Sukupuolisuus ja maskuliinisuuden rakentuminen Rooman varhaisella keisarikaudella

Opinnäytetyössäni tarkastelen sukupuolisuuden ja maskuliinisuuden määrittelyyn liittyvää retoriikkaa Rooman varhaisen keisarikauden julkisissa diskursseissa. Työ on diskurssianalyysiin perustuva tapaustutkimus (case study), jonka aineistona ovat Gaius Suetonius Tranquilluksen kirjoittamat elämäkertateokset. Suetoniuksen sukupuoliretoriikasta ei ole aikaisemmin tehty kokonaisvaltaista tutkimusta. Työssä kiinnitän huomiota etenkin vahvasti sukupuolittuneella asteikolla toimivien fysiognomian teorioiden tekstin tulkinnoille tarjoamiin näkökulmiin. Työn analyysiosuudessa pohdin aluksi Suetoniuksen tapaa käyttää henkilöiden sukupuoliasteikolla arvioitua ulkonäköä heidän luonteensa kuvaamiseen. Käsittelen myös elekielen, puheen ja pukeutumisen sukupuolikoodeja sekä sukupuolikäyttäytymisen kuvauksia ja niihin läheisesti liittyviä maskuliinisuuden rajojen määrittelyn diskursseja. Käsittelen kootusti myös naisten roolin Suetoniuksen sukupuoliretoriikassa. Lopuksi analysoin vallan ja sukupuolisuuden retorista suhdetta sekä sukupuolinarratiivien vertauskuvallisuutta. Tutkimukseni perusteella yksilön luonnetta, ulkonäköä, käytöstä ja elekieltä arvioitiin roomalaisessa retoriikassa usein sukupuolisuuteen perustuvalla asteikolla. Merkitysjärjestelmä perustui maskuliinisuuden ja feminiinisyyden dikotomiaan. Ulkonäöllä ja sukupuolikäyttäytymisellä onkin teksteissä selvästi metonyymisiä merkityksiä: yksilöiden maskuliiniset hyveet ja feminiiniset paheet ruumiillistuvan yksilön ulkonäössä, pukeutumisessa, eleissä ja sukupuolikäyttäytymisessä. Fysiognomian käsikirjoissa esitellyt ulkonäön, sukupuolisuuden ja luonteen yhteyksiä käsittelevät teoriat auttavat ymmärtämään paremmin kuvausten retoriikkaa: kun tekstien narratiiveja tarkastellaan tässä valossa ja verrataan edelleen keisarien sosiaalisiin ja poliittisiin tekoihin, asettuvat ne loogiseksi osaksi keisarien luonnekuvausta. Keisarielämäkerroissa hallitsijoista piirtyvät kuvaukset noudattelevat historiankirjoituksessa iskostuneita luonnekarikatyyrejä: keisarisarjan eponyymin Caesarin tapa haastaa roomalaisessa kulttuurissa maskuliinisuudelle määriteltyjä toimintamalleja normeihin sopimattomalla käytöksellään, mikä vertautuu selvästi tämän ennennäkemättömään röyhkeyteen politiikassa. Augustus puolestaan esiintyy teksteissä sekä sukupuoliasteikolla arvioidulta luonteeltaan että hallintotavaltaan esimerkillisenä yksilönä. Tiberius, Nero, Caligula ja Domitianus näyttäytyvät puolestaan teksteissä esimerkkeinä feminiinisistä miehistä ja huonoista hallitsijoista. Suetoniuksen sukupuoliretoriikan tarkastelu tukee tutkimusperinteessä esitettyä tulkintaa, jonka mukaan Suetoniuksen ihaili ennen kaikkea Augustusta ja jakoi tämän arvomaailman. Sukupuolikäyttäytymisen alalla biologinen sukupuoli ei vaikuta olleen seksuaalimoraalin kannalta keskeinen kysymys: toiminnan hyväksyttävyys riippui pikemminkin siitä, toimiko yksilö tilanteessa aktiivisessa vai passiivisessa asemassa. Roomalaisen sukupuolimoraalin on tulkittu rakentuneen yksinomaan tämän dikotomian pohjalle. Tässä järjestelmässä mieltymystyypit olivat tiukasti sidottuja maskuliinisuuden ja feminiinisyyden asteikkoon: aktiivisen roolin omaksunut henkilö määriteltiin sukupuoleen katsomatta maskuliiniseksi osapuoleksi ja passiiviseen asemaan ruumiinsa alistava henkilö feminiiniseksi. Sukupuolikäyttäytyminen nähtiin roomalaisessa kulttuurissa osana henkilön sosiaaliseen asemaan liittyvää käyttäytymiskoodia. Suetoniuksen retoriikan analyysi tukeekin vahvasti konstruktivistisen tutkimusperinteen näkemyksiä sukupuolisuudesta sosiaalisena rakenteena. Maskuliinisuuteen kuului olennaisesti kyky hillitä libidoa; naisille ominaiseksi piirteeksi luokiteltiin puolestaan juuri kohtuuttomuus ja kyvyttömyys itsehillintään (impotentia) – niin sukuvietin kuin kaiken muunkin suhteen. Kohtuuttomuuden, naismaisuuden ja passiivisuuden vahvat semanttiset yhteydet roomalaisessa kulttuurissa synnyttivät metonyymisen päättelyketjun, missä syyllistyminen yhteen tähän topokseen kuuluneista paheista altisti syytteille myös muiden osalta. Kreikkalais-roomalaisessa kirjallisessa kulttuurissa etenkin vierasmaalaisuus miellettiin usein feminiinisenä ominaisuutena. Keisarikauden Roomassa etenkin kreikkalaisuuteen liitettiin perinteisesti naismaisten ominaisuuksien metonyyminen merkitysketju, missä ylensyönti, humaltuminen, tanssi, laulu ja moraaliton sukupuolikäyttäytyminen liitettiin tiiviisti toisiinsa. Niinpä termi ”naismainen” (femininus) saattoi retoriikassa toimia eräänlaisena lyhenteenä kaikkien tuntemalle joukolle siihen liitettyjä paheita. Vaatimattomuus ja itsehillintä luettiin puolestaan maskuliinisiksi ihanteiksi, joihin tuli pyrkiä kaikissa tilanteissa. Ilmiön taustalla on helppo nähdä diskurssi, jossa argumentit korkeamman moraalin maskuliinisesta luonteesta toimivat kreikkalais-roomalaisen kulttuurin patriarkaalisuutta oikeuttavina tekijöinä. Suetoniuksen sukupuolisuutta määrittelevä retoriikka liittyy lähes yksinomaan teosten kohdehenkilöinä olleiden miesten ominaisuuksien arviointiin; teksteissä esiintyy vain harvoin naisia. Tämä johtuu ennen kaikkea hänen valitsemastaan tyylilajista ja aihepiiristä. Suetonius on kiinnostunut naisten kuvaamisesta ainoastaan sikäli, kun he lisäävät jotain kohdehenkilön muotokuvan luomiseen. Lisäksi miesten keskinäisessä puheessa naisellisuuden käsitteitä käytetään miehisyyden rajojen piirtämiseen; kyse on rooliodotusten määrittelystä toiseuden käsittein. Miesten välisessä diskurssissa ”miehekäs” on usein synonyymi ”hyveelliselle”, eikä sillä ole välttämättä mitään tekemistä varsinaisen sukupuolisuuden kanssa. Kuvattaessa miehen naismaisia ominaisuuksia ei varsinaisesti kerrota mitään naisista, vaan pikemminkin siitä, kuinka kohdehenkilö onnistuu täyttämään kulttuurin miesten toiminnalle asettamat kriteerit. Antiikin vahvasti visuaalisessa kulttuurissa maskuliinisuus oli aina suorituskeskeistä, performatiivistä toimintaa. Se oli jatkuvasti esitteillä ja arvioinnin kohteena. Miesten välisessä julkisessa keskustelussa valtasuhteista puhuttiin usein sukupuolisuhteisiin viittaavin metaforin. Myös keisarien sukupuolikäyttäytymistä kuvaavissa kertomuksissa ja karskissa kielenkäytössä oli todennäköisesti osittain kyse abstraktien valtasuhteiden ja sosiaalisen stratifikaation käsittelemisestä sukupuolisuhteiden termein. Asiasanat:Suetonius, maskuliinisuus, sukupuoliretoriikka, fysiognomia, Polemo