Hans-Georg Gadamerin käsitys traditiosta

Tutkielma tarkastelee tradition käsitettä ja merkitystä Hans-Georg Gadamerin (1900–2003) filosofisessa hermeneutiikassa. Tutkimuskysymys on kaksiosainen: mitä Gadamer tarkoittaa traditiolla ja mikä rooli traditiolla on inhimillisen olemassaolon universaalissa ymmärtämisessä? Gadamer esitteli filosofisen hermeneutiikkansa perusteet vuonna 1960 ilmestyneessä pääteoksessaan Wahrheit und Methode: Grundzüge einer philosophischen Hermeneutik (Totuus ja metodi: filosofisen hermeneutiikan pääpiirteitä). Se sisältyy Gadamerin koko tuotannon esittelevään kymmen-osaiseen teossarjaan Gesammelte Werke, joka on tämän tutkielman päälähde. Olen tarkastellut Gadamerin traditio-käsitystä kolmen filosofisen leikkauspinnan avulla: 1) Gadamerin kritiikki Wilhelm Diltheyn (1833–1911) historismia sekä Rudolf Bultmannin (1884–1976) myyteis täriisumisohjelmaa kohtaan, 2) Wahrheit und Methodessa esitetty auktoriteetin ja tradition arvonpalautus sekä 3) Gadamerin ja Jürgen Habermasin (s. 1929) traditiota koskeva debatti. Analyysi osoittaa, että Heideggerin fenomenologis-hermeneuttiseen ontologiaan tukeutuen Gadamer näkee tradition inhimillisen maailmassa-olemisen ymmärtämisen ehtona. Tarkastelemieni tekstien valossa Gadamerin käsitys traditiosta on hyvin dynaaminen. Traditio on jatkuvassa muuttumisen tilassa, ja dialogi on yksi tradition dynaamisuuden muodoista. Dialogi tradition kanssa johtaa itsereflektioon, jonka seurauksena on toiminta: minun on muutettava itseni. Traditioon liittyminen voi olla joko vallitsevia oloja ja käsityksiä säilyttävää tai muuttavaa. Gadamerin traditiokäsityksen keskeiseksi ongelmaksi osoittautuu se, ettei hän määrittele kriteereitä, joilla traditioon kuuluvat ja ymmärtämisen ehtoina toimivat oikeutetut ennakkokäsitykset voisi erottaa oikeuttamattomista