Ajatukset ja käytännöt jumissa : Reifikaatio sosiokognitiivisena kompleksina teoriassa ja maailmanpolitiikan tutkimuksessa

Miten selittää sosiaalisessa maailmassa havaittavien yksipuolisten, vääristävien ja jopa virheellisten näkemysten syntyä, leviämistä ja sitkeyttä? Miksi sosiaalisen maailman monimuotoisuus ja ihmisten kirjo peittyy usein suoraviivaistavien yksinkertaistusten alle? Nämä kysymykset motivoivat etsimään jonkinlaista yhteistä nimittäjää, joka olisi tällaisen ongelmavyyhden taustalla. Reifikaation käsite tarjosi lähtökohdan hahmottaa tätä prosessia ja sen osatekijöitä, mutta sen tarkastelu samalla myös johti pohtimaan uudelleen ja tarkemmin sitä, mitä reifikaatio oikeastaan tarkoittaa, miten se tapahtuu ja mitkä sen vaikutukset ovat. Reifikaatio ymmärretään usein joko Georg Lukácsin esittämän marxilaisen teorisoinnin kautta tai enemmän teknisenä, ilmiöiden esineellistämistä kuvaavana terminä. Tässä tutkielmassa esitetään laajempi sosiokognitiivinen näkemys reifikaatiosta, minkä kautta ilmiöiden ja subjektien reifioiminen ymmärretään sinällään luonnollisena (vaikka ei välttämättömänä) prosessina, jonka puitteissa ensin yksinkertaistamme maailmaa pyrkiessämme ymmärtämään sitä, ja sitten pyrimme institutionalisoimaan kyseiset yksinkertaistukset. Tällainen reifikaatio marginalisoi vaihtoehtoiset, eri näkökulmien tulkinnat, jolloin muodostunut rajattu näkökulma johtaa helposti ongelmiin kun avoin sosiaalinen todellisuus ei asetukaan oletettuihin uomiin. Tutkielman kognitiivinen puoli perustuu reifikaation prosessin analysointiin Mark Johnsonin ja George Lakoffin metaforateorian sekä yleisemmin kognitiivisen kielentutkimuksen kautta, kun taas reifikaatioiden sosiaalista vakiintumista tarkastellaan yhtäältä yhdistämällä kriittisen realismin sosiaalista ontologiaa Anthony Giddensin näkemyksiin institutionalisoitumisesta ja toisaalta Axel Honnethin tunnustamisteoreettisesta näkökulmasta. Tutkielmassa tarkastellaan käsiteltyjä teorioita maailmanpolitiikan tutkimuksen kysymyksien kautta tutkielman keskeisten argumenttien selventämiseksi ja niiden tarjoaman analyyttisen näkökulman toimivuuden koettelemiseksi: tässä roolissa merkittävimpinä esimerkkitapauksina toimivat Persianlahden ja Irakin sotien narratiivit sekä ryhmäidentiteetin ja toiseuden tuottaminen. Tutkielmassa esitetyn argumentin pohjalta reifikaatioiden sitkeys johtuu osittain siitä, että ne syntyvät tavasta kognitiivisesti strukturoida koettua, joka on pitkälti alitajuista ja siten hankalasti muutettavissa kun jokin käsitteistämisen tapa on asettunut osaksi sosiaalista järkeilyämme—se näyttäytyy arkijärkenä sosiaalisesta todellisuudesta, minkä seurauksena käytäntöön juurtuneita reifikaatioita ei helposti kyseenalaisteta. Reifioidut käsitteet muodostuvat keskeisiksi osiksi kokonaisia käsitejärjestelmiä muiden merkitysten järjestäytyessä niiden ympärille, mikä entisestään juurruttaa niiden vaikutusta ja hankaloittaa niiden kyseenalaistamista. Koska reifikaatiot tuottavat vakiintuneita käytäntöjä, ne yleensä asettuvat osaksi sosiaalisen viitekehyksensä sisällä hallitsevaksi muodostunutta sosiaalista järjestystä. Niillä on silloin myös poliittinen ulottuvuus, sillä ilman sosiaalisen vallan kautta tuotettua sosiaalista vahvistusta niiden yksipuoliset tulkinnat väistyisivät helpommin todellisuutta osuvammin kuvaavien tulkintojen tieltä. Reifikaatioiden naturalisoituminen eli niiden taustalla olevien hiljaisten oletusten unohtuminen ja reifioitujen tulkintojen juurtuminen sosiaalisiin käytäntöihin on keskeinen tae niiden elinvoimaisuudelle, mutta yhtä lailla niiden on kyettävä pysymään tehokkaan kontestoinnin ulottumattomissa. Tältä pohjalta on aiheellista katsoa, että reifikaatioiden haastaminen, purkaminen sekä niiden muodostumisen vastustaminen ovat osa hyvää yhteiskuntatieteiden tutkimusta. Tutkielman taustalla vaikuttavan kriittisen realismin emansipatorisen totuus-teorian näkökulmasta tällainen kriittinen analyysi itsessään muodostuu myös osaksi poliittisesti emansipatorista toimintaa