VENÄLÄISEN KAUNOKIRJALLISUUDEN KÄÄNTÄMINEN JA JULKAISEMINEN SUOMESSA NEUVOSTOLIITON ROMAHDUKSEN JÄLKEEN VUOSINA 1992-2005

Venäläisen kaunokirjallisuuden suomentaminen alkoi autonomian aikana 1800-luvun puolivälissä, kun Suomessa haluttiin Ruotsista irtautumisen jälkeen ryhtyä luomaan suomalaista kulttuuria. 1900-luvulla venäläisen kirjallisuuden käännösmäärät vaihtelivat sekä kustannuspoliittisten että yleisten poliittisten konjunktuurien mukaan. Suomettumisen katsotaan vaikuttaneen käännösvalintoihin; 1960­-1980 -luvuilla venäläistä dissidentti- ja emigranttikirjallisuutta julkaistiin meillä vähemmän kuin monissa muissa länsimaissa. Neuvostoliiton romahduksen jälkeen naapurimaan kulttuurituontiin ovat kuitenkin päteneet samat säännöt kuin muuhunkin. Tässä työssä tutkin, mitä venäläistä kaunokirjallisuutta Suomessa on vuosina 1992­-2005 julkaistu ja miten se on valittu. Tutkimusajankohtana Suomessa julkaistiin venäjästä käännettyä kaunokirjallisuutta 179 nimekettä. Suurin osa on aikuisten proosaa. Runoteoksia ja draamakirjallisuutta on noin kymmenen prosenttia. Lasten- ja nuortenkirjoja julkaistiin 21. Nimeketuotanto jakautuu lähes tasan ennen vuoden 1917 vallankumousta ja sen jälkeen kirjoitetun kirjallisuuden kesken. Tutkimusajankohdan suosituimmat venäläiset kirjailijat olivat nimekemäärillä mitattuina F.M. Dostojevski, Leo Tolstoi, Anton Tšehov, Boris Akunin, Eduard Uspenski, Nikolai Gogol ja Aleksandra Marinina. Silmiinpistävää tutkimusaineistossa on ”neuvostokirjailijoiden” lähes täydellinen katoaminen kustannusohjelmista vuoden 1992 jälkeen. Neuvostosensuurista kärsineiden kiellettyjen ja unohdettujen kirjailijoiden osuus on noin kymmenen prosenttia uusinta- ja rinnakkaispainoksista puhdistetusta nimeketuotannosta. Kokonaan uusi ilmiö on laajalevikkisen venäläisen populaarikirjallisuuden eli Akuninin ja Marininan dekkareiden ilmestyminen Suomen kirjamarkkinoille. Perestroikan jälkeisistä muista uusista kirjailijoista on suomennettu useiden venäläisten postmodernistien kuten Jevgeni Popovin, Vladimir Sorokinin ja Viktor Pelevinin töitä. Venäläistä käännöskirjallisuutta julkaisi vuosina 1992-­2005 Suomessa 25 kaupallista kustantamoa. Suuret ja keskisuuret kustantamot WSOY, Otava, Tammi, Karisto ja Gummerus julkaisivat runsaat 70 prosenttia nimekkeistä. Tekemäni kustantajakyselyn mukaan tärkeimmät kustannuspäätökseen vaikuttavat tekijät ovat teoksen taiteellinen arvo ja vastaajan oma intuitio. Seuraavaksi eniten vaikuttivat kirjailijan aiempi menestys ja tunnettavuus Suomessa. Kääntäjien rooli on merkittävä sekä käännettävän materiaalin hankinnassa että sen suodattamisessa. Kustantajakyselyssä pyrin testaamaan, miten Itamar Even-Zoharin ja André Lefeveren teoriat käännöskirjallisuuden valintamekanismeista ja vallankäyttörakenteista toteutuvat käytännössä. Kustantajien välisten erojen tarkastelussa käytin apunani ranskalaisen sosiologi Pierre Bourdieun havaintoja oman maansa kustannustoiminnasta. Vaikka Suomen kirjamarkkinat ovat liian pienet, jotta samanlaista jakoa kuin Ranskassa olisi nähtävissä, kustantamoista erottuvat bourdieulaisittain ”varman päälle pelaajat” ja rohkeammat ”avantgardistiset” kustantajat. Avainsanoja: Venäjä, Neuvostoliitto, venäläinen kirjallisuus, käännöskirjallisuus, kustannuspolitiikka, kustantamo