Kouluviihtymättömyys peruskoulun yläluokilla:fenomenografinen tutkimus kahden opettajan ja yhden koulun tukihenkilön käsityksistä

Kouluviihtymättömyyden merkitys käsitteenä ja ilmiönä voidaan johtaa oppilaan ja kouluyhteisön välisen suhteen jännitteistä käsin. Oppilaan kouluviihtyvyyttä heikentävät tekijät liittyvät usein oppilaan yksilöllisiin ominaisuuksiin ja hänen yleiseen elämänkulkuunsa. Tämän päivän koulukulttuuri on myös hektistä ja koululuokat ovat usein suuria, etenkin kaupunkikouluissa. Yläkoulun koululuokissa opiskelee oppilaita, joiden kyvyt, tiedot ja taidot ovat hyvin eri tasoilla. Tämä tuo merkittävää lisähaastetta kouluopetukseen, erityisesti oppilaan yksilöllisen kohtaamisen kannalta. Tässä Pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan oppilaiden kouluviihtymättömyyttä suhteessa peruskoulun yläluokkien opetukseen ja kasvatukseen opettajien ja koulun tukihenkilön käsityksinä. Pääongelmana tutkitaan, miten yläkoulun opettajat ja koulun tukihenkilö ymmärtävät kouluviihtymättömyyden ja heikon koulumenestyksen välisen suhteen. Pääongelmaan haetaan vastauksia tutkimuksen alaongelmilla, jotka toimivat myös tutkimushaastattelun avainkysymyksinä. Alaongelmat ovat seuraavat: Miten opettajat ja tukihenkilö ymmärtävät käsitteen kouluviihtymättömyys? Miten kouluviihtymättömyys syntyy? Mitä kouluviihtymättömyydestä seuraa? Miten opettajat ja tukihenkilö ymmärtävät käsitteen koulumenestys? Miten koulumenestys syntyy? Mitä seurauksia koulumenestyksellä on? Miten oppilaan kouluviihtymättömyyttä voidaan ennaltaehkäistä? Miten oppilaan koulumenestystä voidaan tukea? Mitä opettajat ja tukihenkilö haluavat itse ilmaista oppilaiden kouluviihtymättömyydestä? Tutkimusaineisto kerättiin teemahaastattelun avulla haastattelemalla kahta yläkoulun opettajaa ja yhtä yläkoulun oppilashuollossa työskentelevää tukihenkilöä. Tutkimusanalyysi on pyritty toteuttamaan neljän osavaiheen kautta etenevänä prosessina. Analyysissä on ollut keskeistä tulkita ilmiöitä koskevat käsitykset kielellisten ilmausten takaa tutkimuksen kohdeteorian valossa. Lopuksi on muodostettu yleisellä tasolla kuvailtuja käsitystyyppejä opettajien ja tukihenkilön lausumista. Tutkimuksen luotettavuuden varmentamiseksi analyysin eteneminen kuvataan hyvin huolellisesti. Tutkimuksessa esitetään myös esimerkkejä analyysin etenemisestä sen kaikissa vaiheissa. Opettajien ja koulun tukihenkilön käsitysten mukaan kouluviihtymättömyyden käsite saa koulumaailmassa kielteisen merkityksen. Kouluviihtymättömyyden synty liittyy suuresti oppilaan murrosikään, hänen ”hankalaan oloonsa” tai oppilaan mielenterveyden häiriöihin, kuten oppilaan masennukseen tai ahdistuneisuuteen sekä oppilaan vaikeuksiin hänelle merkittävissä ihmissuhteissa, suhteessa kotitaustaan ja kavereihin. Osa oppilaista kuormittuu liikaa koulutyössä, joka on merkittävä kouluviihtymättömyyttä lisäävä tekijä yläkoulussa. Suurin osa oppilaista viihtyy koulussa hyvin, mutta nuorten pahoinvointi on ehkä hieman lisääntynyt. Tutkimuksessa löytyi kolme käsitystyyppiä, jotka kuvaavat yläkoulun opettajien ja koulun tukihenkilön erilaisia käsityksiä kouluviihtymättömyyden ja heikon koulumenestyksen välisestä suhteesta. Kaikissa käsitystyypeissä ilmenee, että oppilaat tarvitsevat aiempaa enemmän yksilöllistä kohtaamista kouluyhteisössä. Merkittävät käsitysten eroavaisuudet liittyvät oppilaiden kohtaamistapoihin eri koulukonteksteissa. Tässä tutkimuksessa koulun koolla ja sijainnilla on merkittävä yhteys tutkimustuloksiin. Suuressa kaupunkikoulussa kouluviihtymättömyyden ilmiöt ovat voimakkaampia, kuten koulujen työrauhahäiriöt ja oppilaiden luvattomat poissaolot oppitunneilta. Tämän johdosta oppilaat tarvitsevat tukea erityisesti elämänhallinnan taitojensa kehittymiseen, jotta he integroituvat kouluyhteisön toimintaan ja muuhun yhteiskuntaan tulevaisuudessa. Pienessä maaseutukoulussa oppilas voidaan kohdata kaikkein parhaiten ja kokonaisvaltaisimmin, vaikka toisaalta maaseutukoulussakin on kehitettävää kouluopetuksen sisällön kiinnostavuuden suhteen, erityisesti poikien kohdalla. Kolmannen käsitystyypin mukaan kouluviihtymättömyyden ja heikon koulumenestyksen väliseen suhteeseen voidaan löytää ratkaisukeinoja kiinnittämällä riittävästi ja riittävän varhaisessa vaiheessa huomiota oppilaiden toverisuhteisiin sekä niissä esiintyviin ongelmiin, keventämällä kouluopetuksen vaatimustasoa joidenkin oppilaiden kohdalla, ja lisäämällä oppilaiden valinnan vapautta opiskeltavien oppiaineiden suhteen. Kaikissa käsitystyypeissä ilmenee, että oppilaiden koulunkäynnin ongelmat pahimmassa tapauksessa toimivat lähtökohtina heidän syrjäytymiselleen peruskoulun jälkeisestä koulutuksesta