määrittäminen nailonpussi-menetelmällä

The investigation included experiments in which factors affecting the reliability of the nylon bag method were studied. The possibility of applying the feed protein degradabilities to practical feeding conditions was also examined. In the experiments concerning reliability, such factors as bag porosity, sample weight, sample treatment, washing procedure, diets, and differences between animals and incubation days were studied. The feed protein degradabilities were also determined by using as incubation periods the ruminal retention times for particulate matter of different feeds, evaluated as a function of DM intake/100 kg liveweight in different diets. A nylon bag, with a pore size of 40 µm and internal dimensions of 6 X 12 cm was selected for the degradability determinations. The sample weight used in incubations was 57 —60 mg DM/cm2. In the determination of feed protein degradability, when sheep are used as experimental animals, it is recommended that for routine determinations only one animal be used, analyzing the contents of two bags for each incubation period during two successive days. A control sample of which degradability is determined in advance in many sheep, should be used in all incubations in order to control the digestive processes in the rumen of the experimental sheep. The actual degradabilities analyzed by the bag method are applicable in practise, if they are determined using animals at similar feeding levels and on diets similar to those prevailing under the conditions in which the degradabilities are going to be used.Nailonpussi-menetelmässä tutkittavaa rehua inkuboidaan eläimen pötsissä erikoisvalmisteisissa pusseissa. Pussit valmistetaan kankaasta, jota pötsimikrobit eivät pysty hajottamaan (esim. keinokuitukangas) ja jonka huokoskoko mahdollistaa mikrobien vapaan liikkumisen pussin sisään. Rehun sulavuus pötsissä lasketaan erotuksena, joka saadaan vähentämällä pussiin pannusta rehumäärästä inkubaation jälkeen pussissa ollut rehumäärä. Ennen tarvittavia määrityksiä pussi rehujäännöksineen pestään inkubaation jälkeen juoksevalla vedellä, jotta pussiin tullut pötsin sisältö saataisiin poistetuksi pussista. Rehun sulavuus lasketaan rehun ja rehujäännöksen kuiva-ainemäärän erotuksen perusteella. Raakavalkuaisen hajoavuusmäärityksessä erotuslaskelmia varten rehun ja rehujäännöksen raakavalkuaispitoisuus analysoidaan myös prosentteina rehun ja rehujäännöksen kuiva-aineesta. Tässä tutkimuksessa selvitettiin tekijöitä, jotka vaikuttavat nailonpussi-menetelmällä rehuvalkuaisen hajoavuudelle saatujen tulosten luotettavuuteen rajoituksia, joiden mukaan rehuvalkuaisen hajoavuudelle saatuja tuloksia voidaan soveltaa käytännössä vaihteleviin ruokintaolosuhteisiin Tutkimuksessa selvitettiin pussikankaan huokoskoon, näytteenkoon ja näytteen esikäsittelyn vaikutusta nailonpussi-menetelmällä rehunkuiva-aineen, orgaanisen aineen ja raakavalkuaisen hajoavuusasteelle saatuihin tuloksiin. Lisäksi tarkasteltiin yksittäisten pussien, koe-eläinten ja inkubointipäivien merkitystä vaihtelu lähteinä rehujen kuiva-aineen ja raakavalkuaisen hajoavuusmäärityksissä. Eriruokinnoista tarkasteltiin korsirehu: väkirehu -suhteen sekä säilörehun tai heinän eri kasvuasteiden vaikutusta rehujen hajoavuuteen pötsissä. Kaikki tutkimukset suoritettiin pötsifistelöidyillä lampailla ja inkuboitavina rehuina käytettiin pääasiassa heinää, kauranolkea, säilörehua, ohraa, soijarouhetta ja rypsirouhetta. Laboratorio (in vitro)- ja eläinkokeiden(in vivo) perusteella pussin materiaaliksi valittiin 40 µm:n polyesterkangas (PES 40/27, Franz Eckert Cie, West Germany),jonka huokoset olivat samansuuruisia eivätkä pötsin käymistapahtumat vaikuttaneet kankaan rakenteeseen. Inkuboitavan rehunäytteen suuruudeksi suhteessa kankaan pinta-alaan valittiin 57—60 mg näytteen kuiva-ainetta/cm2, kun nailonpussin sisämitat inkubaation aikana olivat 6 X 12 cm. Inkubointia varten tuoreet (ei kuivattu vakuumissa) näytteet heinästä, oljesta, viljaväkirehusta sekä rouheesta esikäsiteltiin jauhamalla näyte 1.5 mm:n Ø seulan läpi. Säilörehu silputtiin saksilla siten, että näytteen partikkelikoko oli alle 0.5cm. Koe-eläinten väliset erot olivat suurempia kuin inkubointipäivien väliset erot määritettäessä rehujen hajoavuutta pötsissä. Rehun sulavuus tietyllä aikavälillä voidaan määrittää riittävällä varmuudella inkuboimalla yhdellä lampaalla kahtena peräkkäisenä päivänä rehusta kaksi rinnakkaisnäytettä (pussia)/inkubaatioaika. Käytetyissä aineistoissa vaihtelukertoimet kuiva-aineen ja raakavalkuaisen hajoavuustuloksille olivat tällöin vastaavasti 0.6—5.5 ja 1.3—3.0 %. Säilörehu- ja heinäruokinnalla eri kasvuasteiden välillä todettiin tilastollisestimerkitseviä eroja soija- ja rypsirouheen kuiva-aineen ja raakavalkuaisen pötsihajoavuudessa. Väkirehun osuuden lisääminen 60—70 prosenttiin rehuannoksen kuiva-aineessa vähensi ennen kaikkea rypsirouheen raakavalkuaisen hajoamista pötsissä, kun vertailuruokinnoissa väkirehun osuus vaihteli 0—40 prosenttiin kuiva-aineessa. Tulosten perusteella rehun raakavalkuaisen hajoavuus pötsissä tulisi määrittää aina niissä ruokintaolosuhteissa, joihin tuloksia sovelletaan käytännössä. Rehuannoksen koostumuksen lisäksi ruokinnan voimakkuus vaikuttaa rehujen sulavuuteen pötsissä siten, että ruokintatason (kg ka/100 elopaino-kg) noustessa rehun viipymisaika pötsissä lyhenee mikä vähentää rehun kuiva-aineen ja raakavalkuaisen hajoamista pötsissä. Ruokinnan voimakkuus voidaan ottaa huomioon laskemalla inkubaatioajan pituus seuraavasti (X = kg ka/100 elopaino-kg, y = inkubaatioaika, d): (1) säilörehu ja heinä, vain korsirehua ruokinnassa y = -1.861 log X 4+ 1.60 (2) säilörehu ja heinä, ruokinnassa korsirehua ja väkirehua y = -1.574log X + 2.53 (3) väkirehu, ruokinta kuten kohdassa (2) y1 = —0.374 log X + 0.64 (korsirehu : väkirehu = 70:30 kuiva-aineen perusteella laskettuna) y2= —0.437 log X + 0.62 (korsirehu : väkirehu = 50:50 kuiva-aineen perusteella laskettuna