Luova hulluus – Lauri Viidan runous

Miten käsittämätöntä kirjallisuus saa olla ennen kuin se lakkaa kokonaan kommunikoimasta lukijansa kanssa? Voiko se ylittää rajan, jossa se ei enää ole kaunokirjallisuutta tai jossa se ei oikeastaan ole enää kieltä lainkaan? Aikalaiset ovat pitäneet usein käsittämättömänä sellaista, mikä myöhemmille lukijoille on hyvinkin selvää. Tuskin nykylukija Lauri Viidankaan kielen parissa enää tuskailee, että ei saa kaikesta selvää. Viita sairasti skitsofreniaa, voisiko hänen kielikoukeroillaan ja skitsofrenialla olla siis jokin yhteys