Kieli ja kulttuuri heimoveljeyden perustana:kielitieteilijä Lauri Kettusen heimoaatteen synty ja ilmenemismuodot vuoteen 1924 saakka

Pro gradu -tutkielmani käsittelee suomalaisen kielitieteilijän Lauri Kettusen (1885–1963) heimoaatteen syntyä ja kehittymistä 1900-luvun alkupuolelta noin vuoteen 1924 asti. Tarkastelen Kettusta esimerkkinä erityisesti kulttuuriyhteistyöhön keskittyneestä heimoaatteesta. Heimoaatteen käsitän kansallisuusaatteen laajentuneena ilmenemismuotona, jossa painotettiin suomalaisten kielellistä ja kulttuurista yhteyttä sukulaiskansoihin. Kansallisuusaatteen suhteen puolestaan nojaan Ernest Gellnerin määrittelyyn yhteisestä jaetusta kulttuurista kansallisuusaatteen olennaisimpana edellytyksenä. Työn ajallinen painopiste on vuosissa 1919–1924, jolloin Kettunen toimi itämerensuomalaisten kielten professorina Tarton yliopistossa. Tarkastelen työssäni sitä, kuinka suomalaisuusliikkeen aatteellisen perinnön kotoaan saaneen Kettusen isänmaallisuus laajeni sukulaiskansoja kohtaan osoitetuksi heimoveljeydeksi. Näistä sukulaiskansoista virolaiset nousivat Kettuselle erityisen tärkeiksi, mutta myös Latvian alueella asunut pieni kansa, liiviläiset sekä kaukaisempi sukulaiskansa unkarilaiset saivat hänen huomionsa. Lähdeaineistona olen käyttänyt Äidinkielen Seuran sekä Akateemisen Heimoklubin arkistoja, Kettusen muistelmia sekä pientä määrää hänen kirjoittamiaan kirjeitä ja aikakauslehtikirjoituksia. Olen tarkastellut aatehistoriallista näkökulmaa käyttäen Kettusen heimoaatteelle antamia merkityksiä ja hänen heimoaatteensa saamia ilmenemismuotoja, ja asettanut samalla hänet laajempaan oman aikansa heimoaatteen ja kansallisuusaatteen kontekstiin. Olen vertaillut käyttämäni aineiston perusteella sitä, kuinka virolaiset, liiviläiset ja unkarilaiset asettuivat Kettusen heimoaatteen kokonaisuuteen tarkastelemallani aikavälillä. Keskeisten tutkimustulosteni mukaan Kettunen käytti kulttuuria ja erityisesti kieltä sen osana kansallisuus- ja heimoaatteen puolesta tekemässään työssä. Tutkimukseni tukee väitettä siitä, että Kettunen oli oman aikansa innokkain Viron-ystävä: hän tunsi erityistä heimoveljeyttä virolaisiin, ja Tarton vuosina tämä heimoveljeyden tunne suuntautui vasta itsenäistyneen maan kansallisen kulttuurin kehittämiseen. Tässä työssä kielen symbolinen arvo kansallisen kulttuurin ilmentämisessä nousi vahvasti esiin. Myös liiviläiset nousivat 1920-luvun alussa paitsi hänen kielitieteellisen tutkimuksensa, myös heimoaatteensa keskiöön. Tämä johtui siitä, että Kettunen näki liiviläisissä itsessään edellytyksiä kulttuurin kehittämiseen. Tutkimustulosteni perusteella Kettunen kuitenkin itse innosti vahvasti liiviläisiä oman kielensä ja kansansa pelastamiseen. Tarton vuosinaan Kettunen teki myös ensimmäisen matkansa Unkariin, joka oli ainakin vielä 1920-luvulla Kettusen heimoaatteen kokonaisuuden kannalta vähemmän merkittävä kuin virolaiset ja liiviläiset. Oma tutkielmani on ensimmäinen aatehistoriallisesta näkökulmasta tehty tutkimus Lauri Kettusen heimoaatteesta. Jatkotutkimusmahdollisuuksien kannalta olisi mahdollista selvittää Kettusen aatemaailman kehitystä 1960-luvulle saakka. Erityisen mielenkiintoista olisi tarkastella laajemmin tutkielmassa esillä ollutta ajatusta kielitieteestä kansallisimpana tieteenä 1920–30-luvuilla Suomessa ja Virossa