Työkyky merkitsee:työkyvyn merkityksen ja maailman rakentuminen lehtiteksteissä

Abstract This study examines how meanings are constructed in newspaper texts. The focus is on the meanings of particular words which are being used when referring to people's ability to work. Besides the lexical choices, this study demonstrates the discourses which are activated when writing about the topic. The approach taken is linguistically oriented and based on both critical discourse analysis and systemic-functional grammar. In this framework, language is seen as a resource for making meaning. Furthermore, a particular interest is taken in the relation between language, power and sociocultural practices. The data consists of 126 texts published in 1999–2000 in Helsingin Sanomat, the largest broadsheet newspaper in Finland. The analysis deals with discourse on working ability in general with special focus on five case studies. The most common discourses are classified as follows: 1) In discourse on expertise, many texts are related to power and knowledge which is needed when evaluating someone's ability to work. The sources who have special knowledge have regular access to the discourse. 2) In discourse on cases where working ability diminishes, the process is usually caused by health problems, aging or problems related to work. 3) In discourse on improving and maintaining one's working ability, the most common means and methods seem to be rehabilitation and workplace health promotion as well as development of work. 4) Attitudes towards working are discussed in discourse on work. It includes various negative aspects, such as unemployment, marginalisation, burn out and rapid changes at work. 5) In discourse on pension benefit, many controversial issues arise about who has the right to have a pension, if our system should be reformed, and about how to keep people working longer. Central participants in this data are experts: research workers, consultants, doctors and other professionals working in health care and rehabilitation as well as politicians. Participant relations are usually based on institutional roles and an expert-client relationship, such as doctors and patients, employers and workers, officials and applicants. The clients are often represented in a passive role as targets of institutional action or sometimes even victims of action with difficulties in getting work or pension. The discourse related to working ability can be seen as a battlefield of contradictory views, for instance, on traditional ways of dealing with problems (e.g. medication, physical rehabilitation, physical training) and other ideas on promoting well-being (e.g. innovations at workplace, educational courses). Power struggles can also be seen in arguments about the most reliable judge to decide if someone is able to work or not. On the one hand, working ability is connected to health and other personal qualities, and on the other hand to rapid change in the nature of work. In sum, working ability is seen as an entity which changes. It belongs to expert knowledge. It is a target of institutional actions and a domain of development. Working ability is portrayed as a matter of attitude towards working and also as a political and economic issue. This study contributes to ways in which a significant social phenomenon can be approached from a linguistic aspect, and it gives an idea how media texts may affect the ways of speaking about contemporary issues. The meaning, derived from this data, is constructed in a cultural and social context which is particularly Finnish. The discourse shows continuity with the texts produced in earlier centuries, and it is still changing. Thus, working ability can be replaced with work-related well-being.Tiivistelmä Tutkimus käsittelee merkitysten rakentumista lehtiteksteissä. Tutkimus kohdistuu erityisesti sellaisten sanojen merkityksiin, joilla viitataan työkykyyn. Leksikaaliset valintojen lisäksi valotetaan diskursseja, jotka aktivoituvat aiheesta kirjoitettaessa. Kielitieteellinen lähestymistapa perustuu kriittiseen diskurssianalyysiin ja systeemis-funktionaaliseen kieliteoriaan. Tässä kehyksessä kieli nähdään resurssina, jolla tuotetaan merkityksiä. Lisäksi kiinnostus kohdistuu kielen, vallan ja sosiokulttuuristen käytänteiden suhteeseen. Tutkimusaineisto koostuu 126 tekstistä, jotka on julkaistu vuosina 1999 ja 2000 Helsingin Sanomissa, Suomen laajalevikkisimmässä sanomalehdessä. Analyysi käsittelee yleisesti työkykydiskursseja ja keskittyy lisäksi viiteen tapaustutkimukseen. Yleisimmin teksteissä aktivoituvat seuraavat diskurssit: 1) Asiantuntijuusdiskurssissa monet tekstit kytkevät työkyvyn valtaan ja tietoon, jota tarvitaan työkyvyn arvioinnissa. Lähteet, joilla on erikoistietoa, pääsevät säännöllisesti osallistumaan diskurssiin. 2) Työkyvyn alenemisdiskurssissa tavallisimpina aiheuttajina näyttäytyvät sairaus, ikä ja työhön liittyvät ongelmat. 3) Työkyvyn edistämisdiskurssissa keinoina mainitaan yleisimmin kuntoutus ja työkykyä ylläpitävä toiminta ja myös työnteon kehittäminen. 4) Työn diskurssissa aktivoituu puhe työasenteista. Työkyvyn maailmaan liitetään monia kielteisiä aspekteja, kuten työttömyys, syrjäytyminen, työuupumus ja työn nopea muuttuminen. 5) Eläkediskurssissa esillä ovat monet kiistanalaiset kysymykset siitä, kenellä on oikeus saada eläkettä, pitäisikö järjestelmää uudistaa ja miten ihmiset saataisiin pysymään pitempään työelämässä. Keskeisiä osanottajia näiden lehtitekstien maailmassa ovat asiantuntijat: tutkijat, konsultit, lääkärit ja muut terveydenhuollon ja kuntoutuksen ammattilaiset kuten myös poliitikot. Osallistujien suhteet perustuvat yleensä institutionaalisiin rooleihin ja asiantuntijan ja asiakkaan suhteeseen, esimerkiksi lääkäreiden ja potilaiden, työnantajien ja työntekijöiden sekä virkailijoiden ja asiakkaiden suhteeseen. Asiakkaat esitetään usein passiivisina institutionaalisen toiminnan kohteina tai toisinaan jopa toiminnan uhreina, joilla on vaikeuksia saada työtä, eläkettä tai muita tukia. Työkykydiskurssi näyttäytyy ristiriitaisten näkemysten taistelukenttänä. Kiistat kirjoittuvat teksteihin, joissa kiistellään esimerkiksi työkyvyn edistämisen perinteisistä keinoista (esim. lääkehoidosta, fyysisestä kuntoutuksesta, kuntoilusta) ja muista hyvinvoinnin kohentamisideoista (esim. uudistuksista työpaikalla, koulutuksesta). Valtataistelu näyttäytyy myös kiistoissa siitä, kuka on luotettavin päättämään, onko henkilö työkykyinen vai työkyvytön. Yhtäältä työkyky kytkeytyy terveyteen ja muihin yksilöllisiin ominaisuuksiin ja toisaalta työelämän nopeaan muuttumiseen. Työkyky-ilmauksille kirjoittuu monia merkityksiä. Työkyky on muuttuva olio, ja se kuuluu asiantuntijoiden tietoon. Se on institutionaalisen toiminnan kohde ja kehittämiskohde. Työkyky näyttäytyy asennekysymyksenä ja myös poliittisena ja taloudellisena kysymyksenä. Tutkimus tarjoaa näkemyksen siitä, miten yhteiskunnallisesti merkittävää ilmiötä voi lähestyä kielitieteen keinoin, ja osoittaa, miten mediatekstit ohjailevat tapoja puhua ajan ilmiöistä. Työkyvyn merkitys rakentuu kulttuurisessa ja sosiaalisessa kontekstissa, joka näyttäytyy tässä aineistossa erityisen suomalaisena. Diskurssi on jatkumoa aiempien vuosisatojen teksteille, ja se on yhä muuttuvaa. Työkyvyn rinnalla voidaankin puhua työhyvinvoinnista