Maan lajitekoostumuksen ja orgaanisen aineksen vaikutuksesta maan hivenaineiden pitoisuuksiin

A study was conducted to evaluate the relation of the total contents of Co, Cu, Mn, Ni, Pb and Zn on soil texture and organic matter content. In spite of a wide variation, a clear tendency for the trace element contents (Pb being an exception) to decrease with increasing particle size was found. The reason for this is believed to be associated with the geological origin of the soil material and with the relative resistance to weathering of the minerals from which the trace elements are derived. In mineral soils the contents of trace elements increased with increasing organic matter and the maximum contents are likely to be found in soils containing from 5 to 15 per cent organic matter. A further increase in organic matter tends to decrease the total contents of trace elements expressed on a volume basis (kg/ha). The causes underlying this relation, which are believed to be pedological rather than chemical, are discussed.Tutkimuksessa pyritään selvittämään maan koboltin, kuparin, mangaanin, nikkelin, lyijyn ja sinkin totaalimäärien riippuvuutta maan lajitekoostumuksesta ja orgaanisen aineksen määrästä. Huolimatta suuresta hajonnasta koboltin, kuparin, mangaanin, nikkelin ja sinkin totaalimäärien ja maan lajitekoostumuksen välillä todettiin vallitsevan korrelaatiot, joiden mukaan hivenaineiden totaalimäärät pienenevät maan karkeusasteen kasvaessa (taulukko 1 ja kuva 1). Sen sijaan lyijyn totaalimääriin ei maan lajitekoostumuksella näytä olevan vaikutusta. Saatuihin tuloksiin vaikuttavat ilmeisesti sekä kivennäismaiden geologinen alkuperä että mineraalien rapautumisominaisuudet. Helposti rapautuvilla mineraaleilla on olennaisempi osuus hienojen kuin karkeiden kivennäismaiden mineraalikoostumuksessa; jälkimmäisissä taas rapautumiselle vähemmän alttiit mineraalit, varsinkin kvartsi, ovat vallitsevina. Tutkittavana olleista hivenaineista kobolttia, kuparia, mangaania, nikkeliä ja sinkkiä tavataan useimmissa helposti rapautuvissa mineraaleissa, lyijyä sen sijaan niissä on harvemmin. Rapautumista vastaan kestävämmät mineraalit, erityisesti kvartsi, ovat köyhiä hivenaineista. Tämä selittänee ainakin osittain sekä saadut korrelaatiot että sen puutteen lyijyllä. Hivenaineiden totaalipitoisuudet, kiloina hehtaaria kohti ilmoitettuina, näyttävät kasvavan kivennäismaissa orgaanisen aineksen määrän kasvaessa tiettyyn rajaan asti, minkä jälkeen niiden määrät alkavat pienentyä ja todennäköinen minimi saavutetaan turvemaissa (taulukko 2 ja kuva 2). Regressioiden aluksi nouseva ja sitten laskeva suunta on ilmeisesti yhteydessä hivenaineiden rikastumiseen kivennäismaan pinnalle orgaanisen aineksen mukana, orgaanisen aineksen edelleen kasvavan pitoisuuden aiheuttamaan maan tilavuuspainon olennaiseen pienenemiseen ja turvemaissa varsinaisen hivenainelähteen, kivennäisaineksen, vaikutuksen vähenemiseen