Residents’ experience on demolish and rebuild – place attachment, participation and social sustainability in Meri-Rastila

Maisterintutkielmani on etnografinen tutkimus itäisessä Helsingissä sijaitsevassa Meri-Rastilassa, johon on uudessa asemakaavamuutoksessa suunniteltu purkavaa uusrakentamista. Purkaminen koskee pääasiassa 1990-luvulla rakennettuja asuintaloja, joiden tilalle suunnitellaan tiiviimpää asuinrakentamista. Tutkimusalueeni on kaksi purku-uhan alla olevaa taloyhtiötä, joista toinen on Helsingin kaupungin vuokrataloyhtiö ja toinen yksityisomisteinen taloyhtiö. Tarkastelen tutkimuksessani sitä, millaista on elää tällaisten kaupunkiuudistusten keskellä. Tutkin asukkaiden paikkakiintymystä ja sitä, onko tämä paikkakiintymys muuttunut purkusuunnitelmien myötä. Lisäksi tutkin, mikä on asukkaiden kokemus osallisuudesta purkamista koskevassa päätöksenteossa sekä toteutuuko prosessi sosiaalisesti kestävällä tavalla. Käytin tutkimusmenetelminä puolistrukturoituja haastatteluita asukkaiden kanssa sekä kuvaelisitaatiota, jossa pyysin asukkaita ottamaan kuvia arjestaan. Lisäksi olen tehnyt omia havaintojani alueelta. Tutkimusaineistonani toimivat tekemäni asukashaastattelut kahdeksan asukkaan kanssa sekä heidän ottamansa valokuvat. Analysoin aineistoni käyttämällä sisältöanalyysin menetelmää ja teemoittelemalla litteroitua aineistoa ja kuvia. Käsittelen aineistoani osallisuuden, sosiaalisen kestävyyden ja paikkakiintymyksen käsitteiden kautta. Osallisuudella tarkoitan erityisesti asukkaiden osallisuutta heitä koskevassa kaavoitustyössä ja päätöksenteossa. Sosiaalista kestävyyttä kaupunkisuunnittelussa voidaan tarkastella sekä suunnittelun kohteen, eli rakennetun ympäristön laadun kautta että suunnitteluprosessin kautta, eli sen, kuinka hyvin asukkaat ovat mukana päätöksenteossa. Omassa työssäni keskityn erityisesti suunnitteluprosessiin. Paikkakiintymyksen kautta kuvaan niitä siteitä, joita asukkaat ovat muodostaneet niin fyysiseen kuin sosiaaliseen asuinympäristöönsä. Tutkimukseni paljastaa pitkän kaavoitusprosessin negatiiviset vaikutukset asukkaisiin. Asukkaat elivät epätietoisuudessa siitä, tulisiko purkaminen todella tapahtumaan ja jos, niin koska ja minkälaisia vaikutuksia sillä olisi heidän elämäänsä. Lähes kaikki asukkaista vastustivat purkamista, useimmiten vedoten alueen pienimittakaavaisen ja luonnonläheisen identiteetin menettämiseen. Pitkä prosessi on jo nyt vaikuttanut negatiivisesti joidenkin asukkaiden paikkakiintymykseen ja erityisesti paikan sosiaaliseen ulottuvuuteen. Asukkaat eivät ole olleet osallisina omia kotejaan koskevassa päätöksenteossa ja sosiaalisen kestävyyden kannalta asukkaiden osallistamisessa olisi vielä kaupunkisuunnittelussa parannettavaa. Paikkakiintymyksen kannalta tärkeään asemaan nousi tutkimuksessani mikromiljöiden merkitys tiedonvaihdon ja merkitysten luonnin paikkoina. Esitän tutkimuksessani ratkaisuksi sosiaalisesti kestävään kaupunkisuunnitteluun kulttuurisuunnittelun menetelmiä. Kulttuurisuunnittelussa alueen paikalliset yhteisöt ja kulttuurit nähdään resursseina, ja paikallisyhteisöt otetaan mukaan suunnittelutyöhön yhteiskehittäjinä. Kääntämällä katse rakennuksista ihmisiin, myös kaavatyön sosiaaliset vaikutukset on helpompi tunnistaa ja huomioida