Tutkielma poliittisen satiirin sisältämän huumorin ja yhteiskuntakritiikin suhteesta

Tämä tutkielma pyrkii tarkentamaan poliittisen satiirin määritelmää suhteessa aiempaan satiirin ja huumorin tutkimukseen. Työssä on myös tavoitteena pyrkiä yhteiskuntatieteelliseen näkökulmaan vastaamalla muodostetun määritelmän avulla kysymykseen poliittisessa satiirissa esiintyvän huumorin ja yhteiskuntakritiikin suhteen laadusta. Ensimmäisessa luvussa esitellään muutama tutkielman aiheen ja tulokulman kannalta oleelliseksi katsottu huumorintutkimuksen nykysuuntaus: yhteensopimattomuus- sekä antagonistinen teoria. Nämä teoriaperheet esitellään niitä kannattavien nykyteoreetikkojen muotoilujen kautta, sillä niiden katsotaan olevan nykyaikaisen huumorimuodon tutkimisen kannalta laajaa historiallista katsausta hyödyllisempiä. Huumorintutkimukselle annetaan pääosin kaksiosainen rooli huumorin mekaniikan selvittämiskeinona, sekä huumoria ympäröivän sosiaalisen todellisuuden suhteen selittäjänä. Toisessa luvussa käydään käsiksi satiirin käsitteeseen ja se kuvaillaan itsenäiseksi diskurssiksi, joka käyttää välineinään kahta erityyppistä ironiaa, sekä ajoittain parodiaa. Poliittinen satiiri määritellään suhteessa yleiseen satiiriin poliittisen diskurssin koomisuuden ilmentämiseksi ironisia välineitä käyttäen. Määritelmälle todetaan keskeiseksi myös sen pyrkimys kuulijansa suostuttelemiseen, ja ominaisuus ottaa vakava suhde esitettämiensä väitteiden totuusarvoon. Analyysiluvussa keskitytään koettelemaan annettua satiirin määritelmää käytännön esimerkein. Analyysin metodina käytetään General Theory of Verbal Humorin antamia tietoresursseja, sekä satiirin kriittisyyden analyysiä auttavia kysymyksiä. Tämän kaksiosaisen analyysin kautta saadaan vahvoja viitteitä sen puolesta, että poliittisen satiirin yhteiskuntakriittisyys on paikallistettavissa ja redusoitavissa yksittäisiin vitseihin. Poliittisen satiirin kriittisyys ja huumori vaikuttavat analyysin myötä yhteenkietoutuneelta kokonaisuudelta. Analysoitujen vitsien pohjalta todetaan, että tämä yhteys palautuu satiristin ja satiirin vastaanottajan välillä tapahtuvaan antagonistiseen suhtautumiseen satiirin kohteeseen. Päätännössä osaset kootaan yhteen ja pohditaan mitä implikaatioita annetulla poliittisen satiirin määritelmällä ja sen hyödyntämisellä voisi olla. Poliittinen satiiri sidotaan selvästi antagonistiseksi toiminnaksi, sekä syvästi kytkeytyneeksi varsinaiseen poliittiseen diskurssiin – jopa osaksi sitä. Lopuksi annetaan myös useita suuntia jatkotutkimuksille aiheesta ja hieman sen vierestä. Lähteitä luetaan tutkielmassa eklektisesti, vaikkakin historiallisia lähteitä ja kaukaisten aikojen tekstejä pyritään välttämään, sillä niin satiiri kuin huumorikin on vuosisatojen mittaan ottanut hyvinkin vaihtelevia muotoja