Upplevelser och kunskap kring ansträngningsinkontinens postpartum : En analys av diskussioner på nätforum

Sammandrag: Urininkontinens drabbar uppskattningsvis en tredjedel av alla kvinnor efter förlossningen. Påfrestningarna på bäckenbotten under graviditeten och förlossningen leder vanligen till att urin läcker vid ansträngning. I det här examensarbetet är syftet att undersöka hur drabbade finländska mammor upplever problemen med ansträngningsinkontinens, och om kunskapen mammorna har vad gäller orsaker, behandling och hjälpmedel är evidensbaserad och heltäckande. Den valda netnografiska metoden är en kvalitativ induktiv innehållsanalys av 29 diskussionstrådar från sex finländska nätforum. Resultatet visar att nyblivna mammor upplevde inkontinens som genant och i olika grad ångestladdat och begränsande. De vanligaste orosmomenten var huruvida man är normal, och om problemet kunde komma att bli bestående. Kvinnorna hade tillgång till evidensbaserad information främst via personal inom hälsovården. Kunskapsnivån var god om de vanligaste orsakerna och om bäckenbottenträning som behandling. Även vaginalkulor/koner som hjälpmedel var välkända och använda. Av tänkbara vårdåtgärder var biofeedback hos en fysioterapeut samt urinrörsstabiliserande operationer välkända. Vart en drabbad mamma ska vända sig för hjälp var däremot oklart. Angående andra orsaker än försvagade bäckenbottenmuskler figurerade också en del diskutabel eller felaktig kunskap, likaså kring läkemedel. De största kunskapsluckorna fanns kring urinstoppande hjälpmedel som skulle kunna hjälpa de drabbade att utföra aktiviteter där risk för urinläckage föreligger. I diskussionen konkluderas att hjälpen och stödet som mammor med ansträngningsinkontinens har tillgång till är i dagsläget inte optimala. Den psykologiska aspekten i mammors upplevelse av urininkontinens kunde beaktas mera. Möjliga strukturella förändringar i hälsovården kunde vara system för att säkerställa att alla nyblivna mammor blir tillfrågade om urininkontinens och får förebyggande fysioterapi. Andra hälsofrämjande åtgärder kunde vara att utveckla fungerande digitala stödverktyg eller dela ut skriftlig evidensbaserad information på rådgivningen. Fungerande träningsredskap och urinstoppande hjälpmedel kunde göras betydligt mer kända och utvecklas vidareVirtsankarkailusta kärsii arviolta kolmasosa kaikista naisista synnytyksen jälkeen. Lantionpohjan kuormitus raskauden ja synnytyksen aikana johtaa yleensä virtsankarkailuun, joka esiintyy ponnistaessa. Tämän työn tavoite on selvittää, miten ponnistusinkontinenssista kärsivät suomalaiset äidit kokevat siihen liittyvät ongelmat ja jos heidän tietonsa syistä, hoidoista ja apuvälineistä ovat tieteellisen näyttöön perustuvaa ja kattavaa. Valittu netnografinen menetelmä on kvalitatiivinen induktiivinen sisältöanalyysi 29:stä viestiketjusta kuudelta suomalaiselta keskustelufoorumilta. Tulokset osoittavat, että tuoreet äidit kokivat inkontinenssin häpeällisenä ja vaihtelevassa määrin elämää rajoittavana ja ahdistavana. Yleisimmät syyt huoleen olivat virtsankarkailuun liittyvä epänormaaliuden pelko, ja myös pelko ongelman pysyvyydestä. Naiset saivat näyttöön perustuvaa tietoa ensisijaisesti terveydenhuollon ammattilaisilta. Tietotaso oli hyvä yleisimmistä syistä inkontinenssiin ja lantionpohjan lihaksien harjoituksista hoitomuotona. Myös geishakuulat ja vaginapallot olivat laajalti tunnettuja ja käytettyjä. Mahdollisista hoitotoimenpiteistä biofeedback fysioterapeutin avustuksella ja virtsaputkea tukevia leikkauksia tunnettiin hyvin. Hoitopolku oli silti monelle epäselvä. Jos katsoo muita syitä kuin heikentyneitä lantionpohjan lihaksia niin löytyi kyseenalaista tai virheellistä tietoa, niin myöskin lääkkeistä. Vähiten tietoa löytyi virtsaa pysäyttävistä apuvälineistä, jotka voisivat auttaa kärsiviä toiminnoissa, joissa virtsankarkailu on todennäköistä. Todetaan että apu ponnistusinkontinenssista kärsiville äideille ei nykytilanteessa ole optimaalinen. Psykologista näkökohtaa äitien kokemasta virtsainkontinenssista voitaisiin harkita enemmän. Mahdollinen rakenteellinen muutos terveydenhuollossa voisi olla järjestelmä, jolla varmistetaan, että kaikilta tuoreilta äidiltä tiedustellaan mahdollisesta virtsankarkailusta ja annetaan ennaltaehkäisevää fysioterapiaa. Muita terveyttä edistäviä toimenpiteitä voisivat olla tehokkaiden digitaalisten apuvälineiden kehittäminen tai tieteelliseen näyttöön perustuvaan kirjalliseen tiedon jakaminen neuvoloissa. Toimivia harjoitusvälineitä ja virtsaa pysäyttäviä apuvälineitä voisi kehittää ja tehdä enemmän tunnetuiksi.Approximately a third of all women are affected by urinary incontinence after delivery. The pressure on the pelvic floor during pregnancy and delivery commonly leads to stress incontinence. The purpose of this thesis is to examine how Finnish mothers experience stress incontinence, and if the mothers’ knowledge of causes, treatments and aids of assistance is evidence-based and complete. The chosen netnographic method is a qualitative inductive content analysis of 29 discussion threads from six Finnish web forums. The results indicate that women who have recently become mothers experienced the incontinence as embarrassing and to different degrees as anxiety provoking and limiting. The most common reasons for worry were whether one is normal and if the problems will persist. The mothers had access to evidence-based information mainly through health care providers. The level of knowledge was high regarding the most common causes and pelvic floor training as a treatment. Vaginal balls/cones were also well known and often used. Of the possible treatment options biofeedback training at physiotherapy clinics and urethral support surgery were familiar to many. However, the treatment and referral process was unclear. Some mothers had disputable or incorrect knowledge concerning pharmaceutical remedies and other causes than weakened pelvic floor muscles. The biggest knowledge gaps were found regarding urine stopping aids that could help the women to perform activities with a risk of urine leakage. It is concluded that the help and support that mothers with stress incontinence receive at present is not flawless. The psychological aspect of the mothers’ experiences deserves more attention. Possible structural changes include systems to guarantee that women who have recently become mothers are asked about incontinence and receive physiotherapy as a preventive measure. Other possible health promoting measures include developing digital support tools and handing out written evidence-based information at the child welfare clinics. Functional training equipment and urine stopping aids could be promoted and developed further