Järjestelmäriskin sääntely OTC-johdannaismarkkinoilla

Vuosien 2007–2009 finanssikriisi paljasti merkittäviä heikkouksia OTC-johdannaismarkki-noilla eli johdannaismarkkinoilla, joilla johdannaiskauppaa käydään suoraan vastapuolen kanssa. Finanssikriisin myötä tuli ilmi, että markkinatoimijoille oli kasautunut suuria vastapuoliluottoriskejä, joita ei ollut asianmukaisesti hallittu; markkinatoimijat olivat vahvasti kytkey-tyneenä toisiinsa, mikä helpotti erilaisten häiriöiden leviämistä sekä läpinäkyvyys todellisista vastapuoliluottoriskeistä markkinoilla oli erittäin heikkoa, mikä osaltaan kiihdytti luottamuksen ja markkinalikviditeetin heikkenemistä finanssikriisin alussa. Finanssikriisin jälkeen G20-maat sopivat OTC-johdannaismarkkinoiden sääntelyuudistuksista, joilla pyrittiin muun muassa edistämään vakioitujen OTC-johdannaisten keskusvastapuolisel-vitystä ja nostamaan vakuus- ja pääomavaatimuksia muille kuin keskusvastapuolten selvittä-mille OTC-johdannaiskaupoille. Näitä uudistuksia on toteutettu maailmanlaajuisesti erilaisilla lainsäädäntötoimilla. OTC-johdannaismarkkinat olivat ennen finanssikriisiä olleet pitkälti itsesäänneltyjä. Etenkin markkinatoimijoiden kehittämä ISDA vakiosopimus ja sen riskienhallintamekanismit ovat olleet tärkeässä roolissa yhdenmukaistamaan OTC-johdannaismarkkinoiden käytäntöjä maailmanlaajuisesti. ISDA vakiosopimuksen ehto sulkeutuvasta nettoutuksesta on myös pitkälti tunnustettu eri maiden lainsäädännössä esim. EU:ssa rahoitusdirektiivissä. Lainsäädännössä tunnustettua johdannaissopimusten erityiskohtelua johdannaisvastapuolen maksukyvyttömyystilanteessa kutsutaan yleensä turvasatamasäännöiksi. Johdannaissopimusten turvasatamasäännöksiä on yleensä perusteltu järjestelmäriskiargumentilla. Finanssikriisin aikana tuli kuitenkin esiin, että turvasatamasäännökset saattavat itse vaikuttaa järjestelmäriskiin markkinoilla pahentamalla suurten rahoituslaitosten taloudellista ahdinkoa. Koska OTC-johdannaismarkkinoiden sääntelyuudistuksilla ja olemassa olevalla sääntelyllä ha-lutaan muun muassa vähentää vastapuoliluottoriskiä ja järjestelmäriskiä markkinoilla, tarkoi-tukseni on selvittää, mikäli sääntelyuudistuksilla ja olemassa olevalla sääntelyllä itseasiassa onnistutaan tässä tavoitteessa. Lopputulosten mukaan sääntelyuudistukset ja turvasatamasäännökset ovat omiaan vähentä-mään järjestelmäriskiä markkinoilla, mutta saattavat tästä huolimatta johtaa erilaisiin haitalli-siin käyttäytymismalleihin, jotka sen sijaan saattavat nostaa järjestelmäriskiä markkinoilla. Johdannaisvastapuolilla ja keskusvastapuolilla saattaa muun muassa ilmentyä moraalikatoa. Tä-män lisäksi pakollinen keskusvastapuoliselvitys vakioiduille OTC-johdannaissopimuksille saattaa keskittää riskiä keskusvastapuoliin, mikä kuvastaa samaa ns. liian suuria kaatumaan -ilmiötä kuin vuosien 2007–2009 finanssikriisissä. Tämän lisäksi alkuvakuusvaatimusten kyn-nysarvot muille kuin keskusvastapuolten selvittämille OTC-johdannaisille eivät välttämättä ole perusteltuja järjestelmäriski -näkökulmasta. Lopputuloksena voidaan todeta, että sääntelyuudistukset ja turvasatamasäännökset voivat sekä vähentää, että lisätä järjestelmäriskiä markkinoilla. Sen sijaan tarkan vastauksen antaminen kysymykseen ”onko sääntelyuudistusten ja turvasatamasäännösten hyödyt suuremmat kuin niiden haitat” on äärimmäisen vaikeata ottaen huomioon minkä verran kvantitatiivista dataa kysymyksen vastaamiseen vaadittaisiin