Oikeuspsykologian hyödyntäminen korkeimman oikeuden ratkaisukäytännössä lapsiin kohdistuvissa seksuaalirikoksissa

Tämän tutkielman aiheena on korkeimman oikeuden ratkaisukäytäntö lapsiin kohdistuvissa seksuaalirikoksissa. Tutkielmassa analysoidaan kuusi korkeimman oikeuden ennakkopäätöstä, jotka koskevat lapseen kohdistunutta seksuaalirikosta. Tutkielmassa tarkastellaan myös kahden tieteenalan yhteensovittamista ja sen haasteita. Tutkielman tutkimuskysymyksenä on: miten korkein oikeus hyödyntää oikeuspsykologista tutkimustietoa lapsiin kohdistuvissa seksuaalirikoksissa ja miten sitä olisi mahdollista hyödyntää? Tutkielmassa tarkastellaan siis oikeustieteen ja oikeuspsykologian yhteen sovittamista korkeimman oikeuden ratkaisukäytännössä. Tutkimusmenetelminä toimii lainoppi eli oikeusdogmaattinen tutkimus sekä analyyttinen oikeustiede. Analyysin kohteena on kotimaisen korkeimman oikeuden ennakkopäätökset KKO 2007:100, KKO 2013:96, KKO 2013:97, KKO 2014:48, KKO 2019:54 ja KKO 2021:5. Tutkielmassa käytetään jälkianalyyttisen lainopin keinona argumentaatioteoriaa, jonka menetelmä rationaalinen dialogi mahdollistaa pro & contra argumenttien tulkinnan korkeimman oikeuden ennakkopäätöksistä. Argumentaatioteorian avulla tutkitaan miten oikeudellinen ratkaisu tosiasiallisesti tulisi perustella, jotta se olisi lainmukainen ja tapaukseen nähden vakuuttava. Ennakkopäätöksiä analysoidaan myös Siltalan ja Klemetin premissi jaottelun avulla, jolloin ennakkopäätöksistä on mahdollista avata niiden rakenteita syvällisemmin. Tutkielmassa voidaan katsoa olevan kyse de sententia ferenda tyyppisestä tutkimuksesta. Oikeuspsykologinen tutkimusaineisto tuo tutkielmaan mukaan empiiristä aineistoa, vaikka kyseessä ei ole empiirinen tutkimus. Merkittävimpinä tutkimustuloksina voidaan pitää oikeuspsykologisen tutkimustiedon hyödyntämisen lisääntymistä ja korkeimman oikeuden argumentaation vahvistumista oikeuspsykologiaan nojautuen. Korkein oikeus on ennakkopäätös ennakkopäätökseltä parantanut argumentaatiotaan oikeuspsykologian avulla ja saanut mielestäni ratkaisuiden perusteluista vahvempia oikeuspsykologiaa hyödyntämällä. Kehittämisen kohteena on edelleen asiantuntijoiden kuuleminen oikeusprosessissa. Asiantuntijan kuulemisella tuomioistuin saisi arvokasta tietoa kokeellisten joukkotutkimusten avulla saatujen tutkimustulosten luotettavuudesta suhteessa yksittäiseen oikeustapaukseen