Minuuttirahasääntelyn merkitys velkojiensuojan kannalta

Osakkeen maksamista apportilla eli muulla omaisuudella kuin rahalla on säännelty Suomessa jo vuoden 1895 osakeyhtiölain säätämisestä lukien. Koska apporttisääntely asettaa yhtiöille velvollisuuden noudattaa tiukkoja muotovaatimuksia, sääntelyn kiertäminen saattaa toisinaan muodostua houkuttelevaksi vaihtoehdoksi. Suomen vuoden 2006 osakeyhtiölain apporttisääntelyn kiertämistä koskevat säännökset sisältyvät yhtiön perustamista koskevan 2 luvun 6 §:ään ja maksullista osakeantia koskevan 9 luvun 12 §:ään ja vastaavat sanamuodoltaan toisiaan. OYL 2:6.3:ssa ja OYL 9:12.3:ssa säädetään, että jos osakkeiden merkintähinta maksetaan rahassa edellytyksin, että yhtiö hankkii vastiketta vastaan omaisuutta, hankinnassa tulee noudattaa apporttiomaisuudella maksamisesta annettua sääntelyä. Osakeyhtiölain perusteluissa todetaan, ettei OYL 2:6.3:n ja OYL 9:12.3:n soveltaminen riipu siitä, keneltä omaisuutta hankitaan, mutta käytännössä kyseeseen tulevat joko osakkeen merkitsijä tai hänen läheisensä. Perusteluista huolimatta sääntelyn tulkinnasta on ollut oikeuskirjallisuudessa erimielisyyttä. Tulkinnallisen epäselvyyden lisäksi apporttisääntelyn kiertämistä koskevaa sääntelyä pidetään nykymuodossaan melko yleisesti tarpeettoman raskaana hallinnollisena taakkana. Kritiikin voidaan osaltaan nähdä yhdistyvän yleisempään, eurooppalaistyyppistä pääomasääntelyä koskevaan debattiin, joka on käynyt vilkkaana erityisesti angloamerikkalaisten ja saksalaisten oikeustieteilijöiden keskuudessa ja jonka keskiössä on ollut velkojiensuojan ja lainsäädännön tehokkuuden välinen vastakkainasettelu. Keväällä 2016 annetussa osakeyhtiölain muutostarpeita koskevassa arviomuistiossa OYL 2:6.3:n ja OYL 9:12.3:n säännöksiä on ehdotettu rajattavan siten, että sääntely soveltuisi vain tilanteisiin, joissa yhtiö hankkii omaisuutta osakkeen merkitsijältä, muulta osakepääomaan varoja sijoittavalta tai näiden lähipiiriin kuuluvalta henkilöltä. Sääntelyn keventäminen ehdotetun rajauksen avulla sai paljon kannatusta niissä arviomuistiossa annetuissa lausunnoissa, joissa asiasta lausuttiin. Toisaalta tuotiin esille huoli velkojiensuojasta, jos ehdotettu rajaus tehtäisiin. Tutkielman keskeisimmät tutkimuskysymykset liittyvät OYL 2:6.3:n ja OYL 9:12.3:n velkojiensuojamekanismeihin ja sääntelyn uudistamispyrkimyksiin liittyviin riskeihin velkojan näkökulmasta. Tutkielmassa pyritään ensinnäkin selvittämään, mihin nykyinen apporttisääntelyn kiertämistä koskeva sääntely ja sen muotoilu perustuvat. Pääasiallisena kysymyksenä tutkitaan, heikentäisikö arviomuistiossa sääntelyyn esitetty rajaus velkojiensuojaa tosiasiallisesti ja missä määrin muut säännökset, erityisesti varojenjako- ja takaisinsaantisäännökset, riittäisivät suojaamaan velkojia ylihintaisilta hankinnoilta. Toisaalta pyritään tarkastelemaan niitä mahdollisia tehokkuushyötyjä, joita sääntelyn rajaamisella olisi