Perus- ja ihmisoikeudet poliisi- ja rikosoikeudellista yhteistyötä koskevien EU-asetusten kansallisessa täytäntöönpanossa: erityisiä henkilötietoryhmiä koskevan sääntelyn kansallinen liikkumavara

Suomen ja Euroopan unionin alueen turvallisuusympäristö on muuttunut viimeisten vuosien aikana merkittävästi. Turvallisuusympäristön kehitykseen vaikuttavat lukuisat eri tekijät monilla eri toiminnan osa-alueilla. Euroopan komissio on vastaavasti julkaissut useita eri asetusehdotuksia oikeus- ja sisäasioiden piiriin kuuluvan sääntelyn alalla Eurooppa-neuvoston 2019 hyväksymän strategisen ohjelman tavoitteiden mukaisesti. Unionin alueella tapahtuva henkilöiden liikkuminen jäsenvaltioiden välillä on lisääntynyt merkittävästi. Vapaan liikkuvuuden alueella on olennaista, että jäsenvaltiot pystyvät keskinäisesti sopimaan velvoittavasta sääntelystä jolla pyritään kompensoimaan erityisesti sisäiseen turvallisuuteen kohdistuva uhkia ja kehittämään yhteistä tilannekuvaa. Luotettava henkilöiden tunnistaminen ja jäsenvaltioiden välillä tapahtuva tiedonvaihto ovat ratkaisevia tekijöitä tällä saralla. Tutkielmassa tarkastellaan kansallista perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien suojan tasoa, sen suhdetta EU-sääntelyyn ja EU:n perusoikeusjärjestelmään sekä perehdytään yksityiskohtaisemmin suoraan sovellettavan ja sellaisenaan velvoittavan EU-asetuksen täytäntöönpanoon joka sisältää erityisiin henkilötietoryhmiin kuuluvia biometristen tunnisteiden käsittelysäännöksiä. Tutkielmassa käsitellään aiheen kannalta oleellinen teoreettinen viitekehys mahdollistaen tarkkarajaisemman arvionnin koskien EU-asetusten täytäntöönpanosta johtuvaa kansallista lainvalmistelua ja tähän läheisesti liittyvää vakiintunutta perustuslakivaliokunnan lausuntokäytäntöä. Huomiota kiinnitetään erityisesti perustuslain 2 luvun 10 §:n yksityisyyden suojan ja henkilötietojen suojan säännöksiä koskeviin edellytyksiin. Tutkielman viimeisessä kappaleessa vastataan tutkimuskysymyksiin sekä esitetään joitakin osin kriittisiä pohdintoja ja kysymyksiä EU-sääntelyn epäselvyydestä sekä kansallisen perusoikeusjärjestelmän suhteesta velvoittavaan EU-sääntelyyn. Johtopäätöksistä on todettavissa, että asetuksen mahdollistaman liikkumavaran puitteissa kansallisesti täysimääräisesti täytäntööpantu sääntely voisi muodostaa toteutuessaan ristiriidan EU-sääntelyn ja toisaalta EU-sääntelystä osin johdettavissa olevien perusoikeuksia koskevien edellytysten ja kansallisen perusoikeusjärjestelmän välille