Verkkoavusteisten petosten sääntely ja torjunta talousrikosoikeudellisesta näkökulmasta

Verkkoavusteiset petokset ovat eniten tehty petosrikosten muoto niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin, ja niiden määrä nousee vuosi vuodelta. Verkkoavusteiset petokset kohdistuvat niin kansalaisiin, yrityksiin kuin valtiollisiinkin instituutioihin. Verkkoavusteisia petoksia tekeville rikollisille menetetään vuosittain niin valtavat summat rahaa, että ilmiöstä voidaan puhua merkittävänä yhteiskunnallisena uhkana. Jatkuva teknologinen kehitys, kryptovaluuttojen käyttö ja mahdollisuus kohdistaa rikolliset toimet toisen valtion toimijoihin rikoksille sääntelyllisesti hedelmällisestä maasta ovat haasteita, joihin lainsäädännön ja rikostentorjunnan on haastavaa puuttua. Verkkoavusteiset petokset voidaan lukea talousrikoksi niiden suuren määrän ja taloudellisten kokonaisvaikutusten vuoksi, sillä useat yksittäiset verkkopetokset saman tahon toimesta ovat yksiköitävissä yhdeksi suuremmaksi rikoskokonaisuudeksi. Verkkopetosten tarkasteleminen talousrikoksina tarjoaa kriminaalipoliittisen työkalun verkkopetosten rikostorjunnan parantamiseksi poliisin resurssien lisäämisellä ja rajat ylittävän viranomaisyhteistyön tukemisella. Verkkopetosten eri muodot vaihtelevat runsaasti, mutta ovat jäsennettävissä kahdeksaan eri luokkaan niiden ominaispiirteiden ja yhteiskunnallisten vaikutusten perusteella. Sähköisten todisteiden keräämistä tulee helpottaa muuttamalla kansallista sähköisen viestinnän palveluista annettua lakia sen 157 §:n sääntelemien tietojensäilytysaikojen suhteen. Rikostutkijoiden tulee jatkossa pystyä hankkimaan metatietoja rikostutkintaa varten vähintään kahden vuoden ajalta. Tältä osin myös pakkokeinolain 10 luvun 6 § tulee uudistaa tietojensaannin mahdollistamiseksi myös lievien verkkoavusteisten petosten osalta