Hyvin tavallinen homomies : Aineistolähtöinen tutkielma normaalin diskursseista

Tämä tutkielma käsittelee normaalin käsitettä valitussa aineistossa sosiolingvistisistä lähtökohdista. Tavoitteenani on paitsi tarkastella, miten normaalius ymmärretään homoseksuaalisten miesten keskuudessa, myös täydentää suomenkielistä seksuaalivähemmistöjä tarkastelevaa tutkimusta alalla, jota kutsun tutkielmassa queer-lingvistiikaksi. Aineistoni koostuu kolmesta litteroimastani suomenkielisen, homoseksuaalisen miehen haastattelusta, joissa käsiteltävinä teemoina ovat esimerkiksi seksuaalivähemmistöjen asema Suomessa, seksuaalivähemmistöjen kulttuuri, homomiesten ja informanttien oma puhe sekä homomiehiin kohdistuvat stereotypiat. Tutkielma täydentää queer-lingvististä suomen kielen tutkimusta tarkastelemalla vähemmistön omia puheenvuoroja kriittisen diskurssinanalyysin ja affektisuuden näkökulmista. Käsittelemäni tutkimuskysymykset ovat: 1. Mitkä normaaliutta koskevat diskurssit toistuvat aineistossa? 2. Millaisia suhteita aineistossa muodostetaan normaaliuden ja eri ryhmien sekä ominaisuuksien välille? 3. Miten haastatellut suhtautuvat normaaliuteen? Analyysi jakautuu teemoittain kolmeen lukuun, joista ensimmäisessä käsittelen normaali-sanaa ja sen synonyymejä haastatteluissa. Sitten tarkastelen normaaliuden suhdetta erilaisiin aineistossa mainittuihin ihmisryhmiin kuten karhuhomot ja ulkomaiset homomiehet, ja lopulta käsittelen aineiston yleisimpiä informanttien mainitsemia homoihin liitettyjä piirteitä ja stereotypioita. Haastattelujen analysoinnista käy ilmi, että normaalius kiinnittyy aineistossa voimakkaasti tunnusmerkittömyyteen ja näkymättömyyteen. Useat homomiehiä koskevat stereotypiat liittyvät homomiehen oletettuun tunnusmerkillisyyteen ja tunnistettavuuteen, siis jonkinlaiseen normaaliksi mielletystä miehisyyden mallista poikkeamiseen, mutta tästä huolimatta normaalius ei ole aineistossa vain heteromiesten piirre. Erilaisia homomiesten alaryhmiä vertaillaan keskenään, ja esimerkiksi maskuliiniset, karvaiset karhuhomot esitetään normaaleiksi suhteessa stereotyyppisempiin kanahomoihin, joilla viitataan aineistossa feminiinisiksi, pinnallisiksi ja kovaäänisiksi miellettyihin homomiehiin. Kanahomoksi nimitetty hahmo edustaakin aineistossa jonkinlaista stereotyyppistä homoa, joka on haastatelluille etäinen ja toinen. Kanahomon, stereotyyppisen homon ja ulkomaisen homon kategoriat limittyvät yhteen feminiinisyyden, tunnusmerkillisyyden ja epänormaalin teemojen kautta. Kanahomon hahmoon viittaaminen ja haastateltujen feminiinisten stereotypioiden voimakas torjuminen kertovat joistakin asenteista ja ihanteista homoseksuaalisten miesten keskuudessa. Nämä asenteet näkyvät aineistossa esimerkiksi siinä, että haastatelluista yksikään ei samaistu kanahomoon, mutta yksi kuvailee itseään karhuhomoksi. Lisäksi karhu- ja kanahomoihin sekä heidän puhetapoihinsa liitetyt adjektiivit paljastavat voimakkaita arvolatauksia: karhuhomojen puhetta kuvaillaan lämpimäksi ja maskuliiniseksi, kanahomojen pintaliitoiseksi ja kaakatukseksi. Haastateltujen homomiesten asenteissa näyttää heijastuvan laajemman yhteiskunnan maskuliinisen miehen ihanne