Lastentarhanopettajien käsityksiä lapsen itsetunnosta ja sen kehityksen tukemisesta varhaislapsuudessa

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten lastentarhanopettajat käsittävät itsetunto-käsitteen ja millä tavoin heidän käsitystensä mukaan lapsen itsetuntoa ja sen kehitystä voidaan tukea varhaiskasvatuksessa. Tavoitteena oli saavuttaa aiemmin laajasti jo tutkittuun itsetuntoon vielä vähän tutkittu varhaiskasvatuksen ammattilaisten näkökulma. Tutkijana olin kiinnostunut niistä keinoista, joita kokeneilla lastentarhanopettajilla on lasten itsetunnon rakentamiseen ja tukemiseen. Tavoitteena oli myös lisätä omaa ymmärrystä itsetunnon kehityksen tukemisesta, jotta voisin saavuttaa tarvittavaa näkemystä omaan lastentarhanopettajan työhöni. Tutkimukseni tutkimuskysymykset olivat: 1. Miten lastentarhanopettajat käsittävät käsitteen itsetunto? 2. Millaisia käsityksiä lastentarhanopettajilla on itsetunnon kehityksestä ja sen ilmenemisestä varhaislapsuudessa? 3. Millaisia käsityksiä lastentarhanopettajilla on itsetunnon kehityksen tukemisesta varhaislapsuudessa? Aineisto kerättiin vuoden 2013 aikana yksilöhaastatteluina haastateltavien valitsemissa paikoissa. Haastateltavana oli neljä pitkän uran tehnyttä lastentarhanopettajaa, joista kolmella on työvuosiensa aikana ollut myös johtajan tai tiimivastaavan tehtäviä. Tutkimus on laadullinen, fenomenografinen tutkimus. Analyysissä otin huomioon fenomenografiset periaatteet keskittymällä lastentarhanopettajien käsitysten eroavaisuuksiin ja vertailemalla käsityksiä. Lisäksi peilasin haastateltavien käsityksiä aiemmin tehtyjen tutkimusten näkökulmiin lasten itsetunnosta. Lastentarhanopettajien käsityksissä oli huomattavissa kaksi erilaista päänäkökulmaa. Ensimmäinen keskittyi päiväkodissa käytettäviin toimintatapoihin, järjestelyihin ja ympäristöön. Tulkitsin nämä erilaisiksi pedagogisiksi itsetunnon tukemisen keinoiksi, joita kutsun tutkimuksessani termillä ”itsetunnon pedagogiikka”. Toiseksi haastatteluaineistosta nousi esiin itsetuntoa tukevan aikuisen näkökulma, joka tuo esiin, millainen itsetuntoa tukevan aikuisen tulisi olla. Tässä näkökulmassa korostuivat sensitiivinen vuorovaikutus, kohtaaminen ja välittäminen, lapsen arvostus ja hyväksyntä sekä turvallisuus. Itsetunto osoittautui haasteelliseksi käsitteeksi, jolle eri tutkijoilla on erilaisia määritelmiä näkökulmasta riippuen. Tämän tutkimuksen lastentarhanopettajien käsitykset itsetunnosta käsitteenä olivat lähes täysin affektiivisia. Päädyn tutkimuksessani määrittämään itsetunnon affektiiviseksi minäkäsityksen puoleksi, joka juuri affektiivisuutensa vuoksi on tieteellisesti vaikeasti operoitava käsite. Haastavuudestaan huolimatta niin aiemman tutkimuksen kuin tämän tutkimuksen aineiston perusteella itsetunto on merkityksellinen, lapsen hyvinvointia edistävä asia, jonka terveeseen kehitykseen on syytä kiinnittää huomiota. Lapsen itsetunnon kehitystä voidaan tämän tutkimuksen perusteella tukea monin pedagogisin keinoin. Tällaisia pedagogisia periaatteita ja käytänteitä ovat muun muassa osallisuus, yksilöllinen huomiointi, tunnekasvatus, selkeät, mutta joustavat rajat, rohkaisu ja rehellinen palaute. Tämän tutkimuksen valossa lapsen ja aikuisen välinen vuorovaikutussuhde on avainasemassa lapsen itsetunnon kehityksessä. Aikuisen tapaan olla lapsen kanssa vaikuttavat aikuisen oma persoona, tunteet, asenteet ja arvot. Tutkimustulokset haastavatkin varhaiskasvattajat pohtimaan omia arvojaan ja periaatteitaan käytännön työssä