Psykoosityöryhmä vaikeiden mielenterveyshäiriöiden hoidossa Kainuussa vuosina 1992 - 1996

Abstract The first objective of the study was to describe the changes in the psychic state and functioning of two groups of patients' suffering from severe acute mental disorders. The experimental group (n = 40) was treated in a psychosis team and the control group (a historical control group: n = 40) in conventional psychiatric special care (hospital and non-institutional) before the beginning of the work of the psychosis team. Another objective was to describe the patients' use of services, especially psychiatric hospital treatment during the two-year follow-up. The third objective was to examine the changes in family burden and expressed emotion (EE) and the differences between the experimental group and the control group both on an individual and on a family level. The last objectives were to describe how the functioning of each patients' family was reflected on an individual level and in the use of psychiatric hospital treatment, and how the psychosis team and conventional psychiatric special care differ in structure and contents as regards clinical work in practice. The study was conducted in Kainuu in 1992-1996. On an individual level, there was positive development in both groups between 0-9 months. After that the positive development continued in the experimental group, stopping in the control group. During the follow-up the experimental group used psychiatric hospital treatment less than the control group: between 0-2 years there were 713 days of treatment (17.8 days per person) in the experimental group and 2759 days (68.9 days per person) in the control group. The number of patients using hospital treatment was 12 (30%) in the experimental group and 30 (75%) in the control group. There was no difference between the groups in the number of non-institutional psychiatric special care meetings. During the follow up the expenses caused by psychiatric special care were 1.572.000 marks in the experimental group and 3.175.200 marks in the control group. In both groups the burden of the families sank in the time period of 0-9 months. After that, the positive development continued in the experimental group, stopping in the control group. The number of families with a high EE-index at the beginning of the treatment was 18 (75%) in the experimental group and 13 (72%) in the control group, after two years the figures being 15 (62%) and 10 (56%) respectively. Cases with a high or low family EE-index did not differ from each other in the amount of psychiatric hospital treatment. The positive development in psychic state and functioning was related to the better functioning of the family. During the first month of treatment, therapy meetings were held more often for the experimental group (experimental group: n = 202; control group: n = 147), and family members or other close people participated in the meetings more often in the experimental group (experimental group: n = 370; control group: n = 122). Working in the psychosis team was on an individual level at least as profitable as conventional psychiatric special treatment. Family burden decreased in both groups between 0-9 months and continued to decrease in the experimental group between 9 months-2 years, but stopped in the control group. Treatment in the psychosis team was cheaper than conventional treatment. As a whole, the work of the psychosis team was more profitable and economical than conventional psychiatric special treatment.Tiivistelmä Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata psykoosityöryhmässä hoidettujen (koeryhmä: n = 40) ja ennen psykoosityöryhmän toiminnan alkamista tavanomaiseen tapaan psykiatrisessa erikoissairaanhoidossa sekä sairaala- että avohoidossa hoidettujen (historiallinen kontrolliryhmä: n = 40) äkillisistä vaikeista mielenterveyshäiriöistä kärsivien potilaiden psyykkisen tilan ja toimintakyvyn muutoksia ja palveluiden, erityisesti psykiatrisen sairaalahoidon käyttöä noin kahden vuoden seuranta-aikana. Tarkoituksena oli myös seurata lähiomaisten kuormittuneisuuden (family burden) ja perheen tunneilmapiirin (expressed emotion; EE) muutoksia ja koe- ja kontrolliryhmien välisiä eroja sekä yksilö- että perhetason ominaisuuksien suhteen. Tarkoituksena oli edelleen kuvata kunkin potilaan perheen toimintakyvyn heijastumista yksilötasolla ja psykiatrisen sairaalahoidon käytössä ja kuvata psykoosityöryhmätyyppisen ja tavanomaisen psykiatrisen erikoissairaanhoidon rakenteellisia ja sisällöllisiä eroja käytännön kliinisessä työssä. Tutkimus toteutui Kainuussa vuosina 1992-1996. Yksilötasolla molemmissa ryhmissä tapahtui myönteistä kehitystä psyykkisessä tilassa ja toimintakyvyssä aikavälillä 0-9 kuukautta. Aikavälillä 9 kuukautta-9 vuotta myönteinen kehitys jatkui koeryhmässä, mutta pysähtyi kontrolliryhmässä. Koeryhmä käytti psykiatrista sairaalahoitoa seuranta-aikana huomattavasti kontrolliryhmää vähemän: hoitopäiviä aikavälillä 0-2 vuotta oli koeryhmässä 713 (17.8 päivää henkilöä kohti) ja kontrolliryhmässä 2759 (68.9 päivää henkilöä kohti). Sairaalahoitoa käyttäneitä potilaita oli koeryhmässä 12 (30 %) ja kontrolliryhmässä 30 (75 %). Psykiatrisen erikoissairaanhoidon avohoitokäyntien määrässä ei ryhmien välillä ollut eroa. Psykiatrisen erikoissairaanhoidon kustannukset seuranta-aikana olivat koeryhmässä 1.572.000 markkaa ja kontrolliryhmässä 3.175.200 markkaa. Lähiomaisten subjektiivinen ja objektiivinen kuormittuneisuus laskivat molemmissa ryhmissä aikavälillä 0-9 kk. Tämän jälkeen myönteinen kehitys jatkui koeryhmässä, mutta pysähtyi kontrolliryhmässä. Korkean EE-indeksin saaneita perheitä oli koeryhmässä hoidon alussa 18 (75 %) ja kontrolliryhmässä 13 (72 %) ja kahden vuoden kuluttua koeryhmässä 15 (62 %) ja kontrolliryhmässä 10 (56 %). Tapaukset, joissa oli mitattu perheen korkea tai matala EE- indeksi eivät eronneet psykiatrisen sairaalahoidon määrän suhteen toisistaan. Psyykkisen tilan ja toimintakyvyn myönteinen kehitys liittyi perheen parempaan toimintakykyyn. Hoitokokousten ja yksilötapaamisten kokonaismäärässä ei ryhmien välillä ollut eroa. Ensimmäisen kuukauden aikana hoitokokouksia järjestettiin koeryhmässä enemmän kuin kontrolliryhmässä (koeryhmä: n = 202; kontrolliryhmä: n = 147) ja omaisten tai läheisten osallistuminen hoitokokouksiin oli koeryhmässä tavallisempaa (koeryhmä: n = 370; kontrolliryhmä: n = 122). Saatujen tulosten perusteella psykoosityöryhmätyöskentely oli vaikeissa mielenterveyshäiriöissä yksilötasolla vähintäänkin yhtä tuloksellista kuin tavanomainen psykiatrinen erikoissairaanhoito. Etenkin aikavälillä 9 kuukautta-2 vuotta psykoositöryhmässä hoidetut selviytyivät tavanomaista hoitoa saaneita paremmin. Perheen kuormittuneisuus laski molemmissa ryhmissä aikavälillä 0-9 kuukautta ja lasku jatkui koeryhmässä aikavälillä 9 kuukautta-2 vuotta, mutta pysähtyi kontrolliryhmässä. Hoito psykoosityöryhmässä oli tavanomaista hoitoa halvempaa. Kokonaisuutena psykoosityöryhmän työskentely oli tavanomaista psykiatrista erikoissairaanhoitoa tuloksellisempaa ja taloudellisempaa