Recovery through repetition:returning to prior talk and taking a stance in American-English and Finnish conversations

Abstract The study examines ‘recovery through repetition’, investigating how speakers repeat their own utterances in order to return to prior talk. The phenomenon comprises instances of everyday, casual conversation in which speakers indicate that their utterance was either not taken up at all or not taken up to an adequate degree. By repeating the utterance more or less word-for-word, speakers suggest to their recipients that a (different type of) response is relevant and offer the utterance for re-consideration. The data consist of American-English and Finnish conversations. The segments come from the Santa Barbara Corpus of Spoken American English and from the Corpus of Conversational Finnish that is maintained by the Department of Finnish Language and Literature at the University of Helsinki (Keskusteluntutkimuksen arkisto). The theoretical and methodological framework of the study is based on interactional linguistics and conversation analysis. First, the study details the typical composition and position of recovery through repetition and discusses the interactional implications that the repeated utterances may have. The study focuses on the functions of recovery through repetition and their implications for stance taking. Two overall interactional environments are identified: speakers employ recovery through repetition either to seek the attention of recipients and to take a stance towards an activity in progress, or to redirect the attention of recipients and to take a stance towards a recipient response. The different functions of recovery through repetition in the two environments are further examined. Moreover, the study contrasts repetition with other means of recovery and suggests that the different means have divergent implications for stance taking. Finally, the study concludes that recovery through repetition provides speakers with a means of negotiating the input of their utterances and simultaneously taking a stance towards an aspect of the ongoing interaction.Tiivistelmä Tutkimus tarkastelee toistoa elvytyskeinona keskustelussa eli sitä, kuinka puhuja toistaa oman lausumansa palatakseen aiempaan puheeseen. Ilmiö muodostuu arkisista, epämuodollisista keskustelutilanteista, joissa puhuja osoittaa, että jotakin hänen lausumaansa ei ole joko otettu lainkaan huomioon tai sitä ei ole käsitelty asianmukaisesti. Toistamalla lausuman lähes sanatarkasti puhuja ilmaisee keskustelukumppaneilleen, että jonkinlainen (tai mahdollisesti tietyntyyppinen) vastaanotto olisi odotuksenmukainen, ja tarjoaa lausumaansa käsiteltäväksi uudelleen. Tutkimuksen aineisto koostuu amerikanenglannin- ja suomenkielisistä keskusteluista, jotka ovat peräisin Santa Barbaran puhutun amerikanenglannin kokoelmasta (Santa Barbara Corpus of Spoken American English) ja Helsingin yliopiston suomen kielen ja kotimaisen kirjallisuuden laitoksen Keskusteluntutkimuksen arkistosta. Tutkimuksen teoreettisen ja menetelmällisen viitekehyksen muodostavat vuorovaikutuslingvistiikka ja keskustelunanalyysi. Aluksi tutkimuksessa kartoitetaan yksityiskohtaisesti elvyttävän toiston tyypillistä rakennetta ja paikkaa sekä pohditaan toistettujen lausumien mahdollisia vuorovaikutuksellisia seuraamuksia. Tutkimus keskittyy elvyttävän toiston tehtäviin ja niiden merkitykseen asennoitumiselle. Tutkimuksessa tunnistetaan kaksi yleistä esiintymisympäristöä: puhujat käyttävät elvyttävää toistoa joko hakeakseen vastaanottajien huomiota ja ottaakseen kantaa meneillään olevaan toimintaan tai ohjatakseen vastaanottajien huomiota ja ottaakseen kantaa edeltävään vastaanottajan vuoroon. Elvyttävän toiston tehtäviä näissä kahdessa ympäristössä eritellään tutkimuksessa tarkemmin. Lisäksi tutkimuksessa verrataan toistoa muihin elvytyskeinoihin keskustelussa ja esitetään, että eri elvytyskeinoilla rakennetaan asennoitumista eri tavoin. Tutkimus osoittaa, että elvyttävä toisto tarjoaa keskustelijoille keinon neuvotella sanomansa merkityksestä ja samalla rakentaa asennoitumistaan meneillään olevaan vuorovaikutustilanteeseen