Uusliberalisaatio todellisuuden sosiaalisen rakentumisen näkökulmasta tarkasteltuna

Tämän käsitteellis-teoreettisen, aiempaan tutkimuskirjallisuuteen pohjautuvan tutkimuksen aiheena on uusliberalismi. Tehtävänä on tulkita hermeneuttisen tutkimusstrategian ja tiedonsosiologisen lähestymistavan avulla, kuinka tämä poliittisen taloustieteen ideologia jalkautuu arkielämän todellisuuteen uusliberalisaation prosessissa. Tarkastelen aluksi uusliberalismia tavoitetilana, yhteiskuntajärjestystä ohjaavana ideologiana. Tässä vuoden 1938 Walter Lippmann -kollokviosta haaroittuneessa liberalismin variaatiossa klassisen liberalismin vapausajattelu sai mukaansa ajatuksen valtiosta rajattuna, mutta säätelevänä ja kilpailua edistävänä mekanismina. Keskeisenä näyttäytyy pyrkimys valtion ja yksityisen alueen eriyttämiseen ja idea valtion alisteisesta suhteesta yksityisiin toimijoihin, erityisesti markkinoihin nähden. Uusliberalisaatiota lähestyn todellisuutta konstruoivana prosessina. Tarkastelun näkökulmaksi valitsin Peter L. Bergerin ja Thomas Luckmannin todellisuuden sosiaalisen rakentumisen teorian. Sen dialektisessa prosessissa ihminen toiminnallaan tuottaa yhteiskunnan, mutta ihminen on olemassa olevan yhteiskunnan tuotos. Tätä täydentää ymmärrys ideologiasta valta-asemaa tavoittelevan ryhmän määritelmänä todellisuudesta. Uusliberalisaatiossa keskeiseksi osoittautui suostuvaisen subjektin, itsen yrittäjän tuottaminen. Väitän, että todellisuuden rakentamisen keskiössä on tapa, jolla järjestelmä uusintaa refleksiiviseen kilpailuun kykeneväisiä subjekteja ja ylläpitää kilpailun kautta järjestyvää roolihierarkiaa. Esitän, että tämä luonnollistaa markkinamaisten käyttäytymissääntöjen varaan rakentuvan toimintatavan subjektin arkitodellisuudeksi, samalla etäännyttäen poikkeavien tapojen varaan järjestäytyneet instituutiot, kuten julkisen vallan organisaatiot jokapäiväisen elämän kokemuksista. Kilpailun varaan rakennettua järjestystä ylläpidetään arjen keskustelun avulla, toisintaen valmiiksi arvotettua talousrationaalista oikeuttamispuhetta, saavutetun valta-aseman mahdollistamalla epätietoisuuden tuottamisella, sekä viime kädessä suoralla pakkovallalla