Yksivuotias Vaukirjan ensikirjojen lukijana:tapaustutkimus omaehtoisesta taaperolukijasta

Tässä tutkimuksessa olen tarkastellut ensikirjoja osana kuvakirjallisuuden monimuotoista kenttää sekä perehtynyt tapaustutkimuksen avulla poikani Aleksin lukijuuteen hänen ollessaan 14–15,5 kuukauden ikäinen. Päätutkimuskysymykseni oli millainen lukija Aleksi on reilun vuoden ikäisenä. Lisäksi halusin selvittää, millaisia lukukokemuksia ensikirjat antavat sekä millaisia merkityksiä aikuisen ja lapsen lukuhetkille voi antaa. Tutkimukseni aineistona olen käyttänyt seitsemäätoista Vaukirja-kerhon ensikirjaa sekä keräämiäni havaintoja Aleksin vuorovaikutuksesta ensikirjojen kanssa. Perehdyin ensikirja-aineistooni lähiluvun avulla keskittyen tekstin merkityksiin. Ensikirjoilla tarkoitan tässä tutkimuksessa alle 3-vuotialle tarkoitettuja kuvakirjoja. Aineistoni teoksille tyypillisiä piirteitä ovat vähäinen teksti, värikäs kuvitus, pieni koko ja kestävä materiaali. Vain kolmessa teoksessa seitsemästätoista on jatkuva narratiivi eli juonellinen tarina. Muissa teoksissa jokainen aukeama muodostaa kokonaisuuden, joka on vain löyhästi sidoksissa seuraavaan tai edelliseen aukeamaan. Tällainen löyhä sidos saattaa muodostua esimerkiksi jatkuvasta teemasta eli vaikkapa eläinten tarkastelusta. Ensikirjat toimivat lapsen kirja- ja kielitietoisuuden herättäjinä. Ne ovat ensimmäinen kosketus kirjallisuuteen ja kirjoitettuun kieleen. Voidakseen toimia itsenäisesti kirjan kanssa, lapsen tulee oppia käsittelemään kirjaa eli pitämään sitä oikein päin, selaamaan sivuja ja kiinnittämään huomiota aukeamien tapahtumiin. Ensikirjoille tyypillistä on sanakirjamaisuus, eli että vanhempi osoittaa kuvaa tai sen yksityiskohtaa ja nimeää sen. Myöhemmin lapsi pystyy tähän myös itse, mikä osoittaa kykyä yhdistää (mieli)kuva, todellinen esine ja sana. Ensikirja on pienelle lapselle väline ympäristön hahmottamiseen. Esillä olevat kirjat mahdollistavat liikkuvan lapsen itsenäiset tai jaetut lukuhetket. Tapaustutkimuksen toteutin havainnoimalla Aleksin spontaaneja lukuhetkiä ja kirjaamalla havaintoni tutkijanpäiväkirjaani. Havainnointitilanteessa kirjoittaminen ei onnistunut, sillä kynä kiinnosti tutkimuskohdetta eli Aleksia niin paljon, että hän toistuvasti keskeytti lukemisen ja tavoitteli kynää. Tämän vuoksi vain yksi merkintä on kirjattu havainnointihetkellä, muut vasta sen päätyttyä. Tutkimuskohteeni Aleksi osasi jo kävellä, joten hänen oli helppo hakea haluamansa kirja ja tuoda se aikuiselle halutessaan jakaa lukuhetken tämän kanssa. Aleksi ei osannut tutkimushetkellä puhua kuin yksittäisiä sanoja. Hän kuitenkin osallistui lukemiseen osoittamalla kuvia ja nimeämällä niitä omilla äännähdyksillään, pitelemällä ja selaamalla kirjaa itse sekä osoittamalla tarinan loppumisen sanomalla ”loppu”. Tämä aktiivinen kirjan kanssa toimiminen eli lukijuus on tutkimukseni punainen lanka. Lapsi voi siis nauttia lukemisesta jo ennen kuin osaa itse lukea tai edes puhua