Näyttämön etiikasta

Tämän kirjallisen opinnäytteen tarkoituksena on kartoittaa taidekäsitystäni ja suhdettani etiikkaan teatterintekijänä. Se on yritys hahmottaa millä tavalla eetokseni näkyy näyttämöllisessä ajattelussani sekä suunnata analyyttinen katse jo tekemiini esityksiin ja niiden prosesseihin. Tarkastelen asettamaani kysymystä taiteen eetoksesta suhteessa filosofiseen ja taiteesta kirjoitettuun ajatteluun, joissa kysymys etiikasta tuntuu mielestäni keskeiseltä. Lähdemateriaali koostuu lähinnä länsimaisesta filosofisesta ajattelusta. Käytän lisäksi viittauskohteena muita taideteoksia, jotka ovat toimineet minulle inspiraationa ja keskustelukumppaneina lähestyessäni kysymystä näyttämön etiikasta. Ensimmäisessä luvussa käyn läpi ajatteluni taustoja sekä kirjallisen työn tutkimuksellisia lähtökohtia ja rajauksia. Kysymyksenasettelun ja metodologian lisäksi pyrin määrittelemään termin etiikka. Toisessa luvussa valaisen lukijalle henkilöhistoriaani ja kerron lyhyesti miten päädyin lakimiehenä teatterin pariin ja miten päädyin linkittämään kysymyksen oikeudesta teatteriin ja taiteeseen. Kolmannessa luvussa käsittelen mm. Emmanuel Levinasin, Slavoj Zizekin ja Andrei Tarkovskin ajattelua etiikasta ja taiteesta, ja pyrin hahmottamaan näiden pohjalta omaa taidekäsitystäni ja eetostani. Neljännessä luvussa lähestyn kysymystä näyttämön etiikasta ohjaamieni esitysten ja valitsemieni aiheiden näkökulmasta. Pohdin ajatusta hahmoista ja niihin samaistumisesta, esitän havaintojani näytelmätekstien kanssa työskentelystä ja lopulta käsittelen kokemuksiani omien tekstien kirjoittamisesta näyttämölle. Viidennessä luvussa analysoin esitysteni estetiikkaa ja estetiikan suhdetta eetokseeni. Keskityn erityisesti opinnäytteeni taiteelliseen osioon Paratiisi. Käsittelen taiteellisen osioni taiteellisia lähtökohtia sekä toteutusta, etenkin tilan näkökulmasta. Luvun loppupuolella keskityn tarkastelemaan ajatuksiani näyttelijäntyöstä ja näyttämöstä ihmettelyn ja tutkimisen paikkana. Kuudennessa luvussa kokoan yhteen ajatuksiani aikaisemmin käsittelemästäni. Pyrin hahmottamaan, minkälaisen maiseman äärelle pohdiskelu omasta taidekäsityksestä ja eetoksestani on minut saattanut, ja minkälaisia kysymyksiä oivallukset asettavat tulevaisuutta varten ammattiin valmistuvana teatteriohjaajana. Päädyn työssäni lopulta lopputulokseen, että taidekäsitykseni ja eetokseni mukainen näyttämö on perimmiltään tutkimisen ja ihmettelyn paikka. Se on välineeni kommunikoida ja jakaa maailmassa olemisen kokemusta ja siihen liittyviä mahdollisimman tarkkoja, henkilökohtaisia havaintoja vilpittömyyden ja aukiolon kautta. Itselleni kysymys etiikasta ja moraalista on perustavalla tavalla osa näyttämöä ja sen loppumatonta merkityksellisyyden kysymistä - väitän, että näyttämö on arkkietiikan kysymisen ja ilmenemisen paikka. Etiikka tarkoittaa kuitenkin käytännössä myös omien taiteellisten valintojen, työskentelymetodien, harjoittelun ja toisen kohtaamisen ja huomioonottamisen jatkuvaa arviointia. Teatterin tekemisen merkityksellisyyden löydän löytämieni havaintojen perusteella myös Tarkovskin jalanjäljillä taiteen moraalisesta sekä sen ihmistä jalostavasta ja kauneuteen ja hyvään suuntaavasta ominaisuudesta. Päädyn nähdäkseni toiveikkaan tulevaisuudenkuvan ääreen: taiteella on merkitystä