Venäläisvastaisuudesta ryssävihaan : Kadettikoulun kronikat kadettilupauksen hengessä vuosina 1939–1940

Neuvostoliiton uhka oli voimakkaasti läsnä kadettien opinnoissa vuosina 1939–1940, mikä näkyy selvästi heidän kirjoittamissaan kronikoissa. Näissä yhteisöllisesti ja säännöllisesti laadituissa kirjoituksissa ilmenee ilman jälkiviisautta se henki, joka tulevien upseerien keskuudessa vallitsi näinä poikkeuksellisina aikoina. Kadettikoulun kronikat ovat kuin yhteinen päiväkirja, jota kadetit ovat laatineet vuodesta 1926 alkaen. Tutkielmaan kohdejoukoksi valittiin yhdet kadettikurssit molemmin puolin talvisotaa, jotta vertailussa ilmenisi talvisodan vaikutus arvoihin ja asenteisiin. Näin ollen päälähteenä käytettiin 23. ja 24. kadettikurssin kronikoita, jotka muodostivat 315 päivän ja noin 80 000 sanan kokoisen aineiston. Näiden kronikoiden perusteella selvitettiin, miten kadettikurssien arvot ja asenteet erosivat toisistaan, kun kronikoiden sisältöä tarkasteltiin silloisen kadettilupauksen teemojen mukaisesti. Tavoitteeseen päästiin käyttämällä tutkimusmenetelmänä teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä. Tarkemmin sanottuna analyysi tehtiin kronikoiden eli kadettien kirjoituksien pohjalta, mutta laajan aineiston jäsentelyyn käytettiin teoriaa, joka muodostettiin silloisen kadettilupauksen edustamista arvoista ja asenteista. Tutkittavalla ajanjaksolla kadettilupaus oli muotoiluiltaan olennaisesti erilainen kuin nykyisin, mutta tarkoitukseltaan samankaltainen. Se velvoitti antajaansa eettisessä mielessä ja sitoutti kadetin upseeriston arvomaailmaan. Kadettilupauksen historia yltää vuoteen 1926, ja tutkielmassa osoitetaan aiempaa selkeämmin, että ensimmäisen kadettilupauksen innoittajana toimi Akateemisen Karjala-Seuran lippuvala. 1930-luvun alussa kadettilupausta muokattiin astetta rauhanomaisempaan muotoon, jollaisena 23. ja 24. kadettikurssi sen antoivat. Kyseisten kadettikurssin kronikat kertovat, että henki kadettien keskuudessa oli kadettilupauksen mukainen – ja tämä henki oli hyvin lähellä Akateemisen Karjala-Seuran henkeä. Sukulaiskansojen kärsimyksistä Neuvostoliitossa tiedettiin, ja osalla oli haaveena vapauttaa Itä-Karjala sekä muodostaa Suur-Suomi. Ylivoimaisesti tärkeintä kadeteille oli kuitenkin isänmaan itsenäisyyden ja vapauden sekä samalla oman elämäntavan puolustaminen. Kaikkensa antamiseen valmistauduttiin muistelemalla historiaa ja pohtimalla, kuinka aiemmat sukupolvet olivat omista koettelemuksistaan selvinneet. Lopulta talvisota vain vahvisti sitä maanpuolustusaatteellista pohjaa, joka kadetteja motivoi opiskelemaan ja taistelemaan. Kronikoissa ilmenee myös selvä asennemuutos Neuvostoliittoa kohtaan. Vielä syksyllä 1939 suhtautuminen itänaapuriin oli venäläisvastaista – selkeästi epäluuloista ja jopa pelokasta – mutta ei kuitenkaan erityisen vihamielistä. Tämä venäläisvastaisuus muuttui talvisodan myötä ryssävihaksi. Katkeruus menetetyistä läheisistä kuin myös kotiseudusta oli kadettien keskuudessa voimakasta. Vuoden 1940 aikana kadetit kirjoittivatkin itänaapurista hammasta purren, ja tästä katkeruudesta kumpusi 24. kadettikurssin revanssihenki: kadetteja ei tarvinnut maanitella jatkosotaan