G.E. Moore ja eettisen päättelyn periaatteet

Tutkielmassa tarkastellaan klassisen brittiläisen filosofin Georg Edward Mooren (1874–1958) teoriaa moraalisen ajattelun filosofisista perusteista. Lähtökohtana on Mooren vuonna 1903 ilmestynyt klassikko-teos Principia Ethica, jossa esitetty ”tieteellisen etiikan teoria” käynnisti 1900-luvun moraalifilosofiassa niin sanotun analyyttisen etiikan tai metaetiikan vaiheen, jossa huomio kohdistettiin moraalisten kysymysten (Mikä on oikein? Mikä on hyvää?) sisällöstä niiden käsitteelliseen merkitykseen ja filosofiseen (loogiseen, tiedolliseen) luonteeseen. Historiallisesti merkittävää ei niinkään ollut Mooren teoria etiikan luonteesta (moraalirealismi) vaan ajatus sen todistettavuudesta loogis-käsitteellisten argumenttien avulla. Tutkielman tavoitteena on tämän ajatuksen historiallis-kriittinen arviointi. Tutkielman ensimmäisessä luvussa esitellään Mooren filosofian yleisemmät lähtökohdat, kuten sitoutuminen analyyttiseen filosofiakäsitykseen sekä niin sanottuun ”terveen järjen realismiin” (common sense realism) filosofisen teorianmuodostuksen perustana. Toisessa luvussa käydään lävitse Mooren etiikan teorian keskeisimmät osat, kuten analyysit etiikan tutkimuskohteesta, eettisten käsitteiden merkityksestä sekä eettisen päättelyn periaatteista. Kolmannessa kriittisessä luvussa tarkastellaan Mooren teorian ja argumenttien filosofisia ongelmia myöhemmän metaeettisen keskustelun näkökulmasta. Huomion kohteena ovat eritytyisesti Mooren arvoteorian (moraalirealismi) kielifilosofiset, tieto opilliset ja ontologiset ongelmat, joihin haetaan ratkaisua antirealismista, nonkognitivismista, ja arvokonstruktivismista. Viimeisessä luvussa pohditaan Mooren merkitystä etiikan teoreetikkona sekä vedetään yhteen tutkielman tärkeimmät tulokset. Tuloksena todetaan, että Mooren teoria oli tärkeä lähtökohta 1900-luvun metaeettiselle teorianmuodostukselle. Teorian ansiona oli yritys antaa arkiselle käsitykselle moraalisesta ajattelusta filosofinen muotoilu ja perustustelu. Lisäksi Mooren analyysi eettisen kielen, päättelyn ja totuuksien erityisluonteesta selvensi ajatusta etiikan itsenäisyydestä, jota koskeville sekannuksille Moore vakiinnutti nimikkeen ”naturalistinen virhepäätelmä”. Mooren tapa ymmärtää sekä perustella tämä sekannus osoittautui kuitenkin teoreettisilta oletuksiltaan ongelmalliseksi, joten käsite vaati täsmennyksiä sekä parempia perusteluja. Mooren päätelmien kriittinen arviointi havainnollistaa, minkälaisiin kysymyksiin etiikan perusteiden systemaattinen teoria joutuu vastaamaan. Samalla selvenee, minkälainen keskinäisriippuvuus vallitsee perusteiden teorian sekä yleisempien kielifilosofisten, tieto-opillisten ja ontologisten näkemysten välillä. Tästä näkökulmasta Mooren teorian tutkimus auttaa ymmärtämään myöhempää metaeettistä keskustelua, ja sen myötä eettistä ajattelua (päättelyä) sinänsä. Tutkielman näkökulma on historiallis-systemaattinen eli siinä tutkitaan kysymystä etiikan perusteista menneen aikakauden ajattelijan ajatusten ja niiden kritiikin kautta. Metodeina on alkutekstin ja kommentaari-kirjallisuuden kriittinen luenta sekä filosofinen käsite- ja argumentaatio-analyysi