Teatterinaamioiden käyttö ilmaisun opetuksessa muusikoille

Naamiot assosioituvat mielissämme teatteriin. Teatterinaamiot soveltuvat esitys- ja opetusvälineiksi kuitenkin muidenkin taiteenalojen, kuten tanssin ja musiikin pariin. Tässä luonteeltaan laadullisessa musiikillis-pedagogisessa tutkimuksessa tarkastelen sitä, millainen vaikutus Trestle- ja Poppius-kokonaamioiden käytön harjoituksilla ja improvisaatioilla oli Pop & Jazz Konservatorion muusikko-opiskelijoiden ilmaisuun kahdessa työpajassa, keväällä 2014 ja syksyllä 2015. Tutkimuksessa esitellään lyhyesti improvisaation määritelmiä musiikissa, selvitetään keskeistä Johnstonen improvisaatio-metodia teatteri-ilmaisussa, tutustutaan naamioiden käytön traditioihin ja historiaan mm. antiikin Kreikan ja Japanin Noo-teatterin kautta ja tarkastellaan naamioteatteripedagogiikkaa Ranskassa (Lecoq) ja Suomessa. Kuvaan työpajoihin liittyvää tutkimusaineistoa videotarkastelua apuna käyttäen ja käsittelen työpajan alussa ja lopussa oppilaille suunnattujen mm. musiikin esittämisen aitouteen ja naamioiden vaikutuksiin ilmaisuopetuksessa liittyvien kysymysten vastauksia. Tutkimuksessa keskeisintä on työpajoissa naamioiden kanssa toteutuneiden musiikki-improvisaatioiden tarkasteleminen. Videoanalyyseissä tein mm. sellaisen huomion, että kun naamioiden käyttö vapautti opiskelijat tekemään enemmän draamallisia asioita kehollisesti, myös musiikin soittamisessa ilmeni draamaa esittäviä ja kuvittavia piirteitä. Lisäksi Poppius-ryhmän improvisaation analyysissä ilmeni pop/jazz-muusikkokoulutuksen yhden perusoletuksen eli yhtyesoitossa edellytetyn rytmisen synkronoitumisen puuttuminen. Naamioiden käyttö improvisaatioissa antoi siis uusia ulottuvuuksia ja keinoja musiikillisen luovuuden harjoittamiseen, tutkimiseen ja opettamiseen - naamioiden käyttöön liittyvistä alkuvaikeuksista huolimatta