Hoivakotien hoitohenkilökunnan käsitykset vuorovaikutuksen edistämisestä muistisairaiden ihmisten läheisten kanssa

Muistisairaiden ihmisten hoidossa hoitohenkilökunnan ja läheisten välisen vuorovaikutuksen merkitys korostuu. Tutkimustietoa siitä, kuinka hoitohenkilökunnan ja läheisten välinen vuoropuhelu toteutuu tai miten hoitohenkilökunnan vuorovaikutustaitoja voitaisiin kehittää, on niukasti. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää hoivakotien hoitohenkilökunnan käsityksiä siitä, miten hoitohenkilökunnan ja muistisairaiden ihmisten läheisten välinen vuorovaikutus toteutuu ja miten sitä voitaisiin edistää. Tutkimus toteutettiin kuvailevana haastattelututkimuksena. Aineisto kerättiin haastattelemalla muistisairaita ihmisiä hoitavia hoivakotien hoitohenkilökunnan jäseniä fokusryhmähaastatteluissa (n=6). Tutkimukseen osallistui yhteensä 18 hoitohenkilökunnan jäsentä kuudesta eri hoivakodista maalis–toukokuussa 2021. Aineisto analysoitiin induktiivisella sisällönanalyysillä. Hoitohenkilökunnan suhtautuminen yhteistyöhön läheisten kanssa vaihteli eri hoivakoteja edustaneiden haastatteluryhmien välillä. Myönteisemmin yhteistyöhön suhtautuneet ryhmät raportoivat aktiivisemmasta yhteydenpidosta läheisiin työyhteisön totunnaisena toimintatapana kuin kielteisemmin suhtautuneet ryhmät. Analyysin perusteella tunnistettiin hoitohenkilökunnan koulutukseen ja johtamiseen liittyviä kehittämisehdotuksia hoitohenkilökunnan ja läheisten välisen vuorovaikutuksen edistämiseen. Koulutuksessa olisi tärkeätä keskittyä empaattiseen kohtaamiseen, asiakaspalvelutaitoihin, monikulttuurisuusosaamiseen ja suomen kieleen sekä muistisairausosaamiseen. Organisaatioiden olisi hyvä määritellä työskentelyperiaatteet, jotka ohjaavat hoitohenkilökuntaa aloitteellisuuteen vuorovaikutuksessa läheisten kanssa, sekä tarjota toimintamallit tunnistettuihin erityistilanteisiin. Alalle tulisi tavoitella yhtenäisempää näkemystä vuorovaikutuksesta läheisten kanssa. Jotta tässä tutkimuksessa havaitut kehittämisehdotukset voisivat muuttua yhteisiksi työskentelyperiaatteiksi ja kenties lopulta professionaalisiksi normeiksi, ne olisi juurrutettava sekä hoitohenkilökunnan koulutukseen että organisaatioiden toimintaan jo strategiatasolta lähtien.The interaction between the nursing personnel and family members in the care of people with memory disorders is being increasingly emphasized. However, research is scarce on how the dialogue between the nursing personnel and family members takes place, or how the interaction skills of the nursing personnel could be developed. The aim of this study was to examine the nursing home personnel’s perceptions about how the interaction between the nursing personnel and family members of people with memory disorders takes place and how the interaction could be improved. The study was carried out as a descriptive interview study. The data was collected from focus group interviews that were conducted with nursing home personnel taking care of people with memory disorders (n=6). A total of 18 nursing personnel members from six different nursing homes participated in the study in March–May 2021. The data was analysed using inductive content analysis. The nursing personnel’s attitudes towards cooperation with family members varied between interview groups representing different nursing homes. Groups with more positive attitudes towards cooperation reported more active contact with family members as a habitual way of working than groups with more negative attitudes. Based on the results of the analysis, development proposals related to education and management of the nursing personnel were identified to enhance the interaction with family members of people with memory disorders. In education, it would be important to focus on empathetic encounters, customer service skills, multicultural competence and the Finnish language skills, as well as memory disease competence. Organizations could define working principles that guide nursing personnel to take initiative in interaction with family members and provide guidelines for identified special situations. The nursing field should strive for a more unified view towards the interaction with family members. To turn the suggestions from this study into common working principles and perhaps eventually into professional standards, the ideas should be rooted in both the education of the nursing personnel and in the management of organizations from the strategic level