Kananlanta lypsylehmien rehuna

The study investigated the utilisation of dried poultry manure as a protein source for lactating cows and its influence on the blood metabolic profile and rumen fermentation. Two consecutive feeding trials were carried out for the comparison of dried poultry manure (DPM) 20 %, soybean meal (SBM) 10 % and urea 1.5 % as protein supplement in a concentrate mixture. Eighteen cows were used in each of the two experiments. The experimental period was 13 weeks in Expt. 1 and 15 weeks in Expt. 2. The apparent DM digestibilities of the DPM, SBM and UREA rations were 69.9, 72.0 and 74.0 % (P < 0.05) and crude protein digestibilities were 72.0, 71.8 and 76.0 % (P < 0.01). The FU-value of the DPM ration was lower (P < 0.01) than the SBM and UREA rations. The palatability of the concentrate including DPM was depressed (P < 0.05). The differences in milk yield and milk constituents between groups were not statistically significant. Feed utilisation was equal in Expt. 1 0.37 FU/kg FCM but in Expt. 2 value of 0.39 for the DPM group was lower than 0.45 for the SBM or 0,43 for the UREA group (P < 0.05). The values obtained in hematological and blood chemical analyses were within normal ranges. The blood metabolic parameters indicate that DPM can be used as feed for dairy cows without any detrimental effect on health. The rumen fermentation was investigated with rumen fistulated cows in two experiments. With a constant feeding level and the DPM inclusion adjusted to 0, 10, 20 and 40 % of concentrate mixture, the rumen fluid ammonia-N increased with the increasing amount of DPM in the diet (P < 0.05). The NH3-N concentration was still lower (P < 0.05) in the isonitrogenous SBM diet. Furthermore, with increasing DPM inclusion the molar percentage of acetic acid of the total volatile fatty acids increased (P < 0.05), the percentages of propionic acid and butyric acid decreased. The total volume of microbial mass was 10—20 % higher with the SBM diet than the various DPM diets.Suoritetussa tutkimuksessa selvitettiin kuivatun kananlannan käyttöä runsastuottoisten lypsylehmien valkuaislähteenä vertaamalla sitä soijaan ja ureaan väkirehuvaltaisella ruokinnalla. Edelleen tutkittiin kananlantaruokinnan vaikutusta rehuyhdistelmän sulavuuteen, veriarvoihin ja pötsifermentaatioon. Kahtena peräkkäisenä vuonna suoritettiin ruokintakoe 18 runsastuottoisella lehmällä, jotka oli jaettu kolmeen mahdollisimman samanarvoiseen ryhmään. Perusrehuna oli heinä ja väkirehuseosta annettiin tuotostason mukaisesti. Eri ryhmien väkirehuseoksen valkuaislisäyksenä oli 20 % kuivattua kananlantaa, 10 % soijarouhetta ja 1.5 % ureaa. Vertailukausi oli ensimmäisessä kokeessa 13 viikkoa ja toisessa kokeessa 15 viikkoa. Kokeissa määritettiin rehujen maittavuus, rehunkulutus ja rehun hyväksikäyttö, maitotuotos ja maidon koostumus sekä seurattiin eläinten terveydentilaa. Kokeessa käytetyn kananlannan energia-arvo oli alhainen, 0.34—0.35 ry/kg ka, mutta valkuaisväkevyysolikorkea, 400—709 g srv/kg. Virtsahappoa oli kokeessa 1 käytetyssä kananlannassa keskimäärin 9.5 %, kun taas kokeessa 2 huomattavasti vähemmän, 1.2% ka. Kananlannan tuhkapitoisuus oli korkea sekä kivennäiskoostumus monipuolinen; kalsiumia 5.6—6.9 % ja fosforia 1,8—2.6 %. Kananlantaa sisältävän väkirehuseoksen energia-arvo oli 13 % alempi kuin soijaa tai ureaa sisältävän seoksen. Kananlantaa sisältävän väkirehuseoksen syönti ilmaistuna prosentteina tarjotusta oli merkitsevästi alhaisempi kuin toisten seosten, ja tästä johtuen kananlantaryhmän energiavajaus oli suurempi kuin toisten varsinkin kokeen alkupuolella. Kokeen alussa syönti oli alhaisinta, johtuen suurista väkirehumääristä. Keskimääräinen kananlannan syönti oli 1.9 ja 2.0 kg päivässä lehmää kohti kokeessa 1 ja 2. Vastaavasti virtsahapon syönti oli 186 kg ja 24 g päivässä. Kananlannasta tulevan sulavan raakavalkuaisen osuus oli 29.0 % ja 19.0 % kokonaismääräistä kokeessa 1 ja 2. Urean saanti oli keskimäärin 140 g päivässä. Karkearehu-väkirehusuhde oli kokeessa 1 36 % : 64 % ja kokeessa 2 39 % : 61 %. Energian ja valkuaisen saanti ei poikennut merkitsevästi ryhmien välillä. Kuiva-aineen syönti oli kokeessa 2 kananlantaa saaneella ryhmällä suurempi kuin soijaa ja ureaa saaneilla ryhmillä. Kananlantaryhmän lehmät saivat rehuista enemmän kuitua, mutta vähemmän sokeria kuin toiset ryhmät. Useimpia kivennäisiä kananlantaryhmän lehmät saivat enemmän johtuen kananlannan sisältämistä korkeista kivennäismääristä. Eri rehuyhdistelmien kuiva-aineen sulavuudet olivat 69.9 %, 72.0 % ja 74.0 % kananlantaa, soijaa ja ureaa sisältävillä seoksilla. Raakavalkuaisen sulavuudet olivat vastaavasti 72.3 %, 71.8 % ja 75.9 %. Erot kananlanta- ja ureaseosten välillä olivat merkitseviä (P < 0.05). Eri ryhmien maitotuotosten tai maidon koostumuksen välillä ei ollut merkitseviä eroja. Maitotuotoksen lasku oli kokeessa 1 kananlantaryhmällä nopeampaa (P < 0.05) kuin toisilla ryhmillä. Elopainon muutosten välillä ei ollut merkitseviä eroja. Rehun hyväksikäytössä eri ryhmien välillä kokeen 1 osalta ei ollut eroja, mutta kokeessa 2 kananlantaryhmä kulutti vähemmän energiaa ja sulavaa raakavalkuaista tuotettua maitokiloa kohti. Verianalyysien perusteella selvitettiin lehmien aineenvaihdunnan muutoksia ja ravitsemuksellista tilaa. Lisäksi selvitettiin kananlannan typellisten yhdisteiden ja kivennäisaineiden käyttökelpoisuutta, Saaduista tuloksista voidaan todeta, ettei kananlannan syöttäminen kohtuullisella tasolla (10—40 % väkirehuseoksesta) aiheuttanut haitallisia muutoksia lehmien aineenvaihduntaan tai terveydellisen tilaan ja saadut arvot vastasivat normaaliarvoja. Pötsifistelöidyillä lehmillä tutkittiin kananlannan typellisten yhdisteiden hajoamista pötsissä sekä kananlannanvaikutusta pötsifermentaatioon. Kokeessa käytettiin soijaa vertailuvalkuaisena ja kananlannan määrä vaihteli 10, 20 ja40 % väkirehuseoksesta. Pötsinesteen ammoniakin määrä nousi kananlannan määrän noustessa. Etikkahapon osuus lisääntyi ja propionihapon ja voihapon osuudet vähentyivät rasvahappojen kokonaismäärästä, kun kananlannan määrä lisääntyi. Pötsin alkueläinten määrä oli suurempi ja bakteerien määrä pienempi kananlantaruokinnalla verrattuna soijaan. Suoritetuissa ruokintakokeissa todettiin runsastuottoisten lehmien pystyvän käyttämään hyväkseen kananlantaa valkuaislähteenä lähes yhtähyvin kuin soijaa ja paremmin kuin ureaa. Kananlannan typellisten yhdisteiden tehokkaan hyväksikäytön edellytyksenä on riittävä energiansaanti, johon päästään runsaalla väkirehuruokinnalla