Ruotujakolaitos tilallisena organisaationa Varsinais-Suomessa 1700-luvun lopulla

Ruotujakolaitoksen tilallista rakennetta ja tilan vaikutuksia esimerkiksi joukkojen kokoontumiseen tai sotilaiden ja siviiliväestön vuorovaikutukseen ei ole aiemmassa historiantutkimuksessa juurikaan selvitetty. Päällystön puustellien ja sotilastorppien sijainteja on mahdollista kartoittaa historiallisen karttamateriaalin avulla. Tutkielmassa analysoidaan tilallisten piirteiden vaikutusta ruotujakolaitoksen toimintaan sekä sotilaiden rooliin paikallisyhteisössä 1700-luvun lopun Varsinais-Suomessa. Tutkimuksen kohteena ovat Turun jalkaväkirykmentin ja Henkirakuunarykmentin henkikomppaniat, joiden puustellien ja torppien sijaintien kautta pureudutaan järjestelmän tilalliseen rakenteeseen. Lähdeaineistoina käytetään historiallisia karttoja ja komppanioiden pääkatselmusrullia vuosilta 1775–1795. Tärkeimpinä menetelminä ovat kartallistaminen ja kartta-analyysi. Varsinais-Suomen alueen merkitys puolustuksen kannalta oli kustavilaisella ajalla toimia tukialueena, jolta sotaväki piti saada nopeasti kokoon ja sotatoimialueelle. Alueen maantieverkko muodosti liikenneinfrastruktuurin, joka mahdollisti sotaväelle marssimisen varsin pikaisesti. Torppien ja puustellien sijoittelu oli suunniteltu osin tätä tehtävää silmällä pitäen. Virkatalot ja korpraaliruodut muodostivat myös rauhan ajan johtamispaikkojen verkoston, joka tehosti viestintää ja joukkojen kokoontumista. Jopa rivisotilaiden torpat oli usein sijoiteltu tavoitettavuuden ja kokoontumisen kannalta optimaalisella tavalla. Tilallisilla tekijöillä oli vaikutusta myös paikallisyhteisöjen rakenteeseen. Sotilastorpat sijaitsivat toisinaan rykelminä muodostaen omia pienoisyhteisöjään siviiliväestön keskelle. Silti ruotujakolaitos integroi sotilaita paikallisyhteisöön, eikä konflikteja siviilien ja sotilaiden välillä juurikaan ilmennyt. Korpraalikunnat harjoittelivat kirkolla ja komppaniankokouksia pidettiin ympäri maaseutua sopivilla paikoilla, eli sotaväki näkyi siviilien arjessa. Aikaisemman tutkimuksen ongelmaksi tunnistama armeijan ukkoutuminen nousi selkeästi esiin katselmusrullissa. Sodan syttyessä tilalle kuitenkin saatiin nopeasti nuoremmat sotilaat. Erityisesti Kustaa III:n vakiinnuttama varamieslaitos edesauttoi miehistön täydentämistä