Avioehtosopimuksen sallittu sisältö ja sopimusvapaus

Yhä useammin puolisot päätyvät laatimaan avioehtosopimuksen, ja yhä useammin siihen sisällytetään monimutkaisia sopimuslausekkeita. Sekä avioehtoa laadittaessa että myöhemmin sitä sovellettaessa on oleellista tietää, missä kulkevat sopimusvapauden rajat. Lakimiesten yhtenäisen käytännön muodostumista hankaloittaa oikeuskirjallisuuden kannanottojen vaihtelevuus. Myöskään korkeimman oikeuden ennakkoratkaisuja ei juuri ole antamassa tulkintatukea. Puolisoiden yhdenmukaisen kohtelun toteutumiseksi on kuitenkin oleellista, että esimerkiksi pesänjakajat soveltavat avioehtosopimuksen sisältövapautta säätelevää avioliittolain 41 §:ää samalla tavalla. Tämä työ pyrkii kartoittamaan, olisiko löydettävissä kritiikin kestävä tulkintakannanotto avioehdon sallitusta sisällöstä. Aluksi tarkastellaan lain ja lainvalmisteluaineiston sekä lainsäädäntöympäristön muuttumisen vaikutusta avioliittolain 41 §:n tulkintaan. Sen jälkeen tutkitaan avio-oikeuden käytännön soveltamistilanteiden vaatimuksia. Tässä yhteydessä erotetaan kysymykset siitä, miten avio-oikeuden kohde tulee määritellä ja voidaanko avioehdossa sopia, että annettua määräystä sovelletaan vain tietyissä tilanteissa. Tämän jälkeen pohditaan, millaisia tulkintaongelmia liittyy vaatimukseen sisällön hyvän tavan mukaisuudesta. Seuraavaksi tarkastelun keskiössä ovat sivullisten eli velkojien ja perillisten etunäkökohdat. Lopuksi lähestyn teemaa sopimusvapauden näkökulmasta. Tarkastelu siirtyy sopijakumppaneihin, heidän hyötymiseensä avioehtosopimuksen sisältövapaudesta ja toisaalta, onko heitä syytä suojella sisältörajoituksin liian monimutkaisilta sopimuksilta. Sopimusvapauden toteutuminen on nykyisin itseisarvo myös perhevarallisuusoikeudessa. Tutkimus osoittaa, ettei enää ole löydettävissä tarpeeksi painavia argumentteja perustelemaan sopimusvapauden rajoittamisen tarkoituksenmukaisuutta. Sopimusvapauden periaatteen myötä on AL 41.2 §:n säätämää rajoitusta perusteltua tulkita suppeasti. Päädyn tulkintaan, jonka mukaan ko. kielto kohdistuu aviovarallisuusjärjestelmämme vastaisesti sopimiseen kuten puolittamisperiaatteesta poikkeamiseen. Sopimusvapaudella pyritään sopijoiden todellisen yhteisen tahdon toteuttamiseen. Molempien osapuolten on tullut ymmärtää sopimuksensa oikeusvaikutukset ja tehdä sitoutumispäätöksensä oikeiden tietojen pohjalta. Tämä edellyttää sopimuksen syntyolosuhteiden asianmukaisuutta, puolisoiden selonottovelvollisuutta toistensa tarkoituksesta ja lojaliteettiperiaatteen ulottamista myös aviovarallisuussopimuksiin. Tutkimuksessa päädytään siihen, että aviovarallisuusjärjestelmämme puitteissa voidaan avioehtosopimukseen sisällyttää vapaasi erilaisia määräyksiä ja ehtoja. Tällainen avioehto on pätevä suhteessa velkojiin, mikäli avioehdon vaikutukset eivät ylitä AL 41 §:n selkeästi salliman, vain toisen aviopuolison koko omaisuutta koskevan, avioehdon vaikutuksia. Tämä pätee myös suhteessa perillisiin jäämistöosituksessa. Puolisoiden keskinäisissä suhteissa vain kohtuullisuussyyt, OikTL:n pätemättömyysperusteet, häiriötekijät sopimusta laadittaessa tai hyvän tavan vastaisuus voivat estää sopimuksen toteutumisen sovitun mukaisesti. Puolisoilla on oikeus, mutta myös velvollisuus sitoutua sopimaansa