Urbaani infrastruktuurimaisema murroksessa: Lauttasaaren vesitorni, teknologian monumentista virkistyspaikaksi

This Master’s Thesis addresses the urban infrastructure of water as a medium connecting nature, the society and technology. Infrastructure is understood as a socio-technical system and a shared platform for interaction between objects. Water is the core infrastructure for human life, and moreover, the infrastructure for transporting and treating water forms the foundation of urban settlement. Yet the development of infrastructural systems has removed the experience of water from the urban realm, and produced an ever-expanding but invisible maintenance network sustaining everyday life– the hidden city. The theoretical framework for the thesis is the discourse of landscape urbanism that has been prominent in the fields of landscape architecture and urban studies in recent decades. Through contributions from international authors in architecture, landscape architecture, geography and urban planning, the thesis aims at articulating an interdisciplinary understanding of the contemporary urban context, based on the concepts addressed by the aforementioned fields. The focus is on establishing an integrated design approach towards the city, concerned less with traditional boundaries of profession, and more in the potential opening up of new methodologies, narratives, and sites for spatial exploration. The infrastructure of water is studied from a historical perspective in the context of urban networks, and in a case study of Ancient Rome. Roman infrastructures display an example of a water system serving both the functional purposes of water sustaining the city, and the social aspects of experiencing water in the public realm. To establish a local context, the development of water systems in Finland is introduced, including a study of the water tower as an architectural type operating in the water supply network. The research focuses in Helsinki, as it forms the only multi-node urban region in Finland, and thus the organization of its infrastructural networks is substantial to the study of Finnish waterworks, both in the past and today. Finally, the research is applied in a design project negotiating the interfaces between infrastructure, architecture and landscape within the local condition of the Helsinki water supply system. The project site in Lauttasaari is an infrastructural landscape in transition, as the decommissioned water tower on Kotkavuori is set to be demolished despite calls for preservation. The thesis project addresses the qualities of infrastructure as part of the collective memory of a place, and seeks to uncover its potential in enriching the experience of urban realm. The project is an exploration of a water treatment environment as a place of recreation, integrating the hidden city to the landscape of everyday. By applying techniques of green infrastructure to the remains of the existing but disused water supply structures, and flipping the purpose from supplying pure water to purifying grey water on site, the project seeks to challenge the way wastewater is perceived and treated in the contemporary society. Instead of all water going down the drain, the water supply system could become more sustainable and more efficient by recognising the potential to reclaim and reuse most of urban wastewater volumes. In the thesis project, low-polluted grey water from homes in the neighborhood is diverted to the hill of Kotkavuori, and treated in a sequence of steps forming a recreational path down the slope to the seaside. Finally, the purified water is released into the Baltic sea via outdoor sea baths, inviting citizens to experience and interact with the water, and to renegotiate the boundary between manmade and natural, the hidden city and public space, and infrastructure and landscape. This Master’s thesis is completed as part of the Master’s Programme in Architecture at Aalto University School of Arts, Design and Architecture, Department of Architecture. The supervisor of the thesis for the chair of Building Design is Professor Hannu Huttunen, and the instructor is Frances Hsu, PhD.Diplomityö käsittelee veden infrastruktuuria yhdistävänä elementtinä luonnon, yhteiskunnan ja teknologian välillä. Infrastruktuuri on määritelty sosio-tekniseksi järjestelmäksi, joka yhteisön jakamana mahdollistaa eri tekijöiden tuottavan vuorovaikutuksen. Vesi itsessään on tärkein ihmiskuntaa ylläpitävä infrastruktuuri, ja lisäksi sen jakelu- ja puhdistusverkosto on perustavanlaatuinen osa nykyaikaista yhdyskuntaa. Veden kokemus on kuitenkin kadonnut kaupunkiympäristöistä infrastuktuurijärjestelmien kehittymisen myötä, ja asutetun kaupungin rinnalle on syntynyt sitä ylläpitävä maanalainen järjestelmä; näkymätön kaupunki. Työn teoreettinen viitekehys perustuu viime vuosikymmeninä laajalti huomiota erityisesti maisema-arkkitehtuurin ja yhdyskunta- ja kaupunkisuunnittelun aloilla saaneeseen maisemaurbanismiin (engl. landscape urbanism). Arkkitehtuurin, maisema-arkkitehtuurin, kaupunkimaantieteen ja yhdyskunta- ja kaupunkisuunnittelun aloilla käytävän aiheen diskurssin kautta työ pyrkii muodostamaan monialaisen ja kokonaisvaltaisen näkemyksen kaupunkiympäristön suunnittelusta. Tavoitteena on avata uusia menetelmiä, näkökulmia ja suunnittelukohteita osaksi arkkitehtuurin alan keskustelua ja toimintakenttää. Veden infrastruktuuria tutkitaan työssä historiallisesta näkökulmasta urbaanina verkostona, sekä kohdeanalyysinä antiikin Roomasta ja nyky-Helsingistä. Rooman infrastruktuuri on esimerkki järjestelmästä, jossa toteutui sekä toimiva ja tarkoituksenmukainen vedenjakelu, että veden kokemuksellisuus ja sosiaalinen merkitys kansalaisten arjessa. Helsingin vesijärjestelmä puolestaan on Suomen mittakaavassa ainutlaatuinen laajuutensa puolesta, ja sen käsittely diplomityössä sisältää myös vesitornit arkkitehtonisena rakennustyyppinä osana vedenjakelua. Tutkimuksen teoreettista ja historiallista viitekehystä sovelletaan suunnitteluosuudessa, joka käsittelee infrastruktuurin, arkkitehtuurin ja maiseman välisiä rajapintoja Helsingin paikalliskontekstissa. Suunnittelualue on Lauttasaaren muuttuva kaupunkikuva: lukuisista valituksista huolimatta purettavaksi määrätyn vesitornin ympäristö Kotkavuorella. Suunnitelma ottaa kantaa infrastuktuurin merkitykseen osana paikan muistoa, pyrkien rikastuttamaan kaupunkiympäristön kokonaisvaltaista kokemusta yhdistämällä vedenkäsittely virkistykseen; näkymätön kaupunki jokapäiväiseen ympäristöön. Suunnitelma yhdistää vihreän infrastruktuurin käytöstä poistettuihin vedenjakeluverkon rakenteisiin Kotkavuorella, ja haastaa käsityksiä jätevedestä muuttamalla aiemmin puhtaan veden jakeluun käytetyn maiseman osaksi harmaan veden paikallista käsittelyä. Nykyjärjestelmässä kaikki viemäristä alas virtaava vesi on samanarvoista jätevettä, mutta huomioimalla eri käyttötarkoitusten vaatima puhdistusaste ja jatkokäyttömahdollisuudet, suuri osa kaupunkien valtavista jätevesivolyymeistä voitaisiin kierrättää, säästäen raakavettä ja energiaa. Suunnitelmassa harmaavesi lähialueen kodeista johdetaan Kotkavuorelle, jossa se puhdistuessaan vaihe vaiheelta muodostaa virkistysreitin alas merenrantaan, jossa vesi lasketaan merikylpylän kautta näyttävästi Itämereen. Työ kutsuu kaupunkilaisia kokemaan urbaani vesi osana kaupunkiympäristöä, ja kyseenalaistaa rajapintoja luonnon ja ihmisen tekemän, näkymättömän kaupungin ja julkisen tilan, ja infrastuktuurin ja maiseman välillä. Diplomityö on tehty osana arkkitehtuurin maisteriopintoja Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa, Arkkitehtuurin laitoksella. Työtä valvoi rakennussuunnittelun professori Hannu Huttunen, ja ohjasi Frances Hsu