Susien tekoja – toiseus, muodonmuutos ja ei-inhimillinen toimijuus kolmessa suomalaisessa nykyromaanissa

Tässä artikkelissa käsittelen kolmea kotimaista nykyromaania, jotka uudelleenkirjoittavat Aino Kallaksen klassikkoromaanin Sudenmorsian (1928) tarinaa. Tuula Rotkon Susi ja surupukuinen nainen (1998), Päivi Alasalmen Metsäläiset (2000) ja Katja Ketun Rose on poissa (2018) toistavat kukin tavallaan Kallaksen myyttisiin mittoihin yltävää ihmissusinarratiivia, tuoden sen jälleen uuteen aikakauteen. Sukupuolieroa ja ei-inhimillisen luonnon merkityksiä samanaikaisesti alleviivaavina Rotkon, Alasalmen ja Ketun romaaneja voi luonnehtia ekofeministiseksi kirjallisuudeksi. Luen aineistojani ekofeministisessä ja posthumanistisessa kehyksessä toiseuden ja toiseuttamisen näkökulmista. Metodina käytän diffraktiivista luentaa, jolla pyrin erityisesti ihmiskeskeisen todellisuuskuvan häiriöiden kartoittamiseen. Tarkastelun keskiössä on kaikissa teoksissa esiintyvä ihmissusiaihelma, joka diffraktiivisen luennan kautta kehittyy teosrajat ylittäväksi ekofeministiseksi motiiviks