Puolisot tuloverotuksessa ja sosiaaliturvalainsäädännössä

Perhelainsäädäntöä on pyritty uudistamaan 2000-luvun alusta alkaen nykyajan parisuhteiden muotoja vastaavaksi. Tarpeellisista lakiuudistuksista huolimatta voimassa olevat lait eivät takaa kaikille puolisoille samoja oikeuksia ja velvollisuuksia, sillä ratkaisevassa asemassa on edelleen avioliiton solmiminen. Tutkielmani keskittyy parisuhteita koskevaan lainsäädäntöön sekä puolisoiden määritelmään tuloverolaissa ja sosiaaliturvalainsäädännössä. Tarkoituksenani on selvittää, mitä vaikutuksia parisuhteella ja sen muodoilla on näillä lainsäädännön alueilla. Lisäksi tutkin, ovatko tuloverotuksessa ja sosiaaliturvalainsäädännössä käytettävät puolisoiden määritelmät yhdenmukaisia keskenään ja perusteltavissa avioliittolaissa ja lapsen elatuslaissa säädetyllä elatusvelvollisuudella. Tuloverolain puolisoiden määritelmä on sisällöltään melko selkeä, mutta se ei ole täysin samassa linjassa elatusvelvollisuuden kanssa. Tuloverolain mukaiset puolisot hyötyvät asemastaan lähinnä verovähennysten kautta ja mahdollisuudella siirtää niitä puolisoiden kesken. Sen sijaan sosiaaliturvalainsäädännön alueella puolisoiden määritelmät ja niiden vaikutukset eivät ole johdonmukaisia määritelmien sisällön vaihdellessa etuuksittain. Lainsäätäjä on liittänyt lapsettomat avopuolisot puolisoiden määritelmään elatusolettaman avulla. Osassa etuuksien myöntämisperusteista käytetään puolison tuloihin perustuvaa tarveharkintaa, mikä on avopuolison näkökulmasta katsottuna ristiriidassa elatusvelvollisuuden kanssa. Puolisoiden määritelmien yhdenmukaistaminen tuloverolain ja sosiaaliturvalainsäädännön alueella on vaikeaa. Toteuttamistapoja määritelmän yhdenmukaistamiseen voisivat olla avoliittolain mukaisen avopuolisoiden määritelmän hyödyntäminen, elatusvelvolllisuuteen perustuvan määritelmän luominen tai puolison tulojen perusteella tehtävästä tarveharkinnasta luopuminen