Kansainvälisen suojelun tarpeen arviointi turvapaikkamenettelyssä

Tutkielmassa esitetään yleiskuva kansainvälisen suojelun antamisesta ja turvapaikkamenettelystä Suomessa. Kansainvälisellä suojelulla tarkoitetaan valtion myöntämää suojaa sellaiselle ulkomaalaiselle, joka on paennut kyseisen valtion alueelle ja täyttää suojelun saamiselle asetetut ehdot. Kansainvälistä suojelua koskevat säännökset ovat ulkomaalaislain 6 luvussa. Varsinaisia kansainvälisen suojelun oleskelulupakategorioita on ulkomaalaislaissamme kaksi: pakolaisstatukseen perustuva turvapaikka sekä toissijaisen suojelun perusteella myönnettävä oleskelulupa. Tutkielmassa käsitellään myös kansainväliseen suojeluun liittyviä ja kansainvälistä suojelua täydentäviä oleskelulupakategorioita, koska turvapaikkamenettelyn yhteydessä tulee tutkia oleskeluoikeus myös kyseisillä perusteilla. Kansainvälistä suojelua ohjaava lainsäädäntö pohjautuu Suomea sitoviin kansainvälisiin sopimuksiin, Euroopan unionin lainsäädäntöön sekä kansallisiin, hallituksen linjaamiin tavoitteisiin. Kansainvälisen oikeuden vakiintuneen periaatteen mukaan oikeus päättää ulkomaalaisten maahantulo-oikeudesta kuuluu valtioiden suvereniteetin piiriin. Oleskelulupa toimii valtion välineenä valvoa ja rajoittaa maahantuloa. Kansainvälisen suojelun perusteella myönnettävät oleskeluluvat ovat edun suovia hallintopäätöksiä eli hallintolupia, joista päättäminen kuuluu maahanmuuttoviranomaisen tehtäviin. Viranomaisen päätöksentekoa turvapaikkamenettelyssä ohjaa ulkomaalaislain ohella hallintolaki, jonka mukaan määräytyvät esimerkiksi asian selvittämisvelvollisuus ja selvittämisvastuun jakautuminen. Viranomaisen on huomioitava toiminnassaan myös harkintavaltansa laajuus, jota rajoittavat muun muassa hallinnon oikeusperiaatteet ja turvapaikkamenettelyn keskeiset periaatteet non refoulement- ja benefit of doub–periaate