Luokanopettajien näkemyksiä omaehtoisesta leikistä perusopetuksessa

Omaehtoisella leikillä tarkoitetaan lasten itse keksimää ja toteuttamaa leikkiä, johon aikuinen ei vaikuta lainkaan. Leikin tapahtumat etenevät tällöin lapsen tai lapsiryhmän muodostaman mielenkiinnon pohjalta. Lapset oppivat vapaan leikin aikana huomaamattaan monia taitoja, joista on hyötyä arkielämän tilanteissa. Esimerkiksi keskittymiskyky sekä ilmaisu-, yhteistyö- ja ongelmanratkaisutaidot kehittyvät omaehtoisen leikin kautta. Opetussuunnitelmassa leikki mainitaan kuitenkin vain työtapojen yhteydessä: käytettävien työtapojen tulisi antaa edellytyksiä ja rohkaista lasta omaehtoiseen leikkiin. Vapaalle leikille jää aikaa usein vain ulkona vietetyillä välitunneilla, mikä on suuri muutos esiopetuksesta perusopetukseen siirtyville lapsille. Tässä tutkimuksessa tarkoituksenani oli selvittää luokanopettajien näkemyksiä omaehtoisesta leikistä, sen käytöstä ja hyödyistä koulussa. Lisäksi tutkin opettajien arvioita oppilaiden leikkimisestä kouluaikana ja kouluympäristön motivoivuudesta leikin näkökulmasta. Tutkimuksen aineistonkeruun toteutin keväällä 2013 sähköisellä kyselylomakkeella, johon vastasi 50 kainuulaista opettajaa. Lomake koostui strukturoiduista monivalintakysymyksistä ja kahdesta avoimesta kysymyksestä. Tutkimukseen osallistuneiden opettajien suhtautuminen omaehtoiseen leikkiin oli positiivista: se nähtiin tärkeänä osana etenkin alkuopetusikäisten lasten koulupäivää. Vastanneista opettajista noin puolet kertoi antavansa leikkiaikaa myös oppitunneilla. Omaehtoisen leikin nähtiin vaikuttavan myönteisesti esimerkiksi kouluviihtyvyyteen ja luokkahenkeen. Oppilaita koskevista hyödyistä mainittiin eniten sosiaalisten taitojen kehittyminen sekä leikin vaikutus jaksamiseen ja keskittymiseen. Opettajalle omaehtoisesta leikistä nähtiin olevan hyötyä oppilaiden havainnoimisessa ja oppilaantuntemuksen kehittämisessä. Kyselyyn vastanneet opettajat kertoivat oppilaiden leikkivän välitunneilla, mutta yli puolet kertoi heidän koulullaan olevan myös oppilaita, jotka eivät leiki. Opettajien arvion mukaan oppilasmäärältään pienillä kouluilla oli vähemmän leikkimättömiä lapsia kuin isoilla. Noin puolet vastanneista oli havainnut leikkimisen vähentyneen verrattuna aiempiin ikäpolviin. Syyksi leikkimisen vähentymiselle nähtiin etenkin sähköisten laitteiden lisääntynyt käyttö ja lasten varhainen aikuistuminen. Opettajat olivat pääasiassa tyytyväisiä koulupihan leikkivälineisiin, mutta luokkaympäristössä useita leikkivälineitä oli vain alle puolella vastanneista. Monet opettajat olivat kiinnostuneita luokkaympäristön kehittämisestä leikin näkökulmasta. Koska tutkimuksen vastaajamäärä jäi pieneksi, tutkimuksen tuloksia ei voida yleistää laajasti. Tulokset ovat kuitenkin suuntaa-antavia näkemyksiä kainuulaisten opettajien suhtautumisesta omaehtoiseen leikkiin ja heidän arvioista oppilaiden leikkimisestä. Tutkielman tarkoituksena onkin herättää keskustelua leikin tärkeydestä kouluarkeen liittyen