Avioehtosopimusten muotovirheet ja rekisteröinti

Avioehtosopimus on avioliittolain mukainen aviopuolisoiden välinen sopimus aviovarallisuussuhteista. Avioliitolain mukaan avioehtosopimus tulee tehdä kirjallisesti, päivätä ja allekirjoittaa. Lisäksi kahden esteettömän todistajan on todistettava allekirjoitukset. Muotovaatimukset täyttävä avioehto on vielä rekisteröitävä. Avioehdon sitovuus edellyttää kaikkien edellä esitettyjen vaatimusten täyttämistä. Avioliittolaissa ei aseteta rekisteröinnille muotovaatimusten täyttymistä koskevia edellytyksiä. Lainsäädännön puitteissa on siis mahdollista rekisteröidä muotovirheellinen avioehtosopimus. Rekisteröinti ei toisaalta korjaa avioehtosopimuksessa olevaa muotovirhettä, joten avioehtosopimusta voi jäädä rasittamaan puolisoiden kannalta yllättävä pätemättömyysriski. Tutkielmassa selvitetään, miten voitaisiin ehkäistä tällaista rekisteröinnin jälkeistä yllättävää muotovirheestä aiheutuvaa pätemättömyysriskiä ja avioehtosopimuksen tehottomuutta. Tarkastelukohteita on kolme: muotovaatimusten välttämättömyys, rekisteröinnin välttämättömyys sekä rekisteriviranomaisen mahdollisuudet reagoida muotovirheisiin. Muotovaatimusten osalta voidaan todeta, ettei niistä luopumista voida pitää hyvänä ratkaisuna edellä esitettyyn pätemättömyysriskin ongelmaan. Avioehtosopimuksen muotovaatimuksia voidaan pitää perusteltuina ottaen huomioon niillä tavoitellut päämäärät, sekä puolisoiden mahdollisuus käyttää myös muita sopimustyyppejä varallisuussuhteistansa sopimiseen. Rekisteröintivaatimuksen säilyttämisen puolesta eivät puhu yhtä painavat perusteet, mutta siitäkään kokonaan luopumista ei voitane pitää todennäköisenä. Oikeustieteessä vakiintuneena kantana on ollut, ettei rekisteriviranomaisella ole rekisteröinnin oikeudellisesta luonteesta ja lainsäädännöllisen tuen puutteesta johtuen velvollisuutta tutkia avioehtosopimuksia muotovirheiden varalta. Tutkielmassa selvitetään tällaisen tutkimisvelvollisuuden mahdollisuutta de lege ferenda. Johtopäätöksenä tältä osin on, että tutkimisvelvollisuuden laajuuteen liittyvän ongelman vuoksi tehokkaasti muotovirheitä ehkäisevän tutkimisvelvollisuuden säätäminen voisi osoittautua mahdottomaksi tehtäväksi nykyiset muotovaatimukset huomioiden. Osana tutkimusta on myös selvitetty, voisiko tutkimisvelvollisuus perustua jo voimassa oleviin hallinto-oikeudellisiin hyvän hallinnon perusteisiin. Vastauksen on oltava kieltävä. Yllättävää, muotovirheestä aiheutuvaa pätemättömyysriskiä vähentää kuitenkin tosiasiassa se seikka, että Digi- ja väestötietovirasto tutkii ilman varsinaista tutkimisvelvollisuuttakin avioehtosopimukset muotovirheiden varalta. DVV:n menettely poikkeaakin siitä oikeustieteessä vallinneesta oletuksesta, jonka mukaan muotovirheitä ei tutkita rekisteröinnin yhteydessä