Lapsen osallisuus itseään koskevan väkivaltaepäilyn tutkinnassa

Tässä opinnäytetyössä tutkitaan, mitä tällä hetkellä tiedetään lapsen osallisuudesta poliisin suorittamassa, lasta itseään koskevan väkivaltaepäilyn tutkinnassa. Tutkimuksessa selvitetään, miten esitutkinnassa on otettu huomioon lapsen osallisuuden periaate ja minkälaisia toimenpiteitä on tehty lapsen osallisuuden toteuttamiseksi. Tarkastelua tehdään aiemman kirjallisuuden, lainsäädännön sekä esitutkinta-aineiston empiirisen analyysin avulla. Lapsen edun ja osallisuuden käsitteet ovat viime vuosikymmeninä nousseet aiempaa suuremman huomion kohteeksi ja niitä on korostettu myös lakien ja kansainvälisesti velvoittavien sopimusten tasolla. Kuitenkin käytännön tasolla käsitteet toteutuvat varsin vaihtelevasti eikä lapsen osallistumista ja tosiasiallista osallisuutta välttämättä eroteta toisistaan. Empiirinen analyysi (n=24) osoittaa, että poliisi oli kuullut lasta lähes kaikissa lasta itseään koskevissa väkivaltaepäilyissä. Lapsia kannustettiin aktiivisesti ilmaisemaan omat mielipiteensä, ja poliiseja kiinnostivat paitsi lapselle aiheutuneet fyysiset vammat, myös väkivallan aiheuttamat tuntemukset ja mahdolliset pelkotilat. Lapsen mielipiteillä tosiasiallisesti oli siis merkitystä päätöksenteossa. Lapsen osallisuuden voidaan ajatella toteutuvan välillisesti myös siten, että kolmessaneljässäosassa tapauksista ulkopuolinen asiantuntijataho oli antanut arvionsa lapsen vammoista tai perheen tilanteesta. Lopuksi voidan todeta, että lapsen osallistumisen, osallisuuden ja edun väliset suhteet eivät ole aina selkeät ja joskus ne ovat jopa ristiriidassa. Lapsen osallistumista ja osallisuutta rikosprosessissa ei koskaan saisi toteuttaa lapsen edun kustannuksella eikä toisaalta lapsen liiallinen suojeleminen saisi estää osallistamasta lasta rikosprosessiin, koska tällöin lapsen oma mielipide jää selvittämättä