Lapsen etu huoltoa, asumista ja tapaamisoikeutta koskevissa tuomioistuinten päätöksissä

Tutkielman aiheena on lapsen etu tuomioistuinten antamissa päätöksissä koskien lapsen huoltoa, asumista ja tapaamisoikeutta. Tutkimuksen tehtävänä on selvittää, millä tavoin lapsen huoltoon, asumiseen tai tapaamisoikeuteen annettuja päätöksiä on perusteltu lapsen etu ensisijaisen periaatteena. Vuosittain noin 30 000 lasta kohtaa vanhempiensa eron. Pääasiassa vanhemmat pystyvät sopimaan eron jälkeen lasta koskevista asioista sovussa. Vanhempien riitaantuessa, voi tuomioistuin antaa ratkaisunsa liittyen lapsen huoltoon. Lapsen huoltoa koskevassa päätöksenteossa on määritelty ensisijaiseksi periaatteeksi lapsen etu. Lapsen etu käsitteenä voi kuitenkin olla haastava, sillä se on usein jätetty avoimeksi ja joustavaksi. Tutkimusaineisto koostuu viidestä korkeimman oikeuden antamasta päätöskokonaisuudesta, jossa näkyvät myös asian aikaisempi käsittely käräjä- ja hovioikeudessa. Tutkimus on laadullinen ja sen teoreettinen viitekehys pohjautuu sosiaaliseen konstruktionismiin. Sosiaalinen konstruktionismi on tieteenfilosofinen suuntaus, joka kyseenalaistaa olemassa olevan totuuden ja tiedon rakenteita. Se pyrkii vastaamaan kysymykseen siitä, miten tieto syntyy. Aineiston analyysimenetelmänä on käytetty teemoittelua. Aineiston analyysin tuotoksena pääteemoina päätöksen perusteluissa nousi esiin lapsen hoito ja turvallisuus, asuinolot ja olosuhteiden vakiintuneisuus, vanhempien yhteistoiminta ja suhteiden merkitys ja lapsen mielipide. Tutkimusten tulosten perusteella on havaittavissa, että lapsen etua määriteltäessä yksittäisissä tapauksissa on tarkasteltava sekä lapsen yleistä että yksityistä lapsen etua