Elämänhallinta ja uskonnollinen osallisuus nuorilla koulun ja työn rajalla

Tässä tutkielmassa olen haastatellut yhdeksää 15–23-vuotiasta nuorta, joilla on ollut vai-keuksia joko koulutusten välisessä tai koulun ja työn välisessä siirtymässä. Tutkin, millaisia elämänhallinnallisia vahvuuksia ja haasteita nuorten haastatteluissa ilmeni sekä miten nuoret olivat osallisia uskonyhteisöistä ja löysivätkö nuoret uskonnollisista yhteisöistä merkitystä tai elämänhallinnallista tukea. Haastattelumuotona käytin teemahaastattelua. Tutkielmani alussa määrittelin elämänhallinnan koostuvan arjen mielekkyydestä ja arjen perusrytmistä huolehtimisesta, merkittävistä ihmissuhteista sekä myönteisistä tulevaisuusodotuksista. Osallisuudella puolestaan tarkoitin nuorten kokemusta kirkkoon kuulumisesta. Analysoin haastattelut laadullisen sisällönanalyysin avulla. Koska haastatteluissa oli mukana myös peruskouluaan päättäviä koululaisia, olen paikoin jakanut nuoret analyysissani kahtia alaikäisiin koululaisiin ja täysi-ikäisiin nuoriin. Nuoret kokivat vaikeuksia sopivan koulutusalan valinnassa, koulunkäynnissä sekä työllisty-misessä. Osa suunnitteli uraansa aktiivisesti, osa taas ei halunnut miettiä tulevaa lainkaan. Oman asuinpaikkakunnan pienuus vaikutti sekä koulutus- että työllistymismahdollisuuksiin. Nuorten tulevaisuusodotukset olivat hyvin konventionaalisia – oma perhe, työ ja koti nousivat esiin tärkeimpinä toiveina. Toisaalta suurin osa nuorista suhtautui tulevaisuuteen epäillen tai pelokkaasti, eikä osa halunnut miettiä tulevaisuuttaan lainkaan. Tulevaisuudensuunnittelun opettelusta voisikin olla nuorille jatkossa hyötyä. Elämänhallinnallisia vahvuuksia olivat sosiaaliset verkostot. Taloudellisissa ongelmissa saatettiin turvautua vanhempien apuun. Jokaisella nuorella oli myös luotettavia ystäviä, joiden kanssa he viettivät paljon aikaan. Ongelmia puolestaan oli arjen suunnittelussa ja unirytmistä kiinnipitämisessä. Osalla nuorista oli ongelmia päihteiden kanssa, ja tässä yhteydessä kaverien vaikutus nuoren hyvinvointiin ei ole yksiselitteinen. Vaikka kyseessä on vain pieni otos nuoria, suhtautumistapoja kirkkoa kohtaan löytyi monta. Nuorista kaikki olivat olleet Suomen evankelisluterilaisen kirkon jäseniä, mutta kaksi heistä oli eronnut kirkosta. Tapoja suhtautua kirkkoon olivat välinpitämättömyys, toimituskeskeisyys tai sitoutuneisuus. Välinpitämättömille nuorille kirkon toiminnalla tai sanomalla ei ollut merkitystä. Osa heistä suhtautui kirkkoon jopa vihamielisesti. Toimituskeskeisille kirkon sanomalla ei ollut suurta merkitystä, mutta he halusivat silti pysyä kirkon jäseninä voidakseen osallistua kirkollisiin toimituksiin. Sitoutuneita nuoria oli vain yksi. Hän osallistui jonkin verran kirkon nuorille järjestämään toimintaan, ja hänelle myös kirkon sanomalla oli henkilökohtaista merkitystä. Nuorten omissa hengellisissä spekulaatioissa näkyy ajatusmaailman monipuolistuminen ja yksityistyminen, eikä kirkon perinteisellä opetuksella ollut suurimmalle osalle merkitystä. Toisaalta nuorten asennoitumistavat kirkkoa kohtaan heijastelivat paljon sitä tapaa, jolla heidän lapsuudenperheessään oli suhtauduttu kirkkoon