Viime aikoina tutkimuksen ja yliopiston yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta on tullut tiedepoliittisen keskustelun avainsana. Vaikuttavuus on sinänsä tutkimusmaailmaan sisäänrakennettu ominaisuus ja tutkijat itse sitä haluavat, mutta uutta on se, että muiden yhteiskunnallisten toimijoiden tavoin myös akateeminen yhteisö on joutunut perustelemaan olemassaoloaan ja esittämään argumentteja sen puolesta, että valtio ymmärtäisi panostaa vaikeinakin aikoina opetukseen ja tutkimukseen. Vakuuttelun tarvetta on lisännyt tunne siitä, että maan nykyinen johto suhtautuu nuivasti yliopistoihin eikä ymmärrä niiden merkitystä yhteiskunnan kehityksen veturina. Kaiken taustalla on valtion kiristynyt rahatilanne