Nuorten kokemuksia syömishäiriön puheeksiottamisesta ja saamastaan tuesta kouluterveydenhoitajan vastaanotolla

Opinnäytetyömme tarkoituksena on kuvata nuoren kokemuksia syömishäiriön puheeksiottamisesta ja saamastaan tuesta kouluterveydenhoitajan vastaanotolla. Halusimme selvittää, ovatko nuoret omasta mielestään saaneet asianmukaista ja ammattitaitoista kohtaamista sairauden tunnistamisessa kouluterveydenhuollossa. Tutkimuksen tavoitteena oli tuottaa nuorten kokemuksiin perustuvaa tietoa terveydenhoitajien taidoista ja haasteista ottaa vastaanotolla puheeksi nuoren syömishäiriö sekä heidän valmiuksista tukea nuorta saamaan apua ongelmaansa. Kouluterveydenhoitajat voivat hyödyntää tutkimustuloksia arvioidessaan ja kehittäessään omia taitojaan nuoren syömishäiriön puheeksiottamisessa ja nuoren tukemisessa. Tutkimus on laadullinen ja sen aineisto kerättiin haastattelemalla neljää nuorta. Toteutimme haastattelut yksilöhaastatteluina aikaisemmin laatimamme teemahaastattelurungon pohjalta. Aineisto analysoitiin käyttämällä induktiivista sisällönanalyysiä. Tutkimustulosten mukaan nuorten läheiset olivat esittäneet ensin huolensa terveydenhoitajille, jonka jälkeen terveydenhoitaja oli kutsunut nuoren vastaanotolleen. Syömishäiriön puheeksiottamisesta nuorilla oli erilaisia kokemuksia, terveydenhoitaja otti syömishäiriön puheeksi nuoren kanssa joko suoraan tai sivuuttamalla asiaa. Tutkimustulosten mukaan nuoret kaipasivat kouluterveydenhoitajilta tiukempaa otetta hoitoon sekä kokonaisvaltaista kohtaamista. Terveydenhoitajien työkalut syömishäiriön hoidossa ja tunnistamisessa olivat pääasiassa painonkontrollit sekä keskusteleminen. Nuoret kertoivat, että mukavalle ja ammattitaitoiselle terveydenhoitajalle on helppo keskustella. Sairaudella pelottelu ja sairauden tunnottomuus vaikeuttavat hyvän keskusteluyhteyden muodostumista. Terveydenhoitaja oli jokaisen nuoren kohdalla tärkeä henkilö jatkohoitoon ohjaamisessa. Tutkimustulosten perusteella terveydenhoitajilla oli ollut ammattitaito tunnistaa nuoren syömishäiriö ja siihen viittaavia oireita. Kuitenkin terveydenhoitajien tietämys syömishäiriöistä ja niiden laaja-alaisuudesta koettiin osin puutteelliseksi. Jatkotutkimusideana voisi tutkia, onko erimuotoisia syömishäiriöitä sairastavilla poikkeavia kokemuksia puheeksiottamisesta. Myös terveydenhoitajille suunnattu opas syömishäiriön puheeksiottamisesta voisi olla aiheellinen. Jatkossa olisi hyvä laajentaa tutkimuksen osallistujamäärää, että nähdään vaikuttaako se tuloksiin.The aim of our study was to describe young females’ experience of discussions about their eating disorders with school health nurse. We want to study what young females with eating disorders think about their appointments in school health care, what kind of support did they get and how are questions from possible eating disorders brought up. One of the aims in this study is to bring experience-based information about skills and challenges in public health nurse skills to intervene in eating disorders. We also want that public health nurses would go through this study and improve their skills in intervention of eating disorders. Our aim is to get experience-based information from this study and apply those skills in school health care. Our study is a qualitative research. This study is based on interview results of young females with eating disorders. We chose this subject because right intervention is essential in school health care and we also found subject interesting. One of our results was that young females’ parents or friends were the first to contact public health nurses. Our participants had different kinds of experiences about appointments in school health care. Public health nurses either asked straight about eating disorders or hinted about them. This study’s result was that public health nurses should be stricter while treating patients with eating disorders. Appointments should also be more holistic. Main tools for public health nurses in treating eating disorders are weight controls and conversations. Young females told that it is easy to discuss with pleasant and skilled nurse. On the other hand, if patient ignores one’s own symptoms it is more difficult to create a bond. Intimidation about eating disorder is also harmful. In this study, we found out that public health nurses were capable to recognize eating disorders and send them to follow-up treatment. Unfortunately, public health nurse’s knowledge of eating disorders and their complexity were insufficient. If similar study would be made in the future, more participants would be needed to get better overall survey. In that, study researchers could also include other kinds of eating disorders, not just anorexia. We think that a guidebook should be made for public health nurses about how to meet patients with eating disorders