Kielletty kupoli, avattu alttari : Venäläisyyden häivyttäminen Suomen ortodoksisesta kirkkoarkkitehtuurista 1918 1939

This dissertation examines the complex and sensitive issue of shaping a Finnish style for Orthodox church architecture in Finland in the interwar period 1918 1939. It is argued in the dissertation that the phenomenon of effacing the Russianness of Orthodox church architecture of Finland proceeded in two stages and, in its entirety, was more complex than previously assumed. Firstly, the dissertation explores the growing anti-Russian atmosphere during and shortly after the Civil War of 1918 and measures taken against unwanted Orthodox cultural heritage in Finland. In particular, the garrison churches of the Russian Imperial Army were explicated as disfiguring objects representing foreign influence in Finnish national culture that had to be cleaned away by eliminating them from the landscape. Secondly, the plans and realisation of creating a Karelian-Finnish style for Orthodox church architecture in the 1920s and 1930s are investigated, revealing designs commissioned from architect Veikko Kyander by the Orthodox Church of Finland. The research reconstructs the Orthodox church architecture of the period with the mapping of 21 churches and chapels built in Finland in the interwar years. The core actors in demarcating the Finnish style included not only church authorities but also antiquarian and state authorities. The analysis of the plans and realisation of the churches and chapels shows the significance of negative choice and the great impact of the building authorities in creating suitable de-Russified designs. It appears that the Finnish style was based on the eclecticism of contemporary Finnish architecture. The analysis of the new ascetic chapel interiors of the Border Karelia region reveals in concrete terms the poor financial situation of the congregations, but it also seems to imply a new uncluttered way of organising the interior. On the other hand, the interiors were based on ecclesiastical artefacts of Russian origin. There was thus a significant dichotomy between the foreign interior and the Finnish national exterior. It seems that also the first example of a new vernacular Karelian-style wooden chapel (1937) was planned by the state building authorities, despite the fact that it was based on a direct traditional vernacular Karelian model. Moreover, it seems that the discourse on the Byzantine roots of the Orthodox heritage in Finland already emerged in the 1930s although it has been prominent after the Second World War. In addition, it is pointed out in the dissertation that despite the dominance of the Finnish discourse it seems that in isolated cases the Orthodox church architecture of the 1930s reflected the influence of Russia Abroad.Tutkimuksen tarkastelee Suomen ortodoksisen kirkkoarkkitehtuurin muotokielen muokkaamista kohti suomalaista, kansallista asua sotienvälisenä aikana 1918 1939. Selvitän ortodoksisen kirkkoarkkitehtuurin kansallistamisilmiön sisältöä: ensinnäkin, millaisia toimenpiteitä kohdistettiin olemassa olleisiin kirkkoihin ja toiseksi, millaisia olivat uusien kirkkojen ja kappelien suunnitelmat ja toteutukset. Tutkimukseni perustuu laajaan asiakirja- ja kuvamateriaaliin ja käyttää historiatieteiden menetelmiä. Keskeisiä näkökulmia ovat historian ja kulttuurin jatkumot ja katkokset sekä rajankäynnit vieraan ja oman välillä. Tärkeitä käsitteitä ovat kansallistaminen, venäläisyyden häivyttäminen ja epätoivottu kulttuuriperintö. Osoitan tutkimuksessani, että kirkkotaiteen kansallistamistyö oli laajempaan ortodoksien suomalaistamiseen eli venäläisten merkkien riisumiseen sisältynyt ilmiö, jolla oli kaksi painopistettä: vuoden 1918 tapahtumien yhteydessä tehty, valtion toteuttama omaisuuden haltuunotto ja tästä seurannut maiseman siivoaminen , sekä 1920-luvulta lähtien toteutettu uuden pyhäkköarkkitehtuurin muotokielen muokkaaminen suomalaiskansalliseksi . Keskeisiä toimijoita ovat Suomen valtio, sotasaalisviranomaiset, muinaismuistohallinnon ja kirkon museoviranomaiset sekä kirkkokunnan suomalaismielinen hallinto ja sen alaisuudessa toiminut niin kutsuttu kansallistuttamiskomitea. Nostan esiin, että valtion osuus toimijana on myös kansallistamistyön jälkimmäisessä painopisteessa suurempi kuin aiemmin on tiedetty. Uusi muotokieli nojasi suomalaisen aikalaisarkkitehtuurin eklektismiin, mutta suomalais-karjalaista kirkkoarkkitehtuurityyliä etsittäessä mallia haettiin myös karjalaisesta puupyhäkköarkkitehtuurista. Toisaalta kirkot ja kappelit sisustettiin venäläistä alkuperää olleilla esineillä. Sisätilojen kansallinen muotokieli perustuikin esimerkiksi valon määrän lisäämiseen ja mystisyyden karsimiseen. Tutkimukseni tarkastelee myös uuden pyhäkköarkkitehtuurin suunnittelusta ja toteuttamisesta käytyjä aikalaiskeskusteluja. Tässä yhteydessä voidaan osoittaa, että pyrkimys etsiä muotokielen lähtökohtia Bysantiksi kutsutusta kulttuuripiiristä virisi jo sotienvälisenä aikana. Tutkimukseni kiinnittää myös huomiota siihen, että virallista suomalaistamispuhetta vastustettiinkin. Huolimatta kansallisen muotokielen valta-asemasta uutta rakennettaessa, Suomen ortodoksisen kirkkoarkkitehtuurin piiristä voidaan sotienväliseltä ajalta osoittaa yksittäisiä sellaisia esimerkkejä, joissa on jatkettu venäläisen arkkitehtuuritradition keskusteluja ja pidetty yhteyttä Venäjältä emigroituneisiin taiteilijapiireihin