Lääkintämiehet rintamalla : Lääkintähuolto Suomen sodissa vuosina 1939–1945

Opinnäytetyön tarkoituksena oli koota tietoa lääkintähuollosta Suomessa talvi-, jatko- ja Lapinsodassa vuosina 1939–1945. Selvitimme, kuinka lääkintähuolto toteutui ja mitä haasteita vaikeat olosuhteet sodan keskellä aiheuttivat lääkintähuollolle. Aihe on erittäin tärkeä osa hoitotyön ja hoitotyön koulutuksen historiaa. Keskityimme työssämme lääkintämiesten ja lääkintäaliupseerien toimenkuvaan haavoittuneiden hoidossa ja käsittelemme myös heidän saamaansa koulutusta. Opinnäytetyö on tehty yhteistyössä Metropolia Ammattikorkeakoulun Hoitotyön koulutuksen museon kanssa. Tavoitteena oli kerätä opiskelijoille ja muille asiasta kiinnostuneille tietoa aiheesta ja myös siihen liittyvistä erityiskysymyksistä, kuten eri sairauksista, lääkeriippuvuudesta ja aseptiikasta sekä koota tieto selkeästi yhteen opinnäytetyössämme. Tietoja voidaan hyödyntää työ- ja opiskeluelämässä kohdatessa sodassa olleita tai haavoittuneita henkilöitä. Tieto on erittäin hyödyllistä myös lääkintähuollon historian kannalta; jotta ymmärtäisimme nykyajan hoitoa, on hyvä olla käsitys, kuinka asiat tehtiin aikaisemmin. Opinnäytetyön aineisto kerättiin kirjallisuuden, muistelmien ja artikkeleiden avulla ja lisäksi toteutimme haastattelun, joka on työssämme hyvin keskeisessä ja tärkeässä osassa. Haastattelimme jatkosodassa taistellutta ja haavoittunutta henkilöä ja tämän haastattelun ympärille rakensimme muun tiedon työssämme. Opinnäytetyön tulokset osoittavat, että lääkintämiehet ja lääkintäaliupseerit olivat talvi- ja jatkosodassa lähes ylivoimaisen tehtävän edessä. Poikkeukselliset olosuhteet toivat suuria haasteita hoitamiselle. Lääkintähuolto joutui koville, kun sota kaikkine kauhuineen oli läsnä jokapäiväisessä elämässä ja hyvin lähellä, sillä lääkintämiehet ja lääkintäaliupseerit toimivat usein etulinjassa, lähimpänä taisteluita. Olosuhteet olivat vaikeat ja oli pärjättävä hyvin vähillä apu- ja hoitovälineillä. Lääkintämiehet ja lääkintäaliupseerit tekivät tärkeää ja haastavaa työtä, jossa tarvittiin suurta rohkeutta ja paineensietokykyä.This thesis was undertaken to examine medical treatment and the impact of war on medical treatment during the Winter War, Continuation War and Lapland War in 1939-1945, Finland, which forms an important aspect of nursing history and education. We aimed to understand how medics and medical non-commissioned officers delivered medical care and treatment during such difficult and harrowing times, taking account of their education, training and overall experiences. This thesis is commissioned by Metropolia University of Applied Sciences, the Museum of nursing education. The findings of this thesis will be useful for students and those interested in this topic and in specific issues related to it, such as various diseases, drug addiction and aseptics. The information can also assist researchers who wish to collect a personal account from people who have a first-hand experience of war, having fought in the trenches and been wounded as a result. Finally, the research also contributes to a better understanding of medical history through gaining a deeper insight into past experiences, and shape future research directions. The data was collected using a combination of primary and secondary sources, including an interview, memoirs, and research literature. To gain deeper insight into medics perceptions, understandings and experience during the time, a one-to-one interview was conducted with an individual who fought and was wounded during the Continuation War. The results demonstrated that medical officers faced major challenges during the Winter and Continuation War, and it was almost impossible to administer adequate medical treatment during such difficult, pressurized circumstances. Medical treatment was under a lot of pressure when war, with all its horrors, was present in everyday life, and very close, as the medics and medical non-commissioned officers often worked in the front line, closest to the battles. They had to help and care for people with very little resources and treatment tools. The medics and the medical non-commissioned officers’ work was very important and challenging, and required great courage and resilience