Mikä saa muotoilijan unelmoimaan aineettomuudesta?

Opinnäyte on saanut alkunsa ristiriitaisesta suhtautumisestani materialismiin ja konventionaaliseen esinesuunnitteluun keramiikan ja lasin parissa. Muotoilun opiskelijana ja esineiden suunnittelijana olen tuntenut voimakasta osasyyllisyydentunnetta vastuuttomaksi muodostuneeseen kulutuskulttuuriimme ja ahdistunut tavastamme muotoilla esineitä tuotannon ja kulutuksen tarpeisiin ilman todellista yhteiskuntaa hyödyttävää impulssia ja tarvetta uuden esineistön luomiselle. Prosessin aikana olen pyrkinyt eheyttämään käsitystäni muotoilijan ammatinkuvasta ja etsinyt vastauksia kysymyksiin miksi ja millainen muotoilu on minulle merkityksellistä ja millainen muotoilija itse haluaisin olla. Olen pyrkinyt hahmottelemaan jonkinlaista muotoilufilosofiaa, jonka pohjalta voisin löytää uudenlaisia ja mielekkäitä tapoja työskennellä muotoilijan ammatissa ja irtautua perinteisten toteutustapojen ja materialismin tuomista kahleista. Toisaalta olen myös pyrkinyt hahmottamaan muotoilijan työni merkitystä osana laajempia kokonaisuuksia ja kehityskulkuja ja sitä kautta muotoilijan työhön sisältyvää vastuuta. Opinnäytetyöni ja pohdintani teoreettisena viitekehyksenä ovat olleet filosofi Martin Buberin teos Minä ja Sinä sekä muotoilija Kaj Franckin elämäntyö. Heidän pohjaltaan sivuan työssäni muun muassa ihmisen tapaa hahmottaa maailma kaksitahoisesti esineellistävän ja ei-esineellistävän suhtautumistavan kautta, esineiden tekemisen välttämättömyyttä ihmiselle, muotoilijan paikkaa nykyisessä kulutuskulttuurin mallissa, muotoilijamyyttejä ja anonyymiä muotoilua. Työn loppupuolella käsittelen sitä, kuinka esineen merkitys ja tarpeellisuus voidaan kyseenalaistaa kokonaan ja kuinka muotoilija päätyy paradoksaalisesti haaveilemaan aineettomuudesta